Ennen kuin pakkaan laukkuni ja matkaan kohti Cocoyocia Moreloksen osavaltiossa missä vietän tämän viikonlopun ryhmä oikislaisia seuranani, kerron että olen päätynyt ratkaisuun. Muutan vaihtariasuntolaan. Nyt tuntuu että päätös antoi vain odottaa itseään vaikka olikin selvä. Tulen toki kaipaamaan Kellyä mutta ei poismuutto tarkoita sitä etten enää näe häntä. Hän kylläkin "joutuu" etsimään uuden asunnon itselleen (ei kuulemma halua jäädä tänne yksinään) mutta se tekee hyvää hänellekkin.
Tämän viikon ehkä suurin muutos on että silmäni ovat avautuneet jokseenkin. Nyt, reilun kolmen kuukauden seilaamisen jälkeen alan vihdoin erottaa keitä omassa mielessäni kutsun ystäviksi ja keitä kavereiksi. En ole jatkuvasti kutsumassa jokaista joka on sanonut minulle "Moi" kerran kahville vaan luotan enemmän tuntemuksiini. Hassua että se kesti näinkin kauan. Vaikuttavana tekijänä toisaalta voi olla pakottava tarve tehdä ystäviä jolloin yritän väkisin hyväksyä kaikki ihmiset ystävikseni eroista huolimatta.
Ihmiset täällä jaan oikeastaan viiteen ryhmään. Yksi ovat tuntemattomat (luonnollisesti). Sitten tulevat ihmiset joita moikkaan mutta jotka eivät vaikuta tutustumishalukkailta tai ikävästi sanottuna sen arvoisilta. Kolmantena tulevat ihmiset jotka ovat tuttuja. Heidän kanssa vaihdan muutaman sanan kun törmäämme mutta minulla ei ole heidän puhelinnumeroitaan yms. Neljännessä ryhmässä ovat henkilöt jotka ovat kavereitani. Nämä jakaantuvat kahteen alaryhmään. On heitä joiden kanssa olemme samalla aaltopituudella sen suhteen että tulemme ihan kivasti toimeen mutta sydänystäviä meistä ei tule. Molemminsuuntaisesti olemme kuitenkin yhteydessä ja ehdottelemme tekemistä. Sitten on heitä jotka tuntevat vahvempaa ystävyyttä minua kohtaan kuin minä heitä kohtaan. Heillä on kuitenkin minulle paljon annettavaa joten vaikka en aina välttämättä tunne olevani kuin kala vedessä heidän kanssaan, on heidän osoittamansa huomio minua kohtaan imartelevaa ja henkisesti parantavaa. Viimeisenä ovat sitten ihmiset jotka ovat ystäviäni täällä. Heitä ei ole montaa mutta olen hyvin onnellinen heistä. Sydänystäviäni he eivät ainakaan vielä ole mutta tunnen oloni mukavaksi heidän seurassaan ja oletan että niin myös he tuntevat seurassani.
Lisäsin taas liudan kuvia osoitteeseen vuosiamerikassa.myphotoalbum.com. Kaikissa ei ole vielä selityksiä mutta toisaalta en usko että kukaan teistä on niin uskollisesti haravoinut kuvavarantoani läpikään. Kuitenkin paremman tekemisen puutteessa ihmetelkää toki!
perjantai 21. marraskuuta 2008
tiistai 18. marraskuuta 2008
Dilemma
Elama mita elan nyt ei ole todellinen. Kaikki oli valmista kun tanne tulin. Ystavienkin suhteen, vaikka aluksi olin epaluuloinen, ei minulla ollut ongelmia. Minulla ei ole vastuuta, ei velvollisuuksia, ei oikeastaan mitaan negatiivista kestettavaa. Nyt siis kun yksi dilemma tulee vastaan tuntuu se sitten niin ylitsepaasemattomalta. Kuinka akkia sita mukavoituu. Koska olen miettinyt paani puhki enka ole vastausta keksinyt, pyydan teilta apua.
Kysymys koskee asuinpaikkaani ensi lukukaudella. Jaadako asumaan perheen kanssa vai muuttaako asumaan 7 vaihtarin kanssa?
Muutto tapahtuisi ilmeisesti koulun loputtua joulukuussa tai tammikuun ensimmaisina viikkoina. Paatoksestani minun pitaisi kertoa seuraaavan kahden viikon sisalla. Jotta osaisitte paremmin suhtautua tahan, kerron hieman molemmista vaihtoehdoista.
Koti
Asun siis talla hetkella vanhemman pariskunnan ja kalifornialaisen vaihto-oppilaan kanssa. Huoneen ja wc:n lisaksi olen oikeutettu kolmeen ateriaan paivassa ja vapaaseen juomaveden ottoon. Olossani ei ole valittamista. Elama on helppoa kun voin vain istua poytaan syomaan. Polyja ei minun tarvitse pyyhkia. Syomme paljon hedelmia ja vihanneksia. Lamminta vetta on suurilta osin aina saatavilla. Netti on nopea.
Ehdottomasti suurin syy kuitenkin miksi viihdyn talossa on Kelly. Kelly hukkuu koulutoihin joten jokaikista hetkea kun molemmat olemme kotona emme vieta yhdessa aikaa tappaen. Juttelemme kuitenkin usein. Joskus kun tulemme yolla samaan aikaan kotiin analysoimme pitkat patkat elamiamme ja nauramme sen outouksille. Hanesta on tullut hyva ystavani. Nyt pari viikkoa takaperin han ilmoitti etta ehka tuleekin jaamaan tanne viela toiseksi lukukaudeksi (alunperin hanen oli tarkoitus lahtea joulukuussa). Viela ei ole 100% varmaa etta asiat suttaantuvat niin kuin han toivoo mutta silta nayttaa nyt. Han asuisi kotona toisenkin lukukauden joten homma jatkuisi entisellaan.
Huonot puolet. Ehka suurin haittapuoli perheessani on etta tunnen itseni vieraaksi. Epasuorasti minun alueekseni osoitettiin vain keittio ja huoneeni, olohuoneeseen tms emme siis Kellyn kanssa ole uskaltautuneet. On kuin asuisin hotellissa, huone ja ruoka sisaltyy hintaan. Emanta Ana Maria on kylla aina lasna kun ruokailen ja mikali tarvitsen jotain han auttaa, mutta mina myoskin maksan siita hanelle. Ana Maria ei myoskaan ole varsinainen ruudinkeksija mika minua hiertaa valilla. Han kysyy samat asiat, vastauksellani ei ole valia koska han luulee jo tietavansa sen ym. Esim USA:n talouskriisin seurauksena han oli vakuuttunut etta Kellylla ei yhtakkia ole enaa rahaa. Huvittavaa oli torstaina kun lounastin kotona ja Ana Maria haarasi siina ymparilla. Yhtakkia han kysyi "Kuinka pitka olet? 2 metria?".. Meinasi menna patonki vaaraan kurkkuun haha..
Rafael joka on Ana Marian puoliso (tai sanotaanko paremmin etta he asuvat yhdessa, tietoakaan avioliitosta tai kumppanuudesta ei ole) ei ole missaan yhteydessa meihin. Jos vessapaperi on loppu (sita sailytetaan lukitun oven takana) ei Rafaelilta kysyminen hyodyta mitaan koska han vain viitoilee kysymaan Ana Marialta. Montaa sanaa en ole vaihtanut hanen kanssaan. Viikonloppuisin aamiaista emme syo samaan aikaan. Yleensa han tulee poytaan melkein valittomasti kun olen sulkenut huoneeni oven. Olen vieras heidan kodissaan.
Mainittakoon mutamat kaytannon asiat. Busseja kotiini menee kylla usein. Viimeinen lahtee noin klo 21 joten sen jalkeen patee taksi. Taksi ei ole kallis mutta viikossa kulutan helposti yli 10e takseihin. Suurin osa tutuistani asuu yliopiston lahella joten monasti jatkan sielta erikseen taksilla kotiin. Tama olisi siis kulu mita minulla ei olisi. Netin ostan nyt erikseen mutta sen hinta on osaltani 8e/kk joten se ei paljoa paina. Se mika kuitenkin monesti kukkarossani "painaa" on ruokailu. ISEP-organisaatiosta johtuen (vaihtojarjestoni) olen etukateen maksanut asumisestani ja ruokailustani. Ruokailun suhteen en kuitenkaan laheskaan kayta oikeuttani. Keskimaarin syon kotona kunnon ruokaa kolmesti viikossa, iltapalaa neljasti. Muut kerrat ostan itse ruokani. Tama johtuu myos suuresti siita etta ruokailu on tiettyyn kellonaikaan sidottu. Jos en ole kotona, en syo. Jaakaappi ei ole reviiriamme, siihen emme koske, joten en voi itse laittaa ruokaani. Viikonloppuisin aamiainen tarjoillaan klo 8. Muutaman tunnin younista huolimatta en pysty nukkumaan taman jalkeen joten olen vasynyt koko paivan. Ei siis kaiken kaikkiaan mitaan ylitsepaasematonta, mutta hairitsevaa.
Vaihtariasuntola
Jo ennen tanne lahtoani olin ajatellut etta asun puolen vuotta perheessa, puolen vuotta asuntolassa, syyteen tai saveen. Kellyn myota asiat kuitenkin muuttuivat taysin ja siksi tama pohdinta. Vaihtaritalossa on huonoja puolia enemman kuin tarpeeksi mutta samalla siina on jotain mika minua vetaa puoleensa.
Tulisin jakamaan asunnon 7 muun vaihtarin kanssa. Sen lisaksi joutuisin jakamaan huoneeni yhdysvaltalaisen tyton kanssa. Vessoja on kolme, keittio ja jaakaappi ovat isot joten sen suhteen ei ole ongelmia. Yksityisyydestani kuitenkin joutuisin luopumaan. Huoneen jakaminen toisen kanssa tarkoittaa etta kun toinen aamulla heraa tunnille, mina heraan myos. Yksityisyytta saan lahinna vessassa.
Asunto on samassa pihapiirissa kolmen muun asunnon kanssa. Niihin tulee ensi lukukaudella muuttamaan yliopiston koripallojoukkoe (alkaa kysyko miksi), tahan mennessa ne ovat olleet tyhjillaan. Mita yleiselle rauhalle tapahtuu, en tieda.
Tulen toki tutustumaan vaihtareihin vaikken asuisi talossa mutta uskon etta suhde tulee kuitenkin jaamaan etaiseksi kuten talla kaudella. Miksi tama haittaa kun minulla kuitenkin on tuttavia taalla? Siksi etta tunnen etta minun tulisi valmistella kesaani. Kesalla minulla on siis kolme kuukautta vapaana jotka aion kayttaa toivottavasti matkustellen tms. Ongelma on kuitenkin siina etta minulta puuttuu matkaseura. Luulen etta suurin motiivini muuttaa (ja samalla aarimmaisen tyhma motiivi) on loytaa naitten vaihtareitten keskuudesta joku joka koulun loputtua olisi valmis koluamaan Brasiliaa, Argentiinaa ym kanssani. Haviavan pieni todennakoisyys etta loydan jonkun mutta paahanpinttymasta on vaikea paasta eroon. Yksin voisin toki matkustaa mutta Etelaamerikka ei ole sama asia kuin Eurooppa. En tieda onko se jarkeva ajatus.
Asunto on parin korttelin paassa yliopistolta. Ennalta maksamani ruokailu jarjestyy niin ett minulle annetaan rahaa. Luulen etta paivisin kuitenkin lounastaisin lounaspaikoissa, halpaa ja hyvaa, joten aikaa en siihen uhraisi. Mita olen kuitenkin kuullut talosta on etta valilla netti patkii pahasti. Myoskin lammin vesi on ollut enemman kortilla kuin mita kotonani.
Yksi asia viela mika tuli mieleeni mutta mika merkitsee paljon on etta nyt en voi kutsua ketaan kotiini. Kotosuomessa pidan suunnattomasti teidan vierailuistanne ja haluaisin pitaa kotini avoinna taallakin. Se olisi jossain maarin mahdollista asunnossa vaikka tietysti rajana olisi muiden kunnioitus.
Muutama meista tulee mahdollisesti jaamaan asumaan asuntolaan. He ovat ihan ok tyyppeja, eivat varsinaisesti ystavia mutta varmaan siedettavia asuinkumppaneita. Siita ei kuitenkaan ole tietoa millaisia uudet tulokkaat ovat. Riittaa etta yksikin ei kunnioita muita ja hairitsee olemassaolollaan. Silloin tulen kiroamaan paatostani muuttaa kotoa missa kaikki oli hyvin. Toisaalta, tama on ainut mahdollisuuteni asua muiden nuorten kanssa mika on jotain minka haluan kokea ihan vain itsensa kokemuksen vuoksi. Jos jaan siis kotiini olen toki tyytyvainen mutta samalla mieltani tulee nakertamaan tilaisuuden menettaminen. Nyt tunnen jotenkin taipuvani asuntolan puolelle mutta aina kun naen Kellyn tunnen etten halua jattaa hanta. Arvoisat lukijat, tarvitsen siis kipeasti apuanne. Mita teen?
Kysymys koskee asuinpaikkaani ensi lukukaudella. Jaadako asumaan perheen kanssa vai muuttaako asumaan 7 vaihtarin kanssa?
Muutto tapahtuisi ilmeisesti koulun loputtua joulukuussa tai tammikuun ensimmaisina viikkoina. Paatoksestani minun pitaisi kertoa seuraaavan kahden viikon sisalla. Jotta osaisitte paremmin suhtautua tahan, kerron hieman molemmista vaihtoehdoista.
Koti
Asun siis talla hetkella vanhemman pariskunnan ja kalifornialaisen vaihto-oppilaan kanssa. Huoneen ja wc:n lisaksi olen oikeutettu kolmeen ateriaan paivassa ja vapaaseen juomaveden ottoon. Olossani ei ole valittamista. Elama on helppoa kun voin vain istua poytaan syomaan. Polyja ei minun tarvitse pyyhkia. Syomme paljon hedelmia ja vihanneksia. Lamminta vetta on suurilta osin aina saatavilla. Netti on nopea.
Ehdottomasti suurin syy kuitenkin miksi viihdyn talossa on Kelly. Kelly hukkuu koulutoihin joten jokaikista hetkea kun molemmat olemme kotona emme vieta yhdessa aikaa tappaen. Juttelemme kuitenkin usein. Joskus kun tulemme yolla samaan aikaan kotiin analysoimme pitkat patkat elamiamme ja nauramme sen outouksille. Hanesta on tullut hyva ystavani. Nyt pari viikkoa takaperin han ilmoitti etta ehka tuleekin jaamaan tanne viela toiseksi lukukaudeksi (alunperin hanen oli tarkoitus lahtea joulukuussa). Viela ei ole 100% varmaa etta asiat suttaantuvat niin kuin han toivoo mutta silta nayttaa nyt. Han asuisi kotona toisenkin lukukauden joten homma jatkuisi entisellaan.
Huonot puolet. Ehka suurin haittapuoli perheessani on etta tunnen itseni vieraaksi. Epasuorasti minun alueekseni osoitettiin vain keittio ja huoneeni, olohuoneeseen tms emme siis Kellyn kanssa ole uskaltautuneet. On kuin asuisin hotellissa, huone ja ruoka sisaltyy hintaan. Emanta Ana Maria on kylla aina lasna kun ruokailen ja mikali tarvitsen jotain han auttaa, mutta mina myoskin maksan siita hanelle. Ana Maria ei myoskaan ole varsinainen ruudinkeksija mika minua hiertaa valilla. Han kysyy samat asiat, vastauksellani ei ole valia koska han luulee jo tietavansa sen ym. Esim USA:n talouskriisin seurauksena han oli vakuuttunut etta Kellylla ei yhtakkia ole enaa rahaa. Huvittavaa oli torstaina kun lounastin kotona ja Ana Maria haarasi siina ymparilla. Yhtakkia han kysyi "Kuinka pitka olet? 2 metria?".. Meinasi menna patonki vaaraan kurkkuun haha..
Rafael joka on Ana Marian puoliso (tai sanotaanko paremmin etta he asuvat yhdessa, tietoakaan avioliitosta tai kumppanuudesta ei ole) ei ole missaan yhteydessa meihin. Jos vessapaperi on loppu (sita sailytetaan lukitun oven takana) ei Rafaelilta kysyminen hyodyta mitaan koska han vain viitoilee kysymaan Ana Marialta. Montaa sanaa en ole vaihtanut hanen kanssaan. Viikonloppuisin aamiaista emme syo samaan aikaan. Yleensa han tulee poytaan melkein valittomasti kun olen sulkenut huoneeni oven. Olen vieras heidan kodissaan.
Mainittakoon mutamat kaytannon asiat. Busseja kotiini menee kylla usein. Viimeinen lahtee noin klo 21 joten sen jalkeen patee taksi. Taksi ei ole kallis mutta viikossa kulutan helposti yli 10e takseihin. Suurin osa tutuistani asuu yliopiston lahella joten monasti jatkan sielta erikseen taksilla kotiin. Tama olisi siis kulu mita minulla ei olisi. Netin ostan nyt erikseen mutta sen hinta on osaltani 8e/kk joten se ei paljoa paina. Se mika kuitenkin monesti kukkarossani "painaa" on ruokailu. ISEP-organisaatiosta johtuen (vaihtojarjestoni) olen etukateen maksanut asumisestani ja ruokailustani. Ruokailun suhteen en kuitenkaan laheskaan kayta oikeuttani. Keskimaarin syon kotona kunnon ruokaa kolmesti viikossa, iltapalaa neljasti. Muut kerrat ostan itse ruokani. Tama johtuu myos suuresti siita etta ruokailu on tiettyyn kellonaikaan sidottu. Jos en ole kotona, en syo. Jaakaappi ei ole reviiriamme, siihen emme koske, joten en voi itse laittaa ruokaani. Viikonloppuisin aamiainen tarjoillaan klo 8. Muutaman tunnin younista huolimatta en pysty nukkumaan taman jalkeen joten olen vasynyt koko paivan. Ei siis kaiken kaikkiaan mitaan ylitsepaasematonta, mutta hairitsevaa.
Vaihtariasuntola
Jo ennen tanne lahtoani olin ajatellut etta asun puolen vuotta perheessa, puolen vuotta asuntolassa, syyteen tai saveen. Kellyn myota asiat kuitenkin muuttuivat taysin ja siksi tama pohdinta. Vaihtaritalossa on huonoja puolia enemman kuin tarpeeksi mutta samalla siina on jotain mika minua vetaa puoleensa.
Tulisin jakamaan asunnon 7 muun vaihtarin kanssa. Sen lisaksi joutuisin jakamaan huoneeni yhdysvaltalaisen tyton kanssa. Vessoja on kolme, keittio ja jaakaappi ovat isot joten sen suhteen ei ole ongelmia. Yksityisyydestani kuitenkin joutuisin luopumaan. Huoneen jakaminen toisen kanssa tarkoittaa etta kun toinen aamulla heraa tunnille, mina heraan myos. Yksityisyytta saan lahinna vessassa.
Asunto on samassa pihapiirissa kolmen muun asunnon kanssa. Niihin tulee ensi lukukaudella muuttamaan yliopiston koripallojoukkoe (alkaa kysyko miksi), tahan mennessa ne ovat olleet tyhjillaan. Mita yleiselle rauhalle tapahtuu, en tieda.
Tulen toki tutustumaan vaihtareihin vaikken asuisi talossa mutta uskon etta suhde tulee kuitenkin jaamaan etaiseksi kuten talla kaudella. Miksi tama haittaa kun minulla kuitenkin on tuttavia taalla? Siksi etta tunnen etta minun tulisi valmistella kesaani. Kesalla minulla on siis kolme kuukautta vapaana jotka aion kayttaa toivottavasti matkustellen tms. Ongelma on kuitenkin siina etta minulta puuttuu matkaseura. Luulen etta suurin motiivini muuttaa (ja samalla aarimmaisen tyhma motiivi) on loytaa naitten vaihtareitten keskuudesta joku joka koulun loputtua olisi valmis koluamaan Brasiliaa, Argentiinaa ym kanssani. Haviavan pieni todennakoisyys etta loydan jonkun mutta paahanpinttymasta on vaikea paasta eroon. Yksin voisin toki matkustaa mutta Etelaamerikka ei ole sama asia kuin Eurooppa. En tieda onko se jarkeva ajatus.
Asunto on parin korttelin paassa yliopistolta. Ennalta maksamani ruokailu jarjestyy niin ett minulle annetaan rahaa. Luulen etta paivisin kuitenkin lounastaisin lounaspaikoissa, halpaa ja hyvaa, joten aikaa en siihen uhraisi. Mita olen kuitenkin kuullut talosta on etta valilla netti patkii pahasti. Myoskin lammin vesi on ollut enemman kortilla kuin mita kotonani.
Yksi asia viela mika tuli mieleeni mutta mika merkitsee paljon on etta nyt en voi kutsua ketaan kotiini. Kotosuomessa pidan suunnattomasti teidan vierailuistanne ja haluaisin pitaa kotini avoinna taallakin. Se olisi jossain maarin mahdollista asunnossa vaikka tietysti rajana olisi muiden kunnioitus.
Muutama meista tulee mahdollisesti jaamaan asumaan asuntolaan. He ovat ihan ok tyyppeja, eivat varsinaisesti ystavia mutta varmaan siedettavia asuinkumppaneita. Siita ei kuitenkaan ole tietoa millaisia uudet tulokkaat ovat. Riittaa etta yksikin ei kunnioita muita ja hairitsee olemassaolollaan. Silloin tulen kiroamaan paatostani muuttaa kotoa missa kaikki oli hyvin. Toisaalta, tama on ainut mahdollisuuteni asua muiden nuorten kanssa mika on jotain minka haluan kokea ihan vain itsensa kokemuksen vuoksi. Jos jaan siis kotiini olen toki tyytyvainen mutta samalla mieltani tulee nakertamaan tilaisuuden menettaminen. Nyt tunnen jotenkin taipuvani asuntolan puolelle mutta aina kun naen Kellyn tunnen etten halua jattaa hanta. Arvoisat lukijat, tarvitsen siis kipeasti apuanne. Mita teen?
maanantai 10. marraskuuta 2008
Elävänä kuolleitten keskellä
2.11 - Dia de los muertos eli Kuolleitten päivä. Traditio oli alunperin alkuperäisväestöltä saatu, uskottiin että kuolleet tulevat maan päälle tiettyinä päivinä kuolintapansa tai ikänsä mukaan mutta tuona päivänä tulevat kaikki. Kun espanjalaiset valloittajat tulivat, eivät he saaneet kitkettyä tuota pakanallista perinnettä joten he lisäsivät siihen uskonnollisia ominaisuuksia ja julistivat sen omakseen.
Sitten tuli 20. vuosisata ja USA:sta maailmanvalta. Nykyään Dia de los muertosia viettävät lähinnä aikuiset, nuoret taas Halloweenia. 31.10 oli siis paljon pukeutumisjuhlia ympäri kaupunkia. Seuraavat kaksi päivää nuoret potivat krapulaa.
Lauantaina menimme Huaquechulaan joka on kylä 1½h päässä Pueblasta. Siellä perheet joilta oli omainen viimeisen vuoden aikana kuollut tai perheet tai julkiset elimet jotka haluavat kunnioittaa tiettyä kuollutta, rakensivat ison kolmikerroksisen "alttarin" tai uhrinlahjan kotiinsa omistettuna tälle vainajalle. Mm. Emilio Zapatalle ja Benito Juarezille oltiin omistettu monta alttaria. Nämä kodit olivat avoinna vierailijoille. Isännille jätettiin joko hieman rahaa tai kynttilä. Taloissa mihin oltiin rakennettu tämä uhrinlahja oli myös ruokaa, perinteisesti molea, jota tarjottiin nälkäisille vierailijoille. Maksu oli vapaaehtoinen.
Tämä kerran vuodessa rakennettava tekele oheisohjelmineen maksaa paikallisten mukaan n. 1500-3000€. Osan rahasta saa tietysti lahjoitusten muodossa takaisin mutta halpaa se lysti ei silti ole. Miksi siis rakentaa tämä uhrinlahja?
Uskon mukaan kaikki kuolleet siis palaavat 2.11 takaisin. Kun he palaavat kotiinsa, on uhrinlahjalla heitä odottamassa kaikki heidän lempiasiansa. Näimme hedelmiä, olutta, makeisia, leluja ym. Vaikka kuolleet eivät pysty suoranaisesti syömään näitä, heidän sielunsa nauttii näistä antimista. Jotta vainaja löytäisi takaisin kotiinsa, ripotellaan tielle vana tietyn oranssin kukan terälehdistä. Tämä vana päättyy uhrinlahjalle. Suitsukkeen käyttö on myös olennainen osa kokonaisuutta.
Huaquechula on hyvin pieni kylä. Vuosittain siellä on ollut noin 50 "alttaria". Taloudellinen epävarmuus näkyi kuitenkin tänä vuonna. Näitä alttareita oli vain 23.
Sunnuntaina, virallisena päivänä, kävin keskustassa ja hautausmaalla. Juhlan perinne tuntuu tosiaankin pikkuhiljaa hiipuvan. Yliopistolla jutellessa yleinen mielipide oli että tämä on vain yksi vapaapäivä. Kaupungilla kaikki oli kuten ennen, ihmisiä kahvilla, ostoksilla ym. Ainoana erotuksena oli että keskustorille oltiin laitettu toistakymmentä uhrinlahjaa eri yhdistysten rakentamina. Myöskin puutarhaan oltiin viihdykemielessä laitettu luurankoja ja arkkuja.
Hautausmaalla käynti kuitenkin oli suurin yllätys. Siellä oli ihmistä kuin virtaa mutta kaikki yli 50 vuotiaita. Haudoille vietiin kimpuittain kukkasia, ruokaa, koristeita, mitä mieleen tulee. Siellä oli myös kiertäviä trubaduureja ja mariachi-kokoonpanoja jotka laulelivat iloisia melodioita vainajille ja läsnäoleville omaisille. Oli myös ihmisiä jotka toivat eväitä mukaansa ja nauttivat piknikiä haudalla.
Hautausmaan ulkopuolella oli varsinainen sirkus. Ohi menevä tie oltiin suljettu ja se oli täynnä aurinkolasimyyjiä, ruokapaikkoja, huutavia ihmisiä ja kaaosta. Meksikossa suhtautuminen kuolemaan on paljon luonnollisempi kuin meidän kulttuurissamme eikä kuolemaan suhtauduta pelonsekaisella kunnioituksella. "Markkinoilla" kulkiessani mieltäni vaivasi kuitenkin tunne yksinkertaisesti kunnioituksen puutteesta.
Harva nuori oli tehnyt mitään erityistä Halloween-juhlien jälkeen. Kun tämä sukupolvi kasvaa ja saa omia lapsia, pelkään että Dia de los muertos on vain nimi päivälle joka merkitsee ainoastaan vanhaa uskomusta, ei muuta. Maailma muuttuu ja me sen mukana, vai onko se sittenkin toisin perin?
Sitten tuli 20. vuosisata ja USA:sta maailmanvalta. Nykyään Dia de los muertosia viettävät lähinnä aikuiset, nuoret taas Halloweenia. 31.10 oli siis paljon pukeutumisjuhlia ympäri kaupunkia. Seuraavat kaksi päivää nuoret potivat krapulaa.
Lauantaina menimme Huaquechulaan joka on kylä 1½h päässä Pueblasta. Siellä perheet joilta oli omainen viimeisen vuoden aikana kuollut tai perheet tai julkiset elimet jotka haluavat kunnioittaa tiettyä kuollutta, rakensivat ison kolmikerroksisen "alttarin" tai uhrinlahjan kotiinsa omistettuna tälle vainajalle. Mm. Emilio Zapatalle ja Benito Juarezille oltiin omistettu monta alttaria. Nämä kodit olivat avoinna vierailijoille. Isännille jätettiin joko hieman rahaa tai kynttilä. Taloissa mihin oltiin rakennettu tämä uhrinlahja oli myös ruokaa, perinteisesti molea, jota tarjottiin nälkäisille vierailijoille. Maksu oli vapaaehtoinen.
Tämä kerran vuodessa rakennettava tekele oheisohjelmineen maksaa paikallisten mukaan n. 1500-3000€. Osan rahasta saa tietysti lahjoitusten muodossa takaisin mutta halpaa se lysti ei silti ole. Miksi siis rakentaa tämä uhrinlahja?
Uskon mukaan kaikki kuolleet siis palaavat 2.11 takaisin. Kun he palaavat kotiinsa, on uhrinlahjalla heitä odottamassa kaikki heidän lempiasiansa. Näimme hedelmiä, olutta, makeisia, leluja ym. Vaikka kuolleet eivät pysty suoranaisesti syömään näitä, heidän sielunsa nauttii näistä antimista. Jotta vainaja löytäisi takaisin kotiinsa, ripotellaan tielle vana tietyn oranssin kukan terälehdistä. Tämä vana päättyy uhrinlahjalle. Suitsukkeen käyttö on myös olennainen osa kokonaisuutta.
Huaquechula on hyvin pieni kylä. Vuosittain siellä on ollut noin 50 "alttaria". Taloudellinen epävarmuus näkyi kuitenkin tänä vuonna. Näitä alttareita oli vain 23.
Sunnuntaina, virallisena päivänä, kävin keskustassa ja hautausmaalla. Juhlan perinne tuntuu tosiaankin pikkuhiljaa hiipuvan. Yliopistolla jutellessa yleinen mielipide oli että tämä on vain yksi vapaapäivä. Kaupungilla kaikki oli kuten ennen, ihmisiä kahvilla, ostoksilla ym. Ainoana erotuksena oli että keskustorille oltiin laitettu toistakymmentä uhrinlahjaa eri yhdistysten rakentamina. Myöskin puutarhaan oltiin viihdykemielessä laitettu luurankoja ja arkkuja.
Hautausmaalla käynti kuitenkin oli suurin yllätys. Siellä oli ihmistä kuin virtaa mutta kaikki yli 50 vuotiaita. Haudoille vietiin kimpuittain kukkasia, ruokaa, koristeita, mitä mieleen tulee. Siellä oli myös kiertäviä trubaduureja ja mariachi-kokoonpanoja jotka laulelivat iloisia melodioita vainajille ja läsnäoleville omaisille. Oli myös ihmisiä jotka toivat eväitä mukaansa ja nauttivat piknikiä haudalla.
Hautausmaan ulkopuolella oli varsinainen sirkus. Ohi menevä tie oltiin suljettu ja se oli täynnä aurinkolasimyyjiä, ruokapaikkoja, huutavia ihmisiä ja kaaosta. Meksikossa suhtautuminen kuolemaan on paljon luonnollisempi kuin meidän kulttuurissamme eikä kuolemaan suhtauduta pelonsekaisella kunnioituksella. "Markkinoilla" kulkiessani mieltäni vaivasi kuitenkin tunne yksinkertaisesti kunnioituksen puutteesta.
Harva nuori oli tehnyt mitään erityistä Halloween-juhlien jälkeen. Kun tämä sukupolvi kasvaa ja saa omia lapsia, pelkään että Dia de los muertos on vain nimi päivälle joka merkitsee ainoastaan vanhaa uskomusta, ei muuta. Maailma muuttuu ja me sen mukana, vai onko se sittenkin toisin perin?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
