Kun virus vaihtoi isäntää

En enää edes pyytele anteeksi etten ole kirjoittanut tänne paljoa. Yksi syy on että vapaa=luppoaikani käytän reissuja suunnitellessa, ihmisten kanssa kahvia juoden tai yksinkertaisesti nukkuen eikä blogini ole päälimmäisenä tehtävälistallani. Toiseksi tunnen etten tätä kautta anna teille "tietoa itsestäni", ihmiset haluavat henkilökohtaisempaa kontaktia joten copy-pastena monelle lähetetty kuulumismaili (en sano näin tehneeni) tuntuu paljon henkilökohtaisemmalta kuin kommentti täällä. Välillä kuitenkin tulee tapahtumia vastaan jotka suorastaan vaativat kommentoimista täällä. Viimeisimpänä jo suomalaistenkin korviin ulottunut sikainfluenssa.

Voitte prepata itseänne asian suhteen minkä tahansa uutistoimiston sivuilta. Meksikoon ja Yhdysvaltoihin on siis levinnyt sikainfluenssa joka viimeisimmän tiedon mukaan on tappanut 78 ihmistä, yli tuhat on saanut jo tartunnan. Ilmeisesti tauti sai alkunsa eteläisesta USA:sta josta se sitten siirtyi tänne etelään.

Suurin osa tapauksista on tällä hetkellä tavattu pääkaupungissa mutta muihinkin osavaltioihin tauti on levinnyt. Tällä hetkellä Pueblan osavaltio missä itse asun ei ole vielä tautia kohdannut, olemme sen sijaan saarrettuina sairastapauksien johdosta, on siis vain ajan kysymys koska se saapuu tänne.

Kuulemani mukaan Meksiko City oli tänään oudon autio. Monet koulut ala-asteesta yliopistoon ovat sulkeneet ovensa toistaiseksi, he jotka pystyvät välttämään töihin menoa jäävä kotiin. Tavallisesti kaoottisen pääkaupungin kadut olivat rauhalliset tänään. Joidenkin huhujen mukaan pääsyä pääkaupunkiin oltaisiin rajoitettu mutta tämä tuntuu vähän liioittelulta. Perjantaina The Rasmuksen piti soittaa keikka pääkaupungissa mutta sekin tapahtuma muitten ohella peruttiin.

Ihmiset suhtautuvat tähän melko ristiriitaisin tuntein. Jotkut huomauttavat että Meksiko Cityssä asuu yli 20 miljoonaa ihmistä joten sairastuneitten ja kuolleitten määrä prosenteissa ei ole suuri ja voimme olla siis rauhassa järkeämme käyttäen. Toisaalla ovat ne jotka jo nyt välttävät ihmismassoja ja kulkevat kasvosuojus päällä. Maailmanlopputunnetta täällä ei sentään ole mutta huolissaan ihmiset ovat.

Virusta vastaan on ilmeisesti olemassa rokote mutta nyt kaikki maassa olevat rokotteet on lähetetty Meksiko Cityyn jossa ihmisiä aletaan rokottamaan. Toisin sanoen, loppuosaan maata ei siis ennaltaehkäisevästi ole apua saatavilla. Pahojen kielien mukaan rokote kuitenkin toimii lähinnä sioilla eikä niinkään ihmisillä. Lisäksi ihmisillä rokote toisinaan auheuttaa poliomaisia oireita.

Toisin sanoen, toistaiseksi kaikki on hyvin täällä omassa pienessä maailmassani. Sairastapauksia ei ole, olen hyvissä ruumiin ja sielun voimissa ja valmis taistelemaan huomista varten. Tällä hetkellä kuitenkin Meksikon sairaaloissa makaa yli 1000 potilasta jotka pelkäävät kuolemaa - ja syystä.

Pikainen sana vielä suunnitelmistani: noin 20. toukokuuta lähden Meksikosta laskeutumaan alas Väliamerikkaa pitkin Panamaan asti josta mahdollisesti Miamin koukkauksen kautta palaan heinäkuun viimeiseksi viikoksi Pueblaan. Kotiinlähtö 31.5. Tänä aikana en lupaa kenellekkään mitään. Mikäli ajatuksen hyväksytte kirjoitan tänne aina mahdollisuuden saatuani, jos jotain henkilökohtaista on niin tulee maili perässä mutta skypessä tai maileissa en tule avautumaan suunnitelmistani tai mietteistäni. Aika on rahaa nettikahvilassa.

Valkoinen uusi ulottuvuus

Pikainen elonmerkki. On puoliyö, kolmen tunnin päästä lähtee bussini joka vie minut Mexico Cityn kautta Kolumbian Bogotaan. Aivan liian myöhäistä siis mihinkään järkevään rauhoittumiseen. Halusin vain pikaisesti kommentoida uutta kokemustani.

Tänään hankein akryylikynnet. Ei ollenkaan minua, häiritsee kun ei kynsiin tottumisen jälkeenkään voi tehdä mitään riuskaa kun kynnet vain yksinkertaisesti rajoittavat. Sarjassamme maailman turhimpia töitä mutta ihmiset (sisältäen minut) maksavat joten menoksi. En edes muista koska viimeksi olisin lakannut kynteni, nyt siis ihmettelemistä piisaa. Sain uuden lelun.

Itse prosessi kestää noin tunnin. Täällä Pueblassa uudet kynnet maksavat n. 6-7€. Ihmisiä on jatkuvasti asiakkaana ja naisellisilla naisilla kaikilla on kynnet. Syy miksi laitoin ne nyt ovat että halusin kokeilla millaista on pitää kynsiä ja nähdä se luomisprosessi sekä että puolentoista Kolumbian viikon aikana en todennäköisesti tule tekemään mitään järkevää joten käsille ei tule käyttöä.

Puolen vuorokauden kokemuksella en sano vielä mitään käyttömukavuudesta. Negatiiviset asiat tähän mennessä ovat olleet pieni kipu kynsissä koska tekokynsi on kaarevampi kuin omani ja porkkanoiden kuorinta. Huvittavaa on että kun hehkutan uusista kynsistäni, KAIKKI kertovat oman mielipiteensä melko suoraan. Yllättävän moni mies on ollut huojentunut kun olen tokaissut poistavani ne muutaman viikon päästä. Täällä kokoni ahdistaa muutenkin, ehkä se tosiasia että sormeni näyttävät pitemmiltä kynsien kanssa aiheuttaa vielä enemmän hampaitten kolinaa.

Tuevien päivien ohjelmasta - huomenna siis Kolumbian Bogotaan missä tapaan Camilan joka lomailemassa siellä vanhempiensa kanssa. Boije, jota varsinaisesti menen katsomaan, vapautuu töistä maanantaina ja sieltä potkaisemme vauhtiin. Olettaen siis että kaikki menee hyvin. Toivon että myös teillä. Kiitoksia mielenkiinnostanne vaikka teksti on täynnä tyhjää. Voikaa hyvin!

Matkani maailman äärellä

Arki laskeutui jälleen ylleni kun vietin viime viikonlopun pitkästä aikaa jälleen Pueblassa. Huvittavaa on että ennen olemme päivitelleet kuinka Suomessa vaihto-oppilaat reissaavat, itse olen kyllä monta kertaa pahempi. Toisin sanoen suoranaista luppoaikaa minulla ei juurikaan ole, viikot käytän ystäviini ja viikonloput tähän asti reissaamiseen. Nyt hieman rauha maassa muutaman viikon ajan. Toisin sanoen elän siis satua, tämä ei ole tavallista elämää.

Pääsiäisviikoksi lennän Kolumbiaan Boijea ilahduttamaan. Acapulcosta löysin myös erään naispuolisen henkilön joka asuu Sveitsissä mutta on Kolumbiasta kotoisin ja viettää siellä nyt tulevan kuukauden. Tapaan siis heidät molemmat siellä.

Vaarana on että tälläisen elämisen vapauden koettuani miellyn liikaa kyseiseen elämäntapaan. Olen esim. matkailun suhteen kehittynyt sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Positiivista on se että enää minua ei jännitä yksin mennä paikkaan mistä en tiedä mitään, missä en tunne ketään ja missä miulla ei vielä ole yösijaa. Asiat ovat aina hoituneet hyvin.

Huonona puolena tässä on se että kun matkailee tarpeeksi yksinään siitä oppii nauttimaan kun pääsee alkuahdistuksen yli. Se stereotypia että kaikki matkaavat vähintään pariskunnissa ja että matkasta nauttii parhaiten toisen kanssa ei välttämättä ole totta jos saa ne ajatukset pois päästään.

Viimeiset reissuni ovat menneet paremmin kuin hyvin. Hostellit ovat nuorten reppureissaajien mekkoja. Taxcossa löysin jo bussista yhden ranskalaisen tytön jonka kanssa päädyimme jakamaan huoneen ja monta jännittävää hetkeä yhdessä. Acapulcossa lähdin eräänä iltana yksin ulos (tämä minua edelleen tökkii vaikka muutaman kerran sen tehneenä voin todeta että illasta yleensä aina tulee todella mielenkiintoinen). Siellä eräs porukka löysi minut ja baarin jälkeen lähdimme syömään ja sitten katsomaan auringonnousua rannalle. Hostellissa oli yhteensä 7 yksin matkaavaa nuorta aikuista joten yhdessä tutkimme kaupunkia, rantaa ja yökerhoja. Ilman odotuksia tai lähinnä pelolla että viikonlopusta tulee tylsä on kaikki positiivinen kotiin päin ja näin pienetkin onnistuneet asit tuottavat iloa moninkertaisesti.

Tästä juontaa sitten se ongelma että kun tarpeeksi reissaa itsekseen siihen tottuu ja siitä alkaa nauttimaan ihan liikaa ehkä ollakseen valmis enää tekemään kompromisseja matkatoverin kanssa. Itse jo melko paljon matkustaneena tiedän mitä halua, millaisissa paikoissa haluan syödä ja paljonko haluan levätä. Tuntuu että on melko vaikea löytää ihmistä joka jakaisi kiinnostuksen kohteeni mutta myös energiatasoni matkustaessa.

Joka tapauskessa tämä yksin matkustaminen tuntuu olevan itsenäisten eurooppalaisten naisten juttu. Marja joka on täällä nyt vaihdossa lähti toissaviikonloppuna yksin Oaxacaan. Jonna joka oli täällä vaihdossa muutama vuosi sitten reissasi lähes kaikki reissunsa yksinänsä. Olemme täällä tutustuaksemme ja jos ei ole muita kiinnostuneita, menempä sitten yksinäni.

Tämä tosiasia kuvastaa melko hyvin eroa esim. meksikolaisiin. Täällä ei kenellekkään tulisi mieleenkään lähteä matkustamaan yksin, Euroopassa ehkä mutta täällä ei. Muista ihmisistä ollaan hyvin riippuvaisia ja ystävien laskemiseen eivät riitä pelkät sormet. Myöskin seurustelurintamalla tämä eurooppalainen raivoitsenäisyys tuntuu pelottavan meksikolaisia miehiä, ihan vain siitä syystä että täkäläiset tyttöystävät melko nopeasti keskittävät elämänsä pyörimään kumppaninsa ympärillä. Elämäntehtävä täällä todella on aviopuolison löytäminen.

Matkailusta sosiaalisiin suhteisiin. Hmmm. Näistä molemmista aiheista voisi kirjoittaa kirjoja. Sillä välin kun kirjailijanurani odottaa avautumistaan, tyydyn blogikirjoituksiin. Jos teille muuten tulee mieleen jotain mitä toivoisitte minun kommentoivan täällä nyt kun vielä olen täällä niin pistäkää viestiä tai kommenttia olkaa kiltit!

Pienet viralliset valintani

Uskomatonta kyllä on lukukausi jo kohta puolivälissä. Vanhemmat henkilöt ovat sanoneet että aika lentää vanhana. Nyt tiedän mitä se tarkoittaa, en vain ymmärrä miten tekemättömyys johtaa samaan lopputulokseen kuin aktiivisuus. Mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe. Kerron teille jo tuttuun tapaan hieman kursseistani jotka työllistävät minua tällä lukukaudella.

Kursseja on viisi, yksi vähemmän kuin viime kaudella. Yliopistolta en ole vielä saanut vahvistusta siitä että saan ne hyväksiluetuiksi mutta opetusarvoltaan ne ovat oikein hyviä joten näillä mennään. Tunteja on virallisesti 17 viikossa mutta työmäärä on huikea - ainakin viime syksyyn verrattuna. Ensimmäisen viikkoni täällä vietin stressaten esitelmän ja jättötöitten parissa, nyt tilanne on hieman rauhoittunut.

Aleman plataforma 2 - Saksa ylempi taso 2, 8-9 ma-pe

Suuresta ahdistuksesta johtuen otin saksan kurssin jota en saa hyväksiluetuksi. Ensimmäinen tunti oli hirveä. Ymmärsin kyllä ja osasin kieliopin mutta en pystynyt puhumaan MITÄÄN. Tämä ei ole liioittelua. Jo itseni esittelyn kävin monta kertaa päässäni läpi ennen suuni avaamista. Ennen tänne lähtöäni olin puolisujuva saksassa joten heikkeneminen on ollut huomattava. Tätä kielellistä katoa (tai paremminkin espanjan ylivaltaa) välttää yrittäen lähdin siis taivahalle.

Kielikurssit ovat yliopiston kalliimpia kursseja. 5h viikossa. Tekstejä ja tehtäviä. Tunneillä yleensä opettaja puhuu eniten. Tehtävät monesti teemme tunnilla. Torstaisin olemme tietokoneluokassa jolloin teemme kielioppiharjoituksia internetissä. Kurssilla meitä on kolme; minä, Paulina joka on viettänyt yhden kesän Saksassa saksaa opiskellen, ja Rosie joka on yliopistolla töissä mutta saa ilmaiseksi osallistua kieliopistukseen. Rosie on n. 60v rouvashenkilö ja vähän tylppä jo terältään. Paulinan kanssa olemme paljon häntä edellä joten opettaja suuntaa suuren osan huomiostaan häneen.

Opettaja on saksalainen Thomas Klaus, täällä jo 16 vuotta asuneena on yllättävänkin päivittynyt Saksan tapahtumista. Hänellä on vähän vatsaa ja oranssi parta. Hän monesti hihittää itsekseen siten että koko ruumis hytkyy. Kurssin parasta antia. Kurssi on korkein tasoltaan täällä mutta paljon minun "normaalia tasoani" alemmalla. Oivaa kertausta siis.

Derecho internacional público - Kansainvälinen julkisoikeus, ma 9-10 ti 9-11

Opettajana Villanueva joka kampaa kaljunsa yli ja on yli-innostunut siitä tosiasiasta että olen Skandinaviasta. Kurssilla jokaisen pitää pitää esitelmä. Esitelmät käsittelevät G8-maita, YK:ta, sodan lakeja, kansainvälistä rahoituskriisiä ym.. Hanna pitää esitelmän Pohjoismaista. Paluu ala-asteelle mutta opettajan silmät loistavat kun kerroin ilmaisesta opetuksesta ja kaikesta ihanasta Pohjoismaissa.

Sen sijaan että pitäytyisimme kansainvälisissä sopimuksissa ja konventioissa, olemme puhuneet hyvin pinnallisesti siitä mitä on kansainvälinen julkisoikeus ja paneutuneet enemmän esitelmiin. Ajateuksena on että kaikki olisivat lukeneet esitelmän etukäteen ja tunnilla sitä kommentoitaisiin. Sen sijaan tunnilla "tutkija" pitää esitelmänsä jonka jälkeen opettaja pitää puolen tunnin monologin johon hän aina saa mahdutettua pistoksen meidän yleissivistystämme kohtaan.

Banca internacional - Kansainvälinen pankki, ti 11-13 to 11-12

Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, Yhdysvaltojen rahoitussysteemi... Finanssi"alan" opiskelijoiden viimeisimpiä kursseja. Yllättävän hyvin olen veneessä pysynyt mutta opettaja on myöskin hyvä. Viime tiistaina me kaikki kuitenkin yllätyimme. Olimme saaneet lukutehtävän jonka olimme kyllä lukeneet mutta emme opiskelleet. Opettaja kysyy meiltä mikä on Fannie Mae. Kukaan ei vastaa. Opettaja alkaa suomeksi sanottuna paasaamaan laiskuudestamme, oppimattomuudestamme, kunnioituksen puutteesta jne. Viimeisinä sanoinaan ennen luokkahuoneesta ulos ryntäämistä hän sanoo "Minä eroan.".

Torstaina tunnille tulee opintolinjan johtaja joka keskustelee meidän kanssa. Kurssia ei voi enää jättää kesken koska opiskelijat eivät saisi rahojaan takaisin. Alkukurituksen jälkeen (minä kylläkin saan synninpäästön) lupasimme kaikki pyhästi opiskella enemmän. Tänään odotimme opettajaa kuin kuuta nousevaa mutta hän ei tullut paikalle. Nähtäväksi jää mikä opettaja on tuleva torstaina jolloin kylläkään en ole paikalla koska lähden reissuun Taxcoon ja Cuernavacaan mutta se on toinen tarina.

Estudios de Africa y Medio Oriente - Afrikan ja Lähi-idän tutkimus, ke 13-16

Samainen herra Voigt joka opetti minua kahteen otteeseen viime kaudella on jälleen mestarini. Olemme puhuneet kaupankäynnistä Lähi-idässä, Israelin ja Palestiinan kriisistä, nyt olemme siirtymässä käsittelemään Pohjoisafrikan maita.

Kurssin alussa meitä oli tuttuun tapaan n. 20 mutta koska poikkeuksena tässä kurssissa ei pakollista läsnäoloa ole, ei meitä tunneilla ole 7 enempää. Lisäyksenä että minä olen ainut joka oikeasti kuuntelee, muille messenger ja unikuvat ovat senhetkisessä arvohierarkiassa ylempänä. Minä kuitenkin olen fasinoitunut koska Voigt kertoo paljon omista kokemuksistaan. Ajastaan asianajajana hän on viettänyt yli puolet näitä maita kaluten.

Diplomacia - Diplomasia, ke 17-20

Mielenkiintoinen mutta haastava kurssi. Meillä on kolme eri opettajaa, yksi takana jonka kanssa käytiin lainsäädäntö läpi. Nyt kaluttavana ovat ajankohtaiset diplomaattiset ongelmat, omana projektinani Intia-Pakistan. Ensimmäisessä kokeessamme saimme ottaa mukaan kaikkki muistiinpanot, lait, mitä mieleen tuli mutta vitsinä oli että täytyi analysoida kysymys. Kokeen jälkeen olo oli kuin pahasti alisuoriutuneella. Lopputuloksena arvosana 9 ja hölmistynyt ilme kasvoilla. Mene ja tiedä.

Tälläkin kurssilla meitä on 8, kaikki viimeisen vuoden kansainvälisten suhteiden opiskelijoita, tulevia diplomaatteja. Toisin kuin Suomessa, rahalla ja vähällä työllä pääset siis suoraan diplomaattiuraan kiinni. Ei pyydetä osaamaan neljää kieltä sujuvasti eikä omaamaan hyvää yleissivistystä. Jos sinulla on rahaa ja kontakteja, on maailma avoinna.

Tämän yleissivistävän pläjäyksen lisäksi käyn kahdella tanssikurssilla. Bailes norteños on kurssi jossa opimme Pohjoismeksikon perinteisiä tansseja. Meitä on 4-5 paria. Opettaja on mayan perikuva, kasvoiltaan ja pituudeltaan, olettaisin että 150cm ei ole kaukana totuudesta. Mutta hän on suoranainen ilo silmälle - tai ainakin minun. Hänen katseensa on lämmin ja naurava ja hänen elämänilonsa silmiinpistävä.

Toinen tanssikurssi on jälleen latinotanssien alkeet koska jatkoryhmä ei syysta ja toisesta ollut mahdollinen minulle. Välillä kohdalleni sattuu sosiaalipalvelustaan suorittava poika joka osaa tanssia mutta yleensä tunnit menevät rytmi- ja liiketajun omaamattomia vasenjalkaisia opettaessa. Tilannetta ei helpota se että opettajalla jokin painaa taustalla, hän lähinnä räyskii ja syyttää meitä jos emme osaa jotain. Hän ei katsele tanssivia pareja eikä näytä uutta liikettä muutamaa kertaa enempää. Hehkumoin sitten taas norteñossa.

20. toukokuuta on viimeinen tenttini. Siihen asti välttelen vastuuta parhaani mukaan.

Jäähyväiset lihallisille synneille

Viime viikonloppuna juhlittiin perinteiseen tapaan ympäri maailmaa paaston aloittamisjuhlaa, karnevaaleja. Tunnetuimmat järjestetään Amerikan mantereella, juhlaa perinteisesti vietetään katolisissa maissa. Kaikki olemme kuulleet Rio de Janeiron karnevaaleista Brasiliassa ja Mardi Grasta USAssa. Kolmannella sijalla tulee sitten Meksikon oma versio, carnaval de Veracruz.

Karnevaali järjestettiin Puerto de Veracruzissa, paikassa jonne Hernan Cortes saapui valloittamaan villiä mannerta. Puerto on edelleen hyvin aktiivinen, mm. Volkswagenin Eurooppaan menevät autot lähtevät sieltä. Paikka on hyvin kaunis ja rantarikas mutta myös valitettavan saastunut.

Yliopisto järjesti meille vaihtareille reissun karnevaaleihin. Koska Veracruzissa yöpyminen on lähes mahdottoman lisäksi hyvin kallista (varaukset tehdään vuotta aikasemmin), yövyimme Costa Esmeraldassa jonne saavuimme lauantaina aamulla. Sää ei kuitenkaan ollut puolellamme ja rannalla grillaantumisen sijasta lähdimme katsastamaan lähellä olevat El Tajínin rauniot (eikö ole hassua että paremman puutteessa mennään katsomaan korvaamattomia jäänteitä menneistä sivilisaatiosta).

Sunnuntaina lähdimme "aikaisin" kohti Puertoa joka oli 1,5h päässä. Suunniteltu lähtöaika oli aluksi klo 7, sitten illan aikana se siirtyi "viimeistä puoli 8". Lähdimme 8.15. Ensimmäinen paraati oli ajoitettu lähteväksi klo 10, pitäisi ehtiä. Hyvä muuten mutta olimme perillä vasta 11 aikoihin vain kuullaksemme että paraati oltiin peruutettu. Sää oli siis melko ankea, hameeni ja hemepeeni lepäsivät laukussani.

Sää parantui hieman ja klo 6 paraati luvattiin järjestettäväksi. Siihen asti tapoimme aikaa kävellen paraatialueella minne ihmisiä kokoontui. Hieman tunnelma kuin Pori Jazzien pääkadulla, ihmisiä päättömästi seilaillen päästä toiseen, juoden, syöden ja täällä vielä korostetusti tanssien. Juominen vaan siellä oli jo kestävyyslaji, olutta myytiin litran mukeissa ja karnevaalierikoisuutena myytiin 2l olutpulloja.

Karnevaaliparaati itsessään muistutti ehkä jopa enemmän penkkareita kuin sitä mielikuvaa mitä minulla on Riosta. Puolialastomia naisia ei ollut NIIN paljoa, sen sijaan iloisia ja huutavia (ja humalaisia) karkkia heittäviä ihmisiä oli autojen päällä ja kadulla tanssien. Aluksi katselimme paraatia penkeiltä mitkä vuorasivat käytävää (paikkamaksua perittiin reilu 2€). Lopulta laskeuduimme alas tunnelman keskelle tanssimaan.

Meille kaikki meni hyvin. Surullisen-kuuluisan-huvittavaksi tämän reissun teki Tyler jonka mainitsinkin jo edellisessä tekstissäni. Hänen ei alun perin pitänyt tulla mukaan. Huonetoverini Erin sai keskiviikkona kuulla että hänen täytyy keskiviikkoon mennessä jättää iso työ kotiyliopistolleen joten hän ei voinutkaan lähteä ja sai suostuteltua Tylerin lähtemään puolella hinnalla mukaan. Tyler juo kiitettävästi ja usein, ei poikkeusta tälläkään kertaa. Sunnuntaina hän alkoi jo aamulla parantelemaan lauantain jättämään krapulaa mikä jatkui sitten pitkin päivää, päättyen siihen että paraatia seuratassamme häntä sai aina silloi tällöin olla auttamassa takaisin ylös.

Noh, eräänä hetkenä hän päätti lähteä vessaa mutta oli meidän päättelyidemme mukaan harhautunut karnevaalialueen ulkopuolelle. Kun hän horjuen oli kävellyt vessaa etsien oli poliisipaku pysähtynyt hänen viereensä ja halunnut heittää hänet sisään. Hänen kieltäydyttyään hänet työnnettiin autoa vasten, jalat levälleen ja ruumistutkinta. Poliisit löysivät rahat hänen taskustaan, ottivat ne ja lähtivät. Rahaa oli lähes 1000 pesoa, n. 55€ mikä on iso raha täällä.

Tyler palasi takaisin luoksemme yleisen huonotuulisena mikä korostui vielä hänen laskevasta humalatilastaan. Seuraavasta käännöksestä en tiedä missä vaiheessa se tapahtui. Tyler oli seuraamassa paraatia kun hän huomasi että joku poika on varastamassa hänen kameraansa. Hän alkoi taistelemaan vastaan jolloin tämän pojan kaverit alkoivat hakkaamaan häntä takaapäin. Lopulta he saivat Tylerin ilmeisesti kampattua siten että hän kaatui naamallensa asfalttiin ja pojat karkasivat kameran kanssa.

Nyt Tyler on siis rahaton, kameraton ja elää ruokakuponkien varassa joita saamme yliopistolta jotka käyvät supermarketeissa. Hänen naamansa on vinhaa katseltavaa ruhjeineen kaikkineen. Hänen pettämätön huumorintajunsa kylläkin kukkii edelleen. Kun maanantai aamuyöstä kävelimme yhdessä kotiin hän hymähti: I got robbed by the police, some punk stole my camera and his friends beat me up. It was a good trip!

Kohtalo on hassu asia jos siihen haluaa uskoa.

Tunteiden maailmanpyörä

Ihmissuhteiden seuraaminen joko ulkopuolisena tai itse osallisena on aina harvinaisen innostavaa. Viihdeteollisuus kylpee rakkauden ylä- ja alamäissä, jotka saavat kangistuneenkin sydämen lentämään. Me suomalaisina vetäydymme monesti näistä tilanteista mutta täällä ihmiset tuntevat jotain suurta.

Mummun pelkojen vastaisesti prinssini ei ole tullut aasin selässä ja sombrero päässä vielä vastaan. Nyt kun loppu jo siintää taivaanrannassa en usko että tilanteeseen tulee mainittavan arvoista muutosta. Vaikka ilot ja surut, hyvässä ja huonossa, on tärkeä kokea itse yksinkertaisesti henkisen hyvinvoinninkin kannalta, odottavat omat aaltoni minua tulevaisuudessa. Niitä odotellessa seurailen mielenkiinnolla mitä ympäristössä tapahtuu.

Vaikuttaa että seurustelusuhteeseen lähteminen on täällä hieman helpompaa. Harvalla ihmisellä on takanaan pitempi suhde mutta vastaavasti monta lyhyempää on matkan varrelle kertynyt. Jos tämä pätee naisen kohdalla saa hän varsin äkkiä siihen viittaavan lisänimen. Pariskunnat ovat yhdessä hyvin tiiviisti. Tunnit tai ainakin välitunnit, ruokailut, kaveri-illat sun muut vietetään yhdessä kädestä pitäen ja muiden edessä halaillen, vaikka olisikin cooli poika kaveriensa edessä.

Suudelmia jaellaa melko anteliaasti. Luonnollisesti tämäkin henkilöstä riippuen mutta moni jättää ne omaan arvoonsa, varsinkin jos kuningas alkoholi on ollut osallisena. Pariskunnat eivät siis yleisöstä piittaa, julkiset hellyydenosoituksen ovat arkipäivää. Valitettavan useasti olen kuitenkin joutunut todistamaan myös julkisia hellyydenosoituksia tapahtuvan muun kuin seurustelukumppanin kanssa. Näin viimeksi ystävänpäivänä erään ystäväni toimesta joka on kertakaikkiaan hyvä miehenalku, kunnollinen ihminen. En tiedä mitä suhteelle tapahtui mutta luottamukseni uskolisuuteen teki jälleen mahalaskun. Vain ajan kysymys milloin se tapahtuu uudestaan.

Meksikolaiset tuntevat monet vahvasti. Rakastumisia tapahtuu joka hetki. Yllättävän monta kertaa olen menestyksekkäästi ollut tutustuttajan osassa. Tällä hetkellä mielenkiintoisimpiin suhteisiin olen tutustunut vasta jälkikäteen. Tuoreimpina uutisina tuli tieto että kolme yhdysvaltalaista tyttöä jotka asuvat täällä kanssani olivat kaikki kuukauden sisällä löytäneet poikaystävät. Yksi sitkeästi kieltäytyy kutsumasta koripalloilija"ystäväänsä" poikaystäväksi koska "hän ei halua poikaystävää", tosin he viettävät joka hetken yhdessä tavalla joka muistuttaa pelkkää ystävyyttä ainoastaan jossain toisessa ulottuvuudessa.

Nämä kaksi muuta ihastuivat kahteen kaverukseen jotka ovat kyllä melko miellyttäviä. Nyt tosin poikaystäviä ei ole näkynyt muutamaan päivään ja koripalloilijat ovat oleet melko kiinnostuneen oloisia ilman tyttöjen suurta vastarintaansa joten ottaa sitten siitä selvän.

Täällä oloni aikana täällä on ollut yhteensä vaihdossa 7 poikaa yhdysvalloista. Heistä 3 on kuulunut seksualivähemmistöön. Viimeisin uutuus Clarence on seinänaapurini. Hän on pitkässä parisuhteessa ja odottaa kuin kuuta nousevaa poikaystäväänsä Jeffiä joka tulee tänne 6 päivän päästä. He puhuvat joka päivä ja pitkään Skypessä. Ystävänpäiväksi Jeff lähetti Clarencille ison ja kauniin kukka-asetelman. Heistä hehkuu suuri välinpitäminen ja keskeinen kunnioitus mitä moni kadehtisi. Ja kuka uskaltaa määrätä rakkaudelle rajoja?

Viime kaudesta lähtien täällä ollut yhdysvaltalainen Tyler on myös pitkässä parisuhteessa. Hän on ehkä ainut henkilö maailmassa jonka uskollisuutta en hetkeksikään epäröisi. Hän puhuu tyttöystävästää niin rakastavaan, kunnioittavaan ja kaipaavaan sävyyn että siitä kirjoittaisi runoja. Nyt tyttöystävällä ilmeisesti on vaikea aika menossa työn kanssa ja se heijastuu vakavasti heidän suhteeseensa, eikä hän ilmeisesti edes yritä parantaa asiaa mitenkään. Lisäksi Tyler epäilee hänen uskollisuuttaan. En tiedä mikä minut tässä tekee eniten surulliseksi. Se että ilmeisesti toimiva parisuhde mahdollisesti kokee viimeisiä kolauksiaan vai se että tyttöystävä ei ymmärrä tai arvosta millaisen aarteen hän on löytänyt. Tyler on henkilö jota kunnioitan suuresti. Hänen rakkautensa on kaunis ja aito. Niin aito että jos hän ei saa vastarakkautta, hän ei halua kahlita toista vaikka se kipeää tekeekin.

Nämä mietteet syntyivät täällä erittäin hyvin läpi lyöneen ystävänpäivän innoittamina. Koko viikon ihmiset ostivat ilmapalloja, pehmoleluja, karkkeja, pieniä patsaita, kaikkea mikä kaksi päivää myöhemmin täyttää kaatopaikat. Tuntuu lähinnä kornilta nähdä rakkaudentunnustuksia ilmapallossa tai uskoa "Te amo" lausahdukseen lahjojenvaihdon jälkeen. Ehkä suurta näytelmää loppujen lopuksi kaikki. Onko se aitoa mitä kukaan tuntee? Toisaalta, onko sillä väliä?

Ristiriitoja

Tervetuloa arki. Taman vuoden aikana olen ollut Pueblassa hieman yli viikon verran (joilloin myos kirjoitin tanne viimeksi). Viimeiset kaksi viikkoa reissasin aitin kanssa kayden Mexico Cityssa, Kuubassa ja Meksikossa kahdessa osavaltiossa ennen Pueblaan saapumista. Tiistaina han palasi Suomeen, saapuen kyllakin perille vasta keskiviikkona illalla.

Koska kuitenkin haluatte kysya niin kommentoin hieman Kuubaa. Oli eittamatta mielenkiintoista nahda valtio joka toimii niin taysin eri pohjalta kuin mihin olen tottunut lansimaisena kapitalismin uhrina. Kokemus oli hieno mutta en voi vaittaa etta haluaisin palata. Ihmisia jotka ovat tasa-arvoisia ja jotka asuvat vapaassa maassa. Hah. Siina missa toisilla on iso talo ja unelma-auto, on ihmisia jotka kulkevat paljasjaloin ja asuvat taloissa kuin Kolme pienta porsasta -sadusta.

Iskulauseita on katujen varsilla. "Kuuban vastaus maailmalle: lisaa vallankumousta". "Tyoskentelemalla palvelet isanmaatasi". "Kiittakaamme vallankumouksen sankareita vapaasta maastamme". Museoissa selitykset olivat melko varitettyja nekin. "Amerikkalaisten vallan aikana kapitalismi toi maahamme paljon huonoja asioita, kuten esim. orjuuden. Vallankumouksen myota nama sairaidet saatiin kuitenkin poistettua ja Kuubasta tuli kukoistava valtio". Kukoistusta toki on mutta se ei ole tavalliselle kuubalaiselle tarkoitettu. Epavirallisten listojen mukaan Fidel Castro on Latinalaisen Amerikana kolmanneksi rikkain mies.

Kotioloistani en vielakaan kerro paljoa, ryhmadynamiikka on edelleen kehitysasteella. Sen kuitenkin sanon etta holhoamisyritykset ovat nousseet uusiin sfaareihin taalla ollessani. Jo tanne muuttaessani oli tiedossa etta virallisesti talossa ei saa kayttaa alkoholia sisalla. Ok, ymmarretaan. Ainut vaan etta sita ei kukaan noudattanut eika noudata vielakaan.

Samassa kompleksissa kanssamme asuu 10 yliopiston koripallojoukkueen pelaajaa joilla on kotiintuloaika ma-pe klo 20, la klo 2. He saavat asua ja opiskella ilmaiseksi, vastapalveluksena he pelaavat yliopiston maineikkaassa koripallojoukkuessa. Ulko-ovellamme on klo 20-8 vahti joka kirjaa etta kaikki pelaajat ovat kotona. Meihin hanella ei ole valtaa. Han on kuitenkin keskustellut kayttaytymisestamme meidan "asukkijohtajamme" kanssa tehden hanet tietoiseksi etta jollain tapaa onnistumme rikkomaan yhdeksaa yhdestatoista jarjestyssaannosta. Yovieraita ei taalla talossa saa olla joten kerran kun yksi henkilo oli lahtenyt klo 3 aamuyosta omaan kotiinsa katsottuaan elokuvia taalla meilla, tokaisi vartija yovieraskiellosta ja oli kuulemma ollut melko epamiellyttava. Minua han viela tervehtii iloisesti mutta toisaalta en ole viela ehtinyt turmella mainettani naitten paivien aikana hanen silmissaan.

Oletuksena on etta kiitos yovartijan paljastuksiensa maanantaina aamulla meille jarjestettiin huumekoe. Itse olin poissaolevana, minulle jarjestetaan spesiaalisessio ensi maanantaina. Vessassa kaynti sita varten ei kuulemma muistuta vessakayntia ylioppilaskirjoituksissa. Vahtihenkilo tulee vessaan asti mukaan.

Mantelina riisipuurossa tulisi meidan allekirjoittaa uusi vuokrasopimus. Taman sopimuksen mukaan emme saisi enaa jarjestaa "juhlallisia" yhteisoloja, sisaltaen m.m. illalliset joihin osallistuu ulkopuolisia. Tassa vaiheessa mennaan jo hieman pitkalle. Sovittuna on nyt etta kukaan ei allekirjoita mitaan. Jos emme allekirjoita on teoriassa mahdollista etta meidat haadetaan mutta meita on 12 vuokraa maksavaa asukasta joten se on epatodennakoista.

Yleisesti menee kylla edelleen hyvin taalla, epaluottamus vain nyppii ajoittain. Mukava muuten huomata etta muutamat teista ovat liittyneet Facebookiin myoskin. Siella hieman saa myos jonkinlaista kuvaa elamastani vaikkakin se hieman yksipuolisen kuvan antaa ainakin valokuvien suhteen. Kun saan taas pari tenttia plakkariin lisailen ja kommentoin myos lisaa valokuvia osoitteeseen vuosiamerikassa.myphotoalbum.com.

Peace and love.

Elon merkki

Tervehdys arvon lukijat! Pitkästä aikaa tapaamme jälleen täällä internetin aaltoilevassa maailmassa. Viisi viikkoa vietin maata kiertäen, siinä välissä vietimme joulua ja uutta vuotta, ja nyt olen ei niin entistäkin ehompana palannut Pueblaan valmiina aloittamaan uuden lukukauden.

Ohjelmani viimeisen kirjoitukseni jälkeen on ollut suurin piirtein seuraava. Joulukuussa kaikista kursseista oli loppukokeet mikä tarkoitti kokeita jotka käsittävät kaiken mitä kurssin aikana on käyty läpi. Ihmiset olivat hyvin lievästi sanottuna stressaantuneita. Kukaan ei suostunut tekemään mitään iltaisin koska kaikki olivat kotona opiskelemassa. Oma suoritukseni ylitti kaiken kaikkiaan odotukseni, keskiarvo kaudelta 9,7 asteikolla 1-10.

Lauantaina 13.12 pääsin todistamaan häitä. Victorin (se sama joka on mainittu aikaisemmin täällä) sisko meni naimisiin pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa. Meno oli hilpeää, pikkulahjoja tuli perimeksikolaiseen tyyliin vieraitten kotiinvietäväksi ja tequila ja cumbia vallitsi alaa. Sieltä hipsaisin Cholulaan missä kommunikaatiotieteiden (?) opiskelijat pitivät valmistujaisjuhlansa. Juhla järjestettiin teltassa joka oltiin pystytetty puutarhaan, kylmä tuli luihin ja ytimiin asti mikä hieman häiritsi mutta pikkutunneille joka tapauksessa tanssi riitti.

Maanantaina 15.12 muutin uuteen kotiini, vaihtaritaloon lähelle yliopistoa. Lähes kaikki olivat kuitenkin jo ottaneet siivet alleen viettääkseen joulun perheensä kanssa joten ensimmäisen yöni vietin tyhjässä talossa. Yö oli kylmä niinkuin talo yleensäkkin. Lisäselvitystä tuonnempana kunhan saan jonkun käsityksen paikasta.

Tiistaina 16.12 lähdin sitten lennolla Pueblasta Cancuniin. Siellä Nancy oli minua vastassa. Nancyn sisko on töissä Cancunissa hotellissa ja hänellä on perhe ja kaikki siellä. Nancyn perhe menee yleensä sinne viettämään lomia, tänä vuonna minä tulin mukaan. Joulu ja uusi vuosi oltiin Cancunissa, muut päivät kiertäen käyden paikoissa kuten Isla Mujeres, Playa del Carmen, Cozumel, Tulum, Xcaret ja Coba.

Uuden vuoden jälkeen lähdin Meridaan jossa Ramon, toinen ystäväni oli perheensä kanssa. Siellä olin viikon päivät jonka jälkeen suuntasin yksin kohti Campechea, sieltä yöbussilla Chetumaliin. Käännyin zona librellä joka on verovapaa alue Meksikon ja Belizen välissä, paljon halpaa piraattitavaraa, cröksit 2€ ym. Chetumalista suuntasin Belize Cityn kautta Floresiin Guatemalassa, katsastin Tikalin pyramidit ja lopulta päädyin Caye Caulkerille joka on Belizen saari. Tänään lauantaina palasin lennolla Chetumalista Mexico Cityyn ja nyt olen jälleen uudessa kodissani.

Tien päällä oli mahtavaa, näin ja koin paljon hienoja asioita vaikka onni ei aina ollut matkassa mutta kolmen viikon jälkeen aloin jo pikkuhiljaa kaipaamaan kotiin. Nyt vaikka alku täällä Pueblassa on hidas olen silti onnellinen paluusta. Mukavaa että koulu alkaa, pääsee näkemään taas tuttuja ja ahdistumaan siitä kun on vain muutama kuukausi jäljellä täällä. Otetaan ilo irti. Ottakaa tekin!

Kalenteri

Missä ihmeen välissä kuukausi vaihtui? Nyt huomaa kuinka joulutunnelma on todellakin sidottu kylmyyteen ja pimeyteen, täällä joululaulut raikuvat ja joulukrääsää on myyty syyskuusta asti mutta tunnelma ei ole päässyt perille asti ainakaan minun kohdalla.

Selvittelen hieman tulevaa. 15.12 tai 16.12 muutan uuteen kotiin. Tavaramääräni on varmaan kaksinkertaistunut tänä aikana mutta lohduttaudun ajatuksella että olen hyvin anteliaalla tuulella sitten toukokuussa. Nyt jos siis ajattelette lähettävänne tännepäin jotain suosittelen käyttämään jo uutta osoitetta:

11 poniente 1707 int. B Col. Santiago, CP 72560 Puebla, Pue., Mexico, North America

Paluulentoni on vihdoin varattu ja varmistettu. Lähden täältä 31.7, Suomessa olen perillä 1.8 klo 23. Välilasku Lontoossa, odotusta 4h. Ehdin siinä ajassa varata jo paluulennon takaisin Meksikoon tarpeen vaatiessa.

Viimeinen kokeeni on ensi tiistaina. Sitten koittaa vapaus. Lopputentit ja lopputyöt ovat olleet viimeisten viikkojen sanat, yleinen stressitaso on ollut tavallista korkeampi ja monet ovat sitkeästi pysytelleet neljän seinän sisällä opiskellen.

Perjantaina yliopisto järjestää despedidan ja posadan. Despedida on jäähyväinen, osa vaihtareista lähtee jo lauantaina, suurin osa silloin kun minä muutan. Posada on tapahtuma joka perinteisesti järjestetään yhdeksänä joulua edeltävänä päivänä, nyt poikkeuksellisesti meitä varten aikaisemmin. Juhlinta sisältää ruokaa, piñatan, yhdessäoloa. Olo on lievästi sanottuna outo. Ei siksi että vaihtarit lähtevät koteihinsa, he eivät ole niin läheisiä olleet. Outo on oloni koska tuntuu kuin kaikki loppuisi vaikkei niin olekkaan. Suurimpana aiheuttajana tähän on varmasti se että viimeisen vuosikurssin oikislaisista suurin osa lähtee pois Pueblasta. Ryhmänä he ovat olleet minulle hyviä, tunnen olevani yksi heistä.

Lauantaina 13.12 osallistun Victorin seuralaisena hänen siskonsa häihin jotka hänen kertomansa mukaan ovat melko kiitettävän kokoiset. Seremonia alkaa klo 12 päivällä, siitä eteenpäin tiedossa syömista, juomista ja tanssimista. Samaisena iltana luikahdan kyydittynä johonkin pikkukylään missä "kommunikaatio"-opinnot lopettaneet eli kandeiksi valmistuneet viettävät graduacion-juhlaansa. Juhla on melko muodollinen, valmistuvilla on pitkä hame, tiedossa jumalanpalvelus, ruokaa ja tanssia. Sitten jos patteri vielä pitää jatkan pikkutunneilla oikislaisten vastaavaan tapahtumaan, suunnitelmissa ainakin on osallistua osaa jolloin vanhemmat ovat jo kotimatkalla mutta valmistuneet vasta aloittavat juhlintasa. Yhdellä pynttäyksellä siis useampi kohde. Hameen kun vielä löytäisin ilman hermoromahdusta olisi kaikki hyvin (täällä kokohamemuoti on hieman liian paljastava, hieman liian hempseä minun makuun, jatkan etsintöjä).

Maanantaina kävin Volkswagenin tehtaalla tutustumassa. Tämä oli yksi mielenkiintoisimmista asioista mitä olen hetkeen tehnyt. Näimme lähes kaiken muun paitsi maalaamon. Olin oikein innoissani kun pikkubusseissa huristelimme tuotantolinjojen ohi. Pueblan tehdas tuottaa 1800 autoa päivässä, esim. uusi Jetta valmistuu joka 1 min 20 sek.

Lähestyvän joululoman tulen viettämään Yucatanilla. Muutama ystäväni viettää "peri-meksikolaisen" joulunsa (haistakaa sarkasmi) Cancunissa ja yksi lähtee Playa del Carmenille töihin. Lisäksi yksi ystävän ystävä asuu Tulumissa joten häntä menen moikkaamaan. Tarkoituksena on siis niitten viikkojen aikana koluta Yucatanin niemimaa kaupunkeineen ja pyramideineen. Ilmeisesti lennän ylihintaisella lennolla Cancuniin josta palaan bussilla Pueblaan, vielä on avoinna tapahtuuko se Chiapasin vai Oaxacan kautta, joka tapauksessa luulen että itsenäinen reppureissaaja ottaa jälleen vallan.

Viettäkää rauhallista joulunalusaikaa. Tehkää lumiukkoja, käykää hautausmaalla pimeällä, käykää avantouimassa. Miltä teistä tuntuukaan.

Päätös

Ennen kuin pakkaan laukkuni ja matkaan kohti Cocoyocia Moreloksen osavaltiossa missä vietän tämän viikonlopun ryhmä oikislaisia seuranani, kerron että olen päätynyt ratkaisuun. Muutan vaihtariasuntolaan. Nyt tuntuu että päätös antoi vain odottaa itseään vaikka olikin selvä. Tulen toki kaipaamaan Kellyä mutta ei poismuutto tarkoita sitä etten enää näe häntä. Hän kylläkin "joutuu" etsimään uuden asunnon itselleen (ei kuulemma halua jäädä tänne yksinään) mutta se tekee hyvää hänellekkin.

Tämän viikon ehkä suurin muutos on että silmäni ovat avautuneet jokseenkin. Nyt, reilun kolmen kuukauden seilaamisen jälkeen alan vihdoin erottaa keitä omassa mielessäni kutsun ystäviksi ja keitä kavereiksi. En ole jatkuvasti kutsumassa jokaista joka on sanonut minulle "Moi" kerran kahville vaan luotan enemmän tuntemuksiini. Hassua että se kesti näinkin kauan. Vaikuttavana tekijänä toisaalta voi olla pakottava tarve tehdä ystäviä jolloin yritän väkisin hyväksyä kaikki ihmiset ystävikseni eroista huolimatta.

Ihmiset täällä jaan oikeastaan viiteen ryhmään. Yksi ovat tuntemattomat (luonnollisesti). Sitten tulevat ihmiset joita moikkaan mutta jotka eivät vaikuta tutustumishalukkailta tai ikävästi sanottuna sen arvoisilta. Kolmantena tulevat ihmiset jotka ovat tuttuja. Heidän kanssa vaihdan muutaman sanan kun törmäämme mutta minulla ei ole heidän puhelinnumeroitaan yms. Neljännessä ryhmässä ovat henkilöt jotka ovat kavereitani. Nämä jakaantuvat kahteen alaryhmään. On heitä joiden kanssa olemme samalla aaltopituudella sen suhteen että tulemme ihan kivasti toimeen mutta sydänystäviä meistä ei tule. Molemminsuuntaisesti olemme kuitenkin yhteydessä ja ehdottelemme tekemistä. Sitten on heitä jotka tuntevat vahvempaa ystävyyttä minua kohtaan kuin minä heitä kohtaan. Heillä on kuitenkin minulle paljon annettavaa joten vaikka en aina välttämättä tunne olevani kuin kala vedessä heidän kanssaan, on heidän osoittamansa huomio minua kohtaan imartelevaa ja henkisesti parantavaa. Viimeisenä ovat sitten ihmiset jotka ovat ystäviäni täällä. Heitä ei ole montaa mutta olen hyvin onnellinen heistä. Sydänystäviäni he eivät ainakaan vielä ole mutta tunnen oloni mukavaksi heidän seurassaan ja oletan että niin myös he tuntevat seurassani.

Lisäsin taas liudan kuvia osoitteeseen vuosiamerikassa.myphotoalbum.com. Kaikissa ei ole vielä selityksiä mutta toisaalta en usko että kukaan teistä on niin uskollisesti haravoinut kuvavarantoani läpikään. Kuitenkin paremman tekemisen puutteessa ihmetelkää toki!

Dilemma

Elama mita elan nyt ei ole todellinen. Kaikki oli valmista kun tanne tulin. Ystavienkin suhteen, vaikka aluksi olin epaluuloinen, ei minulla ollut ongelmia. Minulla ei ole vastuuta, ei velvollisuuksia, ei oikeastaan mitaan negatiivista kestettavaa. Nyt siis kun yksi dilemma tulee vastaan tuntuu se sitten niin ylitsepaasemattomalta. Kuinka akkia sita mukavoituu. Koska olen miettinyt paani puhki enka ole vastausta keksinyt, pyydan teilta apua.

Kysymys koskee asuinpaikkaani ensi lukukaudella. Jaadako asumaan perheen kanssa vai muuttaako asumaan 7 vaihtarin kanssa?

Muutto tapahtuisi ilmeisesti koulun loputtua joulukuussa tai tammikuun ensimmaisina viikkoina. Paatoksestani minun pitaisi kertoa seuraaavan kahden viikon sisalla. Jotta osaisitte paremmin suhtautua tahan, kerron hieman molemmista vaihtoehdoista.

Koti

Asun siis talla hetkella vanhemman pariskunnan ja kalifornialaisen vaihto-oppilaan kanssa. Huoneen ja wc:n lisaksi olen oikeutettu kolmeen ateriaan paivassa ja vapaaseen juomaveden ottoon. Olossani ei ole valittamista. Elama on helppoa kun voin vain istua poytaan syomaan. Polyja ei minun tarvitse pyyhkia. Syomme paljon hedelmia ja vihanneksia. Lamminta vetta on suurilta osin aina saatavilla. Netti on nopea.

Ehdottomasti suurin syy kuitenkin miksi viihdyn talossa on Kelly. Kelly hukkuu koulutoihin joten jokaikista hetkea kun molemmat olemme kotona emme vieta yhdessa aikaa tappaen. Juttelemme kuitenkin usein. Joskus kun tulemme yolla samaan aikaan kotiin analysoimme pitkat patkat elamiamme ja nauramme sen outouksille. Hanesta on tullut hyva ystavani. Nyt pari viikkoa takaperin han ilmoitti etta ehka tuleekin jaamaan tanne viela toiseksi lukukaudeksi (alunperin hanen oli tarkoitus lahtea joulukuussa). Viela ei ole 100% varmaa etta asiat suttaantuvat niin kuin han toivoo mutta silta nayttaa nyt. Han asuisi kotona toisenkin lukukauden joten homma jatkuisi entisellaan.

Huonot puolet. Ehka suurin haittapuoli perheessani on etta tunnen itseni vieraaksi. Epasuorasti minun alueekseni osoitettiin vain keittio ja huoneeni, olohuoneeseen tms emme siis Kellyn kanssa ole uskaltautuneet. On kuin asuisin hotellissa, huone ja ruoka sisaltyy hintaan. Emanta Ana Maria on kylla aina lasna kun ruokailen ja mikali tarvitsen jotain han auttaa, mutta mina myoskin maksan siita hanelle. Ana Maria ei myoskaan ole varsinainen ruudinkeksija mika minua hiertaa valilla. Han kysyy samat asiat, vastauksellani ei ole valia koska han luulee jo tietavansa sen ym. Esim USA:n talouskriisin seurauksena han oli vakuuttunut etta Kellylla ei yhtakkia ole enaa rahaa. Huvittavaa oli torstaina kun lounastin kotona ja Ana Maria haarasi siina ymparilla. Yhtakkia han kysyi "Kuinka pitka olet? 2 metria?".. Meinasi menna patonki vaaraan kurkkuun haha..

Rafael joka on Ana Marian puoliso (tai sanotaanko paremmin etta he asuvat yhdessa, tietoakaan avioliitosta tai kumppanuudesta ei ole) ei ole missaan yhteydessa meihin. Jos vessapaperi on loppu (sita sailytetaan lukitun oven takana) ei Rafaelilta kysyminen hyodyta mitaan koska han vain viitoilee kysymaan Ana Marialta. Montaa sanaa en ole vaihtanut hanen kanssaan. Viikonloppuisin aamiaista emme syo samaan aikaan. Yleensa han tulee poytaan melkein valittomasti kun olen sulkenut huoneeni oven. Olen vieras heidan kodissaan.

Mainittakoon mutamat kaytannon asiat. Busseja kotiini menee kylla usein. Viimeinen lahtee noin klo 21 joten sen jalkeen patee taksi. Taksi ei ole kallis mutta viikossa kulutan helposti yli 10e takseihin. Suurin osa tutuistani asuu yliopiston lahella joten monasti jatkan sielta erikseen taksilla kotiin. Tama olisi siis kulu mita minulla ei olisi. Netin ostan nyt erikseen mutta sen hinta on osaltani 8e/kk joten se ei paljoa paina. Se mika kuitenkin monesti kukkarossani "painaa" on ruokailu. ISEP-organisaatiosta johtuen (vaihtojarjestoni) olen etukateen maksanut asumisestani ja ruokailustani. Ruokailun suhteen en kuitenkaan laheskaan kayta oikeuttani. Keskimaarin syon kotona kunnon ruokaa kolmesti viikossa, iltapalaa neljasti. Muut kerrat ostan itse ruokani. Tama johtuu myos suuresti siita etta ruokailu on tiettyyn kellonaikaan sidottu. Jos en ole kotona, en syo. Jaakaappi ei ole reviiriamme, siihen emme koske, joten en voi itse laittaa ruokaani. Viikonloppuisin aamiainen tarjoillaan klo 8. Muutaman tunnin younista huolimatta en pysty nukkumaan taman jalkeen joten olen vasynyt koko paivan. Ei siis kaiken kaikkiaan mitaan ylitsepaasematonta, mutta hairitsevaa.

Vaihtariasuntola

Jo ennen tanne lahtoani olin ajatellut etta asun puolen vuotta perheessa, puolen vuotta asuntolassa, syyteen tai saveen. Kellyn myota asiat kuitenkin muuttuivat taysin ja siksi tama pohdinta. Vaihtaritalossa on huonoja puolia enemman kuin tarpeeksi mutta samalla siina on jotain mika minua vetaa puoleensa.

Tulisin jakamaan asunnon 7 muun vaihtarin kanssa. Sen lisaksi joutuisin jakamaan huoneeni yhdysvaltalaisen tyton kanssa. Vessoja on kolme, keittio ja jaakaappi ovat isot joten sen suhteen ei ole ongelmia. Yksityisyydestani kuitenkin joutuisin luopumaan. Huoneen jakaminen toisen kanssa tarkoittaa etta kun toinen aamulla heraa tunnille, mina heraan myos. Yksityisyytta saan lahinna vessassa.

Asunto on samassa pihapiirissa kolmen muun asunnon kanssa. Niihin tulee ensi lukukaudella muuttamaan yliopiston koripallojoukkoe (alkaa kysyko miksi), tahan mennessa ne ovat olleet tyhjillaan. Mita yleiselle rauhalle tapahtuu, en tieda.

Tulen toki tutustumaan vaihtareihin vaikken asuisi talossa mutta uskon etta suhde tulee kuitenkin jaamaan etaiseksi kuten talla kaudella. Miksi tama haittaa kun minulla kuitenkin on tuttavia taalla? Siksi etta tunnen etta minun tulisi valmistella kesaani. Kesalla minulla on siis kolme kuukautta vapaana jotka aion kayttaa toivottavasti matkustellen tms. Ongelma on kuitenkin siina etta minulta puuttuu matkaseura. Luulen etta suurin motiivini muuttaa (ja samalla aarimmaisen tyhma motiivi) on loytaa naitten vaihtareitten keskuudesta joku joka koulun loputtua olisi valmis koluamaan Brasiliaa, Argentiinaa ym kanssani. Haviavan pieni todennakoisyys etta loydan jonkun mutta paahanpinttymasta on vaikea paasta eroon. Yksin voisin toki matkustaa mutta Etelaamerikka ei ole sama asia kuin Eurooppa. En tieda onko se jarkeva ajatus.

Asunto on parin korttelin paassa yliopistolta. Ennalta maksamani ruokailu jarjestyy niin ett minulle annetaan rahaa. Luulen etta paivisin kuitenkin lounastaisin lounaspaikoissa, halpaa ja hyvaa, joten aikaa en siihen uhraisi. Mita olen kuitenkin kuullut talosta on etta valilla netti patkii pahasti. Myoskin lammin vesi on ollut enemman kortilla kuin mita kotonani.

Yksi asia viela mika tuli mieleeni mutta mika merkitsee paljon on etta nyt en voi kutsua ketaan kotiini. Kotosuomessa pidan suunnattomasti teidan vierailuistanne ja haluaisin pitaa kotini avoinna taallakin. Se olisi jossain maarin mahdollista asunnossa vaikka tietysti rajana olisi muiden kunnioitus.

Muutama meista tulee mahdollisesti jaamaan asumaan asuntolaan. He ovat ihan ok tyyppeja, eivat varsinaisesti ystavia mutta varmaan siedettavia asuinkumppaneita. Siita ei kuitenkaan ole tietoa millaisia uudet tulokkaat ovat. Riittaa etta yksikin ei kunnioita muita ja hairitsee olemassaolollaan. Silloin tulen kiroamaan paatostani muuttaa kotoa missa kaikki oli hyvin. Toisaalta, tama on ainut mahdollisuuteni asua muiden nuorten kanssa mika on jotain minka haluan kokea ihan vain itsensa kokemuksen vuoksi. Jos jaan siis kotiini olen toki tyytyvainen mutta samalla mieltani tulee nakertamaan tilaisuuden menettaminen. Nyt tunnen jotenkin taipuvani asuntolan puolelle mutta aina kun naen Kellyn tunnen etten halua jattaa hanta. Arvoisat lukijat, tarvitsen siis kipeasti apuanne. Mita teen?

Elävänä kuolleitten keskellä

2.11 - Dia de los muertos eli Kuolleitten päivä. Traditio oli alunperin alkuperäisväestöltä saatu, uskottiin että kuolleet tulevat maan päälle tiettyinä päivinä kuolintapansa tai ikänsä mukaan mutta tuona päivänä tulevat kaikki. Kun espanjalaiset valloittajat tulivat, eivät he saaneet kitkettyä tuota pakanallista perinnettä joten he lisäsivät siihen uskonnollisia ominaisuuksia ja julistivat sen omakseen.

Sitten tuli 20. vuosisata ja USA:sta maailmanvalta. Nykyään Dia de los muertosia viettävät lähinnä aikuiset, nuoret taas Halloweenia. 31.10 oli siis paljon pukeutumisjuhlia ympäri kaupunkia. Seuraavat kaksi päivää nuoret potivat krapulaa.

Lauantaina menimme Huaquechulaan joka on kylä 1½h päässä Pueblasta. Siellä perheet joilta oli omainen viimeisen vuoden aikana kuollut tai perheet tai julkiset elimet jotka haluavat kunnioittaa tiettyä kuollutta, rakensivat ison kolmikerroksisen "alttarin" tai uhrinlahjan kotiinsa omistettuna tälle vainajalle. Mm. Emilio Zapatalle ja Benito Juarezille oltiin omistettu monta alttaria. Nämä kodit olivat avoinna vierailijoille. Isännille jätettiin joko hieman rahaa tai kynttilä. Taloissa mihin oltiin rakennettu tämä uhrinlahja oli myös ruokaa, perinteisesti molea, jota tarjottiin nälkäisille vierailijoille. Maksu oli vapaaehtoinen.

Tämä kerran vuodessa rakennettava tekele oheisohjelmineen maksaa paikallisten mukaan n. 1500-3000€. Osan rahasta saa tietysti lahjoitusten muodossa takaisin mutta halpaa se lysti ei silti ole. Miksi siis rakentaa tämä uhrinlahja?

Uskon mukaan kaikki kuolleet siis palaavat 2.11 takaisin. Kun he palaavat kotiinsa, on uhrinlahjalla heitä odottamassa kaikki heidän lempiasiansa. Näimme hedelmiä, olutta, makeisia, leluja ym. Vaikka kuolleet eivät pysty suoranaisesti syömään näitä, heidän sielunsa nauttii näistä antimista. Jotta vainaja löytäisi takaisin kotiinsa, ripotellaan tielle vana tietyn oranssin kukan terälehdistä. Tämä vana päättyy uhrinlahjalle. Suitsukkeen käyttö on myös olennainen osa kokonaisuutta.

Huaquechula on hyvin pieni kylä. Vuosittain siellä on ollut noin 50 "alttaria". Taloudellinen epävarmuus näkyi kuitenkin tänä vuonna. Näitä alttareita oli vain 23.

Sunnuntaina, virallisena päivänä, kävin keskustassa ja hautausmaalla. Juhlan perinne tuntuu tosiaankin pikkuhiljaa hiipuvan. Yliopistolla jutellessa yleinen mielipide oli että tämä on vain yksi vapaapäivä. Kaupungilla kaikki oli kuten ennen, ihmisiä kahvilla, ostoksilla ym. Ainoana erotuksena oli että keskustorille oltiin laitettu toistakymmentä uhrinlahjaa eri yhdistysten rakentamina. Myöskin puutarhaan oltiin viihdykemielessä laitettu luurankoja ja arkkuja.

Hautausmaalla käynti kuitenkin oli suurin yllätys. Siellä oli ihmistä kuin virtaa mutta kaikki yli 50 vuotiaita. Haudoille vietiin kimpuittain kukkasia, ruokaa, koristeita, mitä mieleen tulee. Siellä oli myös kiertäviä trubaduureja ja mariachi-kokoonpanoja jotka laulelivat iloisia melodioita vainajille ja läsnäoleville omaisille. Oli myös ihmisiä jotka toivat eväitä mukaansa ja nauttivat piknikiä haudalla.

Hautausmaan ulkopuolella oli varsinainen sirkus. Ohi menevä tie oltiin suljettu ja se oli täynnä aurinkolasimyyjiä, ruokapaikkoja, huutavia ihmisiä ja kaaosta. Meksikossa suhtautuminen kuolemaan on paljon luonnollisempi kuin meidän kulttuurissamme eikä kuolemaan suhtauduta pelonsekaisella kunnioituksella. "Markkinoilla" kulkiessani mieltäni vaivasi kuitenkin tunne yksinkertaisesti kunnioituksen puutteesta.

Harva nuori oli tehnyt mitään erityistä Halloween-juhlien jälkeen. Kun tämä sukupolvi kasvaa ja saa omia lapsia, pelkään että Dia de los muertos on vain nimi päivälle joka merkitsee ainoastaan vanhaa uskomusta, ei muuta. Maailma muuttuu ja me sen mukana, vai onko se sittenkin toisin perin?

Ihmisiä kaikki

Aamulla kotiuduin kello kahdeksan maissa bussissa vietetyn yön jälkeen. Takana ollut viikko oli täynnä iloa, jännitystä ja ihmetystä.

Lauantaina isäni tuli Mexico Cityn lentokentälle klo 18. Nauttiakseni kokonaisesta päivästä pääkaupungissa sain nakitettua mukaani Victorin joka siis alunperin toimi tuuttorina meille vaihto-oppilaille. Menimme Xochimilcoon joka on Meksikon Venetsia. Xochimilco on osa Mexico Cityä, paikka jossa on kanaaleja joissa huvittelunhaluiset meksikolaiset ja kaksi tuntia keskustorilta matkoihin uhraamaan valmiina olevat turistit tulevat nauttimaan värikkäistä veneistä, luonnosta ja kaikesta mitä muista veneistä myydään.

Matkassa Victorin kanssa oppi paljon. Halu olla mies paistaa Victorista läpi. Vaikka minä olen matkustanut paljon enemmän kuin hän ja hän tietää sen, oli se hän joka piti karttaa ja seurasi metrojen pysäkkejä. Useimmiten valitettavasti hänen suuntavaistonsa ei pelittänyt aivan pussiin mutta miehisen ylpeytensä kanssa hän tuskin kiinnitti siihen paljoakaan huomiota. Muutaman kerran huomautin hänelle asiasta kun huvittuneisuudestani huolimatta en kestänyt pitää häntä siinä luulossa että olemme eksyneet. Ilmeisen epäluuloisena hän seurasi minua paremman neuvon puutteessa ja tuhahti yllättyneenä kun saavuimme oikeaan paikkaan. Mutta yhdessä emme kertaakaan hänen aloitteestaan katsoneet karttaa.

Mielenkiinnolla seurasin kun kadulla kävellessämme Victor vaihtoi puolta. Hyvien vanhojen tapojen mukaan miehen kuuluu kävellä "keskemmällä" katua kuin nainen koska kun joku tulee vastaan, kohtaavat miehet naisia suojellen. Victor avaa oven, kantaa laukun, tarjoaa tuen, mutta ei siksi että haluaa vaan siksi että hänen kuuluu tehdä niin. Näin luulen. Victor on oikein mukava tapaus (älkää lukeko rivien välistä mitään) mutta hän on myöskin silmiinpistävin ruumiillistuma miehen velvollisuuksista täällä. Vain hänen seuraamisensa opetti paljon enemmän kuin yksikään veneajelu kanaallilla.

Lauantaina tuli siis isäni Meksikoon. Liian monen matkustustunnin jälkeen saavuimme Pueblaan missä vietimme kolme yötä, käyden mm. yliopistolla ja kotonani. Tiistaina menimme pääkaupunkiin, jossa onnistuimme istumaan 6½h kiertoajelubussissa. Keskustan alueella oli paljon mielenosoituksia Pemexin eli Meksikon öljy-yhtiön yksityistämistä vastaan mikä hidasti suuresti liikennettä mutta ei se suoranaisesti haitannut.. Mielenosoittajat olivat alastomia miehiä.

Tärkein asia mikä toteutui isäni täällä ollessa oli että Meksiko vakuutti isäni siitä että täällä on muutakin kuin rikollisuutta, huumeita, saasteita ja köyhyyttä. Hänen omien sanojensa mukaan täällä käynti oli positiivinen yllätys. Muuta en olisi voinut pyytää. Nyt isoäitinikin saa nukkua yönsä rauhassa.

Lauantaina menimme isäni kanssa lentokentälle mistä jäähyväisten jälkeen istahdin 5h bussiin kohti Guanajuatoa. Siellä järjestetään vuosittain joittenkin mukaan Latinalaisen Amerikan paras kulttuurifestivaali, El Cervantino. Jotkut kutsuvat tapahtumaa myös Meksikon suurimmaksi baariksi. Ja toden totta, vaikka kulttuuria oli tarjolla joka kadun kulmassa, olivat kadut tupaten täynnä ihmisiä, suurin osa humalassa, osa kaatokännissa, osa pilvessä. Luojalle kiitos löysin seurani heti hotellille saavuttuani, kenenkään etsiminen tässä ei missään nimessä näin isolle väkijoukolle suunitellussa kaupungissa on työ jonka loppua ei näy.

Ilmeisesti eräs henkilö suuremmasta seurueestamme oli onnistunut saamaan käsiinsä marihuanaa. Kokeneena henkilönä hän oli monesti julistanut ettei hän voi käyttää marihuanaa ja juoda samanaikaisesti. Taasen ei niin viisaana henkilönä hän teki juuri näin. Yöllä hän alkoi kouristelemaan rajusti. Aamulla hän kuitenkin oli entisensä. Tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta. Miksi? Koska hän on itsevarma. Hän on vahva mieletään ja ruumiiltaan. Lisäksi hän on älykäs. Miksi hän ei tietäisi miten toimia?

Sunnuntaina illalla Cervantinossa järjestettiin ilmainen kiitoskonsertti. Tänä vuonna soittajana oli Cafe Tacuba, hyvin hyvin tunnettu yhtye Meksikossa. Vain kolme meistä oli valmis uhmaamaan kohtaloa ja liittymään tähän vellovaan ihmislaumaan. Toiveenamme oli nähdä joku screeneistä. Tulimme paikalle kahta tuntia aikaisempaa. Onneksi hotellimme sijaitsi konserttia varten suljetulla alueella joten pääsimme jonon ohi "hotellille".

Turvatarkastus oli tiukka ja väki pääsi sisään hitaasti vaikkakin alue oli jo suomalaisesta näkökulmasta turvallisuusasteikolla punaisella. Odottaessamme konsertin alkua alkaa ihmisjoukko yhtäkkiä virtaamaan vauhdilla eteenpäin. Metallinpaljastimet ja aidat ovat kaatuneet. Ihmiset jotka eivät päässeet sisään juoksevat alueelle. Poliisi joka on menettänyt otteen yleisöstä tekee valinnan. Yleisöön ammutaan kaasua. Aluksi ihmettelen miksi monet ympärilläni alkavat yskiä kunnes itsekkin koen pakottavan tarpeen yskiä. Joku huutaa "Gas!" ja vedämme paitamme suun eteen. Kaasu onnistuu karkoittamaan monta ihmistä ja rauhoittamaan tilannetta. Välikohtauksesta huolimatta jäämme katsomaan konserttia.

Yöllä palaamme bussilla 7h kohti Pueblaa. Menomatka muille ei ollut ollut niin onnekas, he olivat viettäneet bussissa yhteensä 16h. Matkalla Mexico Citystä Guanajuatoon oli tiellä ollut vakava onnettomuus joka oli vaatinut 6 kuolonuhria. Kolarista johtuen bussi oli pysynyt paikoillaan 6h ajan.

Nyt olen jälleen kotona, ehjänä ja turvassa. Kuinka hassuja ja jännittäviä asioita tapahtuu tien päällä. Kuitenkin tunnen haluavani olla täällä Pueblassa nyt. Vaikka pieni stressi on jatkuvasti olemassa ystävien suhteen (olenko tavannut tiettyä henkilöä tarpeeksi, kenelle omistan vapaan keskiviikkoiltani, voinko ystävystyä tämän henkilön kanssa vai esittääkö hän vain mukavaa minulle..) tunnen kaipaavani elämääni täällä ollessani poissa. Puebla on kotini.

Hannan maailma

Tervehdys jälleen! Ajattelin että tässä vaiheessa olisi hyvä antaa pieni väliraportti valokuvieni kunniaksi! Kyllä, olen vihdoin ja viimein saanut täällä ottamani valokuvat kellumaan internetin aalloille, ne ovat vapaasti ihailtavissanne osoitteessa:

http://vuosiamerikassa.myphotoalbum.com

Yksi suurimmista ongelmistani täällä on ollut ihmisten nimien muistaminen. Kun pääsin yli "kaikki näyttävät toisiltaan" syndroomasta odotin parannuksen tapahtuvan mutta ei. Nimimuistini on täällä onnettoman huono, onneksi kasvomuistini ei ole minua hylännyt aivan niin radikaalisti. Täällä minut esitellään jatkuvasti monille ihmisille ja uskon että tämä nimien, kasvojen ja asioiden vyörymä häiritsee muistini toimintaa jossain määrin. Sitten on vielä sekin tosiasia että aina espanjaa kuullessani varmasti automaattisesti keskityn hieman enemmän ymmärtämiseen joten minulle kerrotut asiat lähtevät helpommin mielestä. Tämän ongelman huomaatte mm. katsellessanne valokuviani syntymäpäiviltäni. On monia ihmisiä joita tervehdin halaamalla mutta en enää tässä vaiheessa yksinkertaisesti kehtaa kysyä nimeä, toivon vaan että saisin napattua sen jonkun kaverin suusta.

Opintojen suhteen ei ole ongelmia. Muutama koe minulla on ollut ja ne ovat olleet lievästi sanottuna mielenkiintoisia. Oikeuslääketieteestä minulla on ollut kaksi koetta. Ensimmäiseen luin melko paljon jotta ymmärtäisin kaikki sanat mitä en ole suomeksikaan kuullut ja että osaisin valokuvan perusteella tunnistaa minkälaisesta vauriosta on kyse. Ei ei. Kysymyksiä oli 6 2pisteen arvoista, ne olivat hyvin pinnallisia ja teoreettisia. Ymmärtämisen sijaan minun tulee siis oppia ulkoa. Check. Ai niin, koepaperi piti itse hankkia, moni repäisi kouluvihkostaan sivun.

Toinen koe oli poliittisesta historiasta. Kokeessa 5 pientä essee-kysymystä. Yllätyksenä tulee puolen tunnin jälkeen opettajan kehotus ottaa muistiinpanot esiin 5min ajaksi. Siinä sitten kynät sauhuten kopioimme sen minkä kerkesimme kokeeseemme ja lopun 20min koitimme saada vastauksiamme lausemuotoon. Silti jotenkin vajaa puolet luokasta onnistui repuuttamaan..

Kolmantena minulla oli kokeet kansainvälisestä yksityioikeudesta ja angloamerikkalaisesta oikeudesta joissa professori on sama. Hänen tenttityylinsä oli 10 kysymystä joista 5 oli kyllä/ei kysymyksiä ja loput "vastaa yhdellä lauseella"-kysymyksiä. Kysymykset olivat suureksi osaksi naurettavan helppoja. "Onko kansainvälisen oikeuden tutkimisen kannalta internet tärkeä apuväline?" Kaikki kansainväliset lait, sopimukset, oikeustapaukset ym. ovat internetissä. Kompa?

Ei tässä vielä kaikki. Kokeen aikana, jonka tekemiseen meni noin 10min, koko luokka puhui hyvin vapaasti. Vastauksia ja ehdotuksia tiedusteltiin hyvin avoimesti eikä professori kulmiensa kohottamisen lisäksi tehnyt mitään. Seuraavalla angloamerikkalaisen oikeuden tunnilla kun osanottajia oli 6 (läsnäolo on poikkeuksellisesti vapaaehtoinen hänen tunneillaan) saimme kuulla huolestuneita sanoja Meksikon tulevaisuudesta jos nuorilla ei ole vastuuntuntoa. Osaamattomuus leimaa valkokauluksellista väestöä. Nämä oppitunnit ovat ne joista vähiten haluan olla pois sillä niillä opin eniten. Muut ovat vielä maksaneet kovan hinnan voidakseen ottaa tämän kurssin mutta eivät halua ottaa hyötyä irti. Suhteilla saadaan työpaikkoja, ei osaamisella. Miksi siis opetella asioita? Miksi ymmärtää?

Kotona asiat jatkuvat samaan malliin. Kellyn kanssa olemme ystäviä, mukavaa kun kotona on joku samalla aaltopituudella. Välillä naureskelen turhautuneena itsekseni Ana Marian puheita. Hän on välillä hieman yksinkertainen ja kertaa samoja asioita moneen otteeseen. Lisäksi hänellä on välillä paha tapa kysyä jotain mutta jättää kuuntelematta vastauksen. Hän on kuitenkin hyvää tarkoittava ja huolehtii meistä joten ei valittamista.

Vaihtareitten kanssa olen tekemisissä lähinnä päivisin, heihin törmää aina yliopiston ruokalassa. Illat ja viikonloput vietän lähinnä meksikolaisten kanssa. Onnekseni olen tutustunut moniin ihmisiin. Varsinaisesti ystäviä minulla ei ole kuin pari mutta myöskin aikaa on takana vasta vähän. Hassua vain on se että yllättävän moni parempi tuttavani/ystäväni täällä lähtee joulu-tammikuussa pois. He valmistuvat ja lähtevät töihin, menevät vaihtoon, ottavat välivuoden työskennelläkseen ulkomailla ym. Ja tämä luulin välttäväni tutustuessani meksikolaisiin!

Kaiken kaikkiaan, olen ainakin vielä tyytyväinen olooni täällä. Pakottava tarve mennä ja tehdä koko ajan jotain kaivaa edelleenkin kuoppaa minulle. Suomea en kaipaa vielä mainittavasti mutta viime viikkojen aikana on kasvavassa määrin alkanut mieleeni tulemaan välähdyksiä arkipäiväisistä asioista Suomessa mistä huomaan pitäväni. Nähtäväksi jää voimistuvatko nämä tuntemukset.

Tämä on tämänhetkinen maailmani. Mielenkiinnolla kuuntelen mitä teidän elämissänne tapahtuu. Skypeen saatte minut vapaasti liittää kuin myös meseen. Kirjoittamisen suhteen olen hieman hidas mutta kyllä sinnekkin asti henkilökohtaista tekstiä joskus tulee. Huomenna lauantaina isäni tulee tänne viikoksi viihtymään. Tiistaina lähdemme kohti Mexico Cityä. Lauantaina kun hän lähtee jatkan minä matkaani Guanajuatoon Cervantinoon mikä on iso juomisjuhlaksi muuttunut kulttuurifestivaali. Maanantaina yöllä palaan sieltä takaisin. Pitäkää huolta itsestänne!

Suloinen kieltäminen

Asia mikä on ollut nyt koko maailman huulilla viime aikoina on ollut talouskriisi mikä valtaa alaa. Islannista ei täällä etäisyyden vuoksi juurikaan olla puhuttu, USA:sta sen sijaan sitäkin enemmän. Tämä keskustelu kylläkin on tapahtunut vain harvojen kesken, esim. yliopistolla ainoastaan ainut ulkomaalainen professorini on puhunut kanssamme asiasta. Meksikossa politikoilla on hassu tapa suhtautua vakaviin ja negatiivisiin asioihin. "Ei meille mitään tapahdu, me olemme turvassa, Meksiko on vahva valtio..". Tämä asenne ei ainakaan ole auttanut Meksikoa. Koska kansa ei ole kovin koulutettu, nielee moni tämän pajunvarren jota valtio syöttää.

Viimeisin esimerkki hallituksen strutsiefektistä (eli että hallitus työntää pään maahan ja luulee että ongelma häviää) on USA:n rahoituskriisi. Meksikon virallinen suhtautuminen on ollut pahoitteleva mutta samalla itsevarma. Meksikon pankkisysteemi on vakaalla pohjalla ja inflaatio on Latinalaisen Amerikan alhaisimpia mutta siihen ei tule nojata niin paljoa kuin hallitus puheissaan antaa ymmärtää.

Vielä pari viikkoa sitten yleinen käsitys oli kaikilla että taantuma ja mahdollinen lama ei tule tavoittamaan Meksikoa. Tässä on juuri ongelman ydin. Jos suhtautuminen on tämä on vaikutus varma koska ongelmiin ei puututa. Tässä muutamia esimerkkejä miten Meksiko tulee vaikuttumaan USA:n taantumasta.

USA:ssa 98% autoista ostetaan luotolla. Nyt pankit eivät anna luottoa ja ihmiset eivät sitä halua. Toisin sanoen autoja ei osteta. Meksikossa on monia autotehtaita, mm. Volkswagenin tehdas täällä Pueblassa. Epävarmuus USA:ssa tulee leviämään myös Eurooppaan mikä olennaisesti vähentää autojen myyntiä. Esim. Chryslerin ja Fordin myynti on jo nyt pudonnut yli 30%. Koska kysyntää ei ole, on todennäköistä että tuotantoa vähennetään Meksikon tehtaissa. Aluksi työntekijät työskentelevät 3 päivänä viikossa, myöhemmin eivät ehkä ollenkaan.

Tähän liittyen, viralliselta taholta tullut mielipide on että Pueblan talous on vakaa koska täällä on tärkeitä ulkomaisia investointeja. Kyllä, tämä on totta mutta lisää ulkomaisia investointeja ei ainakaan ole tulossa lisää lähiaikoina. Täällä jo valmiiksi olevia tehtaita ei tulla lopettamaan mutta niitten tehokkuutta lasketaan huomattavasti ja niitä ei missään nimessä tulla laajentamaan. Työttömiä ja köyhyyttä.

USA:ssa asuu noin 12 miljoonaa meksikolaista joista 7 miljoonaa on siellä laittomasti. Nämä meksikolaiset lähettävät vuosittain n. 20-24 miljardia dollaria sukulaisilleen täällä. Lokakuussa tänne lähetetty rahasumma oli pienentynyt 12,5%. Amerikkalaiset pelkäävät rahansa puolesta. He eivät lähetä rahaa samassa määrin enää tänne koska heidän työpaikkansa voivat hävitä seuraavana päivänä. Tällöin on tarvetta pesämunalle jota monet ovat alkaneet USA:ssa säästämään. Ongelmalliseksi Meksikolle tämän tekee se että rajan toiselta puolelta tuleva raha on toiseksi suurin käteislähde. Paikallisilla ei ole enää rahaa samassa määrin tuhlattavaksi täällä -> kulutus laskee -> yrityksiä joudutaan sulkemaan ->.. Ymmärtänätte kuvion.

Meksikon turismi on suuresti riippuvainen USA:laisista turisteista. 12,5 miljoonasta turistista jotka tulevat tänne vuosittain, 80% on yhdysvaltalaisia. Jälleen kerran, jos työpaikkasi on vaakalaudalla, jos perheesi tulevaisuus on uhkaavan pilven alla, ei ensimmäisenä tule mieleen tuhlata muutamaa tuhatta dollaria huvittelumatkaan Yucatanille. Kahden kuukauden päästä korkeasesonki nimeltä joulu ja uusivuosi on ajankohtainen. Jos epävarmuus jatkuu tällä tavalla, tulee koko ala kärsimään turistikadosta.

Meksikon valtion budjetista 42% koostuu Pemexin maksamista veroista. Pemex on Meksikon kansallinen öljy-yhtiö. Parhaimmillaan/pahimillaan, riippuen keneltä kysyy, öljystä maksettiin $147 tynnyriltä heinäkuussa. Tiistaina öljystä maksettiin $79 tynnyriltä. Jos matka jatkuu tällä lailla alaspäin, tulee Meksikon budgettiin vaje koska öljyn hinta on alle budjetoidun. Tuotanto tulee vähenemään. Toinen ongelma mikä on syytä ottaa huomioon on että Pemexin öljyvarat ovat tuottavia vielä noin 9 vuoden ajan. Mitä hallitus tekee vuonna 2020 kun ei ole enää käytettävissä Pemexiltä tulevia varoja, sitä en tiedä. Toivottavasti he tietävät.

Onneksi viime viikon keskiviikkona presidentti Felipe Calderon julkisti pelastuspaketin jonka pitäisi pitää Meksikon kuivilla. Tämä oli ensimmäinen kerta kun halllitus virallisesti myönsi että kriisi tulee vaikuttamaan Meksikoa. Monet ovat silti sitä mieltä että tämä paketti ei tule pelastamaan Meksikoa. Itse olen hieman skeptinen tämä suunnitelman suhteen. Täällä viettämäni kahden kuukauden aikana hallitus ei ole vakuuttanut minua osaavuudestaan. Presidentti on kyllä koulutettu ja varmasti osaava, mutta usko häneen murenee korruption ja omien etujen ajamisen myötä.

Toivokaamme että tilanne ei missään vaiheessa kehity niin pahaksi kuin pessimistisimmät analyytikot antavat olettaa. Saksalaisen professorini vaimo suunnittelee jo lehmien ja kanojen ostamista. Vinkkinä mainittakoon että jänikset lisääntyvät nopeasti joten populaatiosta saa lihaa muutaman kerran viikossa. Mielenkiinnolla odotamme mitä tapahtuvan pitää.

Kehityskulku

Julistan itseni liittyneeksi ylpeiden 22-vuotiaiden joukkioon. Ilmeisesti suurinpiirtein tässä iässä naisia alkaa ahdistaa. Vielä ei ikä onneksi ala vähenemään. Oikeastaan muutos 21-vuotiaasta 22-vuotiaaksi ei ole mitenkään iso loikkaus. Sen sijaan ero 22 ja 23 ikävuoden välillä on huikea. Ennustan siis että tämä on viimeinen kerta kun syntymäpäiväni ei ahdista minua. Skål sille.

Päätin pitää syntymäpäiväkutsut jonne kutsuisin ne ihmiset joiden kanssa olen puhunut enemmän kuin yhden lauseen. Maanantaina ja tiistaina juoksin pää kolmantena jalkana etsien juhlapaikkaa koulutuntien välillä. Keskustassa olisi ollut yksi "salonki" joka olisi ollut todella hyvä mutta vuorka oli 100€ ja koska en halua periä sisäänpääsymaksua kuten esim. eräs yhdysvaltalainen tyttö, päädyin La Doña nimiseen baariin korttelin päästä yliopistolta.

La Doña ei ole niitä kauneimpia paikkoja mutta sen omistaa vanhempi pariskunta joka oli hyvin avulias. Lisäksi baari oli juuri sopivan kokoinen. Sain tuoda omat kakkuni ja jopa hieman alkoholipitoista juomaan, paikka suljettiin vain minun juhlaani varten eikä minun tarvinnut maksaa huvista mitään. Melko hyvä diili, sanoisinko.

Vapaa perjantaini menikin sitten keittiössä häärätessä. Torstaina harhailin 2½h Chedrauissa joka on paikallinen Citymarket. Löysin suurinpiirtein kaiken mitä hainkin vaikka esim. liivatejauheen käyttäminen hieman jännitti etukäteen. Halusin tarjota vierailleni maistiaisia Suomesta ja maltoin tuhlata salmiakkivarastoni tätä juhlaa varten koska isäni saapuu tänne 18.10 ja raahaa mukanasa kaikkea mitä virallisesti tänne ei saisi tuoda, elintarvikkeita siis.

Menuni oli siis seuraavanlainen: 3 juustokakkua mangokuorrutteella, bravuurini; kaksi satsia korvapuusteja, leivinjauhe ja kardemumma tulivat Suomesta mukanani; salmiakkikarkkeja; itse tehtyä "salmaria" johon karkkien puutteesta johtuen sekotin seka lakritsaleja että fishermans friendsejä; hapankorppuja ja voita; jellyshotteja ja sipsejä. Kakku ja korvapuustit tekivät kauppansa kyllä. Salmari sai ensiksi hieman ristiriitaisen vastaanoton mutta lopulta oli erotettavissa tietyt ihmiset jotka siihen tykästyivät ja jotka sitten tulivat valittelemaan minulle etteivät tajunneet sen olleen niin vahvaa.. Voi parat, suomalainen shottikulttuuri voi koitua kohtaloksi. Salmiakkikarkkeja näykittiin varovasti, yleinen mielipide oli että ne olivat hyvin vahvoja ja erikoisia, niitä sain kaataa pussiin takaisin. Hyytelön luvatussa maassa (sitä täällä on kaikkialla, aina ja joka paikassa) jellyshot jostain syystä oli tuntematon käsite, sitä ihmiteltiin ja ihasteltiin suuresti.

Olin tiistaina printannut kutsulappuja mitä jakelin tutuille. Laitoin kutsuun pyynnön että minulle lähetettäisiin sähköposti tai tekstiviesti jos on tulossa ja jos tuo kavereita. Kaiken kaikkiaan sain vahvistuksen 7 ihmiseltä joista 3 ei tullutkaan.. Mutta, myönnettäköön että olin positiivisesti yllättynyt illasta. Läheskään kaikki kutsutut eivät tulleet ja jotkut lähtivät melko aikaisin, ensi viikko on melko koepainotteinen monilla kuten myös minulla mutta syntymäpäivät ensiksi! Ilman että minulla olisi mitään käsitystä oikeasta ihmismäärästä, sanoisin että 70-80 ihmistä hyvinkin oli paikalla. Yleensä kun lähden ulos tunnen pari kolme ihmistä baarissa tms. Nyt kuitenkin tunsin lähes kaikki ainakin ulkonäöltä (ystävieni ystäviä siis). Tunne oli hyvin outo, kun kuljeskelin ympäriinsä oli paljon ihmisiä jotka yhtäkkiä halasivat minua takaapäin, jotka ryhmässä huusivat nimeäni, jotka halusivat tanssia kanssani. Kuningatar yhden illan.

Musiikin puolesta olin hieman hätää kärsimässä koska baarin musiikkitarjonta oli hieman rajoittunut ja oma musiikkivalikoimani ei sisällä kovinkaan tanssittavaa musiikkia. Luojalle kiitos erään ystäväni poikaystävä joka tekee satunnaisesti keikkaa DJ:nä, oli tuonut tietokoneensa mukanaan ja syntymäpäivälahjana minulle soitti musiikkia parin tunnin ajan. Pelastus, kerta kaikkiaan.

Täällä siis musiikki ja tanssiminen on hyvin tärkeä osa juhlaa. Yksi suurimmista syistä positiiviseen yllättymiseeni juontuu ehdottomasti meksikolaisista. Suomessa jos olisin järjestänyt vastaavanlaisen juhlan, ihmiset olisivat ensiksi vuoranneet kaikki tuolit, sitten seinämät, heittäneet kakut naamariin, tyhjentäneet tylsistyneen näköisenä pari olutpulloa ennen muualle lähtöä. Eilen olin suorastaan hurmaantunut ihmisten avoimuudesta. Virallisesti juhlat alkoivat klo 20, ensimmäiset saapuivat 20.30, klo 21 kukaan ei istunut. Koko illan ihmiset tanssivat joko paikoillaan tai oikein avarammassa tilassa salsaa tms. Ihmiset puhuivat tuntemattomien kanssa, lauloivat yhdessä ja pitivät hauskaa ilman kuningas Alkoholin välitöntä läsnäoloa. Ihmiset ovat se mistä Meksikosta pidän ehkä eniten. Pidän tästä avoimuudesta, läheisyydestä, sosiaalisuudesta. Ottakaa toki huomioon että sekä Suomen että Meksikon kuvaukset ovat hyvin kärjistettyjä mutta valitettavasti näen suomalaiset täällä ollessani hyvin sulkeutuneina ja varautuneina. Välimatka muokkaa muistoja, pahoittelen.

Puoli kahden aikoihin lähdimme viimeisten kanssa La Previa nimiseen yökerhoon jonne osa oli lähtenyt jo hetkeä aikaisempaa. La Previa on yökerho joka pahojen kielien mukaan on suosittu ainoastaan koska siellä alkoholi on halpaa. Syy ja seuraus, illan aikana jälleen lensi muutama lintunen ulos siemenlaudalta. Muutenkin paikka oli hyvin hyvin hyvin täynnä, toi aivan liian paljon mieleen Suomen uutisissa mainitun yökerhotapaturman Mexico Cityssä (yökerhossa oli ollut paljon porukkaa, poliisi teki ratsian, ihmiset yrittivät äkkiä päästä pois, muutama tallaantui kuoliaaksi). Huvittavaa oli että viimeiset kappaleet perinteisen musiikin sijaan olivatkin kovinta konemusiikkia mikä varmisti että muistit vielä kotonakin missä olit ollut.

Summa summarum, nautin syntymäpäiväjuhlistani. Kun kello löi kaksitoista ja päivä vaihtui viidenteen lokakuuta, kaikki paikalla olleet ihmiset lauloivat minulle perinteisen onnittelulaulun joka on paljon pitempi kuin meidän "Paljon onnea vaan". Ehkä mukavinta oli että ihmiset oma-aloitteisesti lähetyivät minua. Halailin, tanssin, juttelin, nautin. Olin huomion keskipisteenä minä oli hieman hassua. Minä neljä vuotta sitten ei olisi ollut siinä tilanteessa. Nämä viimeiset vuodet ovat kuitenkin tehneet minusta sosiaalisemman, hauskemman, itsevarmemman. Nyt poimin hedelmiä.

Kiitos teille muistamisesta. Olitte ajatuksissani korvapuusteja leipoessani ja Don Huonoja kuunnellessani. Lämpimiä halauksia!

Yhteys tähän maailmaan

Tosiaankin, osoitteeni on ollut teille pimennossa. Yhden kirjeen olen tänne saanut Suomesta (suuri kiitos siitä), mielenkiintoista kyllä postimerkki oltiin revitty irti. Postin toiminta muutenkin täällä on hieman niin ja näin, kirjeiden kestää kauan tulla perille ja sattumoisin juuri silloin kun ne sisältävät jotain muutakin kuin mielihyvää paperin muodossa, niillä on hassu tapa kadota. En siis suosittele minkään arvokkaan lähettämistä tänne, vielä näillä näkymin olen palaamassa Suomeen =)

Tämä osoite on siis voimassa ainakin joulukuun puoleen väliin asti, tarkoittaen että viimeiset kirjeenne voitte lähettää marraskuun lopussa. Osoite on seuraava:

47 poniente 928 Prados Agua Azul
CP 72430 Puebla, Pue.
Mexico

Sunnuntaina otan jälleen yhden askeleen kohti aikuisuutta. Suunnitelmat ovat vielä hyvin auki, kun jatkuvasti kiitää huomaa vasta viikkoa ennen h-hetkeä että syntymäpäivä on tuloillaan. Jonkin sortin kutsut kyllä pidän ja epätoivoisena kutsun jokaisen joka on puhunut minulle enemmän kuin kaksi lausetta. Todella toivon että lauantain onnistuisi, että ihmiset tulisivat ja seurustelisivat keskenään, että he viihtyisivät. Pelonsekaisin tuntein odotan.

Nauttikaa olostanne ja Suomen kauneudesta näin syksyllä! Te näette jotain ainutlaatuista!

Väkilukujen vähentyminen

Kotona yhtenä kappaleena. Väsynyt olen omasta syystäni, pesoton olen omasta tahdostani, onnellinen ja surullinen olen Meksikon takia. Onnellinen olen koska reissussa kaikki meni hyvin, näin paljon mielenkiintoisia paikkoja, tapasin paljon hienoja ihmisiä enkä törmännyt ylitsepääsemättömiin esteisiin.

Syy miksi nyt en kirjoita matkastani enempää on että on tapahtunut muita paljon tärkeämpiä asioita. Tänään ensimmäistä päivää koulussa pariin viikkoon ensimmäiseksi kuulin siitä mitä tapahtui Suomessa. Täällä Kauhajoen tapahtumat olivat olleet uutisissa ykköspaikalla. Minulta tiedusteltiin paljon nuorten mielenterveydestä Suomessa ja tälläisten asioitten tavallisuudesta, oletan siis että mm. Jokelan surmat mainittiin uutisissa. Kollektiivinen masennus Suomessa laitetaan pimeyden piikkiin. Kuinka elää maassa jossa talvella jokainen vapaa tuntisi on auringoton?

Täällä tapahtui myös jotain järkyttävää. 16.9 oli siis Meksikon itsenäisyyspäivä. 15.9 yöllä järjestetään perinteisesti el grito eli huuto jokaisen kaupungin torilla ihmiset huutavat eläköön-huutoja Meksikolle ja henkilöille joita saamme kiittää itsenäisyydestä. Tapahtuma kerää paljon ihmisiä yhteiseen juhlintaan. Maanantaina, 15.9.08, Moreliassa, joka on yksi isommista kaupungeista Meksikossa, kesken juhlinnan räjähti kaksi pommia väkijoukossa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tälläisen onnettomuuden kohteena ovat siviilit. Nyt pelätään että myös Meksikossa alkaa esiintymään terrorismia, ennen kohteena ovat olleet lähinnä huumejengiläiset ym. Täällä pidetään melko selvänä että syyllisenä on jokin huumeliiga. Yhtenä teoriana esitettiin että toisen alueen hallitseva huumeliiga olisi räjäyttänyt pommit La Familian alueella jotta kansa kääntyisi tätä perhettä vastaan. Kyllä, kansa kääntyi tätä perhettä vastaan mutta niin myös koko huumeteollisuutta. Huumeganstereitten olemassaolo, aluejako ja toiminto tuntuu olevan kaikkien tiedossa, kuin myös monet kauheudet joita he tekevät, mutta käsittämätöntä kyllä monet tuntuvat suhtautuvan siihen melko välinpitämättömästi. "Kyllä, Meksikossa kuolee paljon ihmisiä huumeisiin liittyen mutta kunhan ei minua kosketa, annan asian olla." Nämä pommit vaativat ainakin 8 kuolonuhria ja yli 100 loukkaantunutta.

Henkilökohtaisella ja itsekkäällä tasolla Morelian tapahtumat koskettavat myös minua. 4h ennen kuin pommit räjähtivät olin Moreliassa. Ystäväni loma-asunto oli noin tunnin ajomatkan päässä Moreliasta (eli hyvin lähellä) ja olimme ajatelleet viettää aaton siellä. Uriangatossa, jossa siis asuimme, oli kuitenkin ystäviä ja tapahtumia joten päätimme suunnata illaksi sinne. Tämä on ensimmäinen kerta kun jokin tälläinen tapaturma on näin lähellä minua. Uskoako enkeleihin, onneen, sattumaan, kohtaloon? Oliko tämä viime maanantaina kuolleiden kohtalo? Että he toimivat kenties voimana kansalle joka tästä lähtien suuremmalla tahdolla taistelee huumejengien valtaa vastaan?

Lehtien lukeminen täällä on yleensä melko masentavaa, ties milloin ihmisiä on kidnapattu, päättömiä ruumiita löytynyt, metrin mittaisia sinkoja takavarikoitu.. Surullisena mutta samalla suhteellisen erikoisena uutisena tuli tämän päivän pääuutinen: mies kuoli törmättyään norsuun. Mexico Cityssä olevasta sirkuksesta oli karannut elefantti joka oli päässyt juoksemaan tielle asti. Kääntymässä ollut bussi oli törmännyt siihen. Sekä kuski että elefantti kuolivat. Norsu oli vapaana koska sitä hoitanut henkilö oli irroittanut sen kahleistaan jotta se voisi syödä paremmin. Vain Meksikossa.

Perjantaina yritän vihdoin ja viimein toivottavasti laittaa kaikki kuvani internettiin teidän ihailtaviksenne. Lisäksi yritän vastata teille armaille jotka olette mailanneet ja kirjoittaneet Facebookiin. Kirsikkana kermavaahdossa toivottavasti saan kirjoitettua myös tänne.

Pitäkää silmänne auki, auringon alla on varjojakin.

Hetkeksi jääkää hyviksi!

Kiire on jännä asia. Vaikka sitä koittaa välttää jotenkin silti kasaa asioita ja tekemisiä siihen malliin että kiire on väistämätön. Oikeastaan koko aikani täällä Meksikossa on ollut pelkkää juoksemista, kiihtyvällä tahdilla tuntuu välillä. Päiväkirjani, jota kirjoitan omaksi ilokseni täällä, on ollut koskemattomana yli viikon yksinkertaisesti siitä syystä etten ole ollut kotona sellaisella enegiatasolla varustettuna että edes harkitsisin sen kirjoittamista.

Vartin päästä lähden jälleen, siksi pikainen kirjottamiseni nyt. Tiistaina on Meksikon itsenäisyyspäivä. Joka kadun kulmassa myydään lippuja ja kaikkea viher-valko-punaista. Autojen katoilla liehuu lippuja ja juhlatunnelma on yllä. Tänään lähden erään ystäväni loma-asunnolle Guanajuatoon missä olemme tiistaihin asti. Heidän palatessa minä jatkan matkaani, suunniteltuina vierailupaikkoina ovat San Miguel de Allende, Leon (ainoastaan kenkien takia, Leon on epävirallinen kenkäpääkaupunki, TARVITSEN tanssikengät), Aguascalientes (myöskin pikaisena pysähdyksenä), Zacatecas, Guadalajara ja viimeisenä Tequila. Guadalajarasta lennän tiistaina 23.9 Mexico Cityyn josta menen bussilla Pueblaan. Katsotaan miten reissu sitten oikeasti toteutuu. Zacatecasissa yövyn kaksi yötä erään tuttavan luona, Guadalajarassa taas tapaan Johannan joka on suomalainen tyttö opiskelemassa siellä. Muuten yöpymiset ja viipymiset ovat avoinna.

Kuulin että Suomessa on epävirallisesti talvi. Ensilunta odotellessa nauttikaa viimeisistä auringonsäteistä. Täällä kauhistellaan Suomen pimeyttä, ei edes pakkasta pelätä niin paljoa. Olkaa ylpeitä vuodenajoista ja Suomen monimuotoisuudesta; omasta maastanne. Niin ovat Meksikolaisetkin hyvin ylpeitä omastaan.

Kuukausisaldo

Kuukausi tien päällä. Kuukausi täynnä uusia kokemuksia, paikkoja, ihmisiä – kuukausi uutta elämää.

Puolitoista viikkoa sitten saapui Kelly. Kelly asuu joulukuun puoleen väliin asti viereisessä huoneessa. Hän on Kaliforniasta, 26-vuotias ja opiskelee sosiaalialaa. Hän aloitti espanjan opintonsa tänä kesänä joten keskustelukielemme on toistaiseksi englanti. Hän opiskelee Universidad de Iberoamericassa lähinnä espanjaa viitenä päivänä viikossa. Kaikista kauhukuvista jotka päässäni vilisivät ennen hänen saapumistaan, yksikään ei toteutunut. Kaikkien onneksi tulemme todella hyvin toimeen Kellyn kanssa. Hän on itsevarma, avoin ja tanssia rakastava. Ei perinteisellä tavalla kaunis mutta hänessä on hehkua. Mielenkiintoinen persoona.

Perheeni kanssa menee edelleen hyvin. Ainoana haittapuolena olen huomannut sijaintini. Lähes kaikki ystäväni asuvat kävelymatkan päässä yliopistolta kun taas minä asun 10min bussi- tai taksimatkan päässä. Taksimatka maksaa vajaat 3€ joten ei se talouttani kaada. Oma sijaintini on kuitenkin hyvä sillä jotkut perheissä asuvat joutuvat yliopistolle mentäessä ottamaan kaksi bussia. Joillain on myös kotiintuloajat (joita kylläkin noudatetaan vain ajatustasolla). Olen siis tyytyväinen kokonaisuudessaan. Voi olla että vuoden vaihteessa vaihdan myös asuntoa, katsotaan sitten.

Kuriositeettina mainittakoon energiatasoni täällä. En ole kertaakaan herännyt puoli kymmenen jälkeen täällä. Monta kertaa yöuneni ovat jääneet neljään viiteen tuntiin. Siestan nukuin ensimmäisenä päivänäni. Suurimman osan ajastani vietän tien päällä. Tunnen oloni Duracell-pupuksi.

Toinen kuriositeetti on ollut hyvin pinnalla tällä viikolla. Maanantaina olin ollut kolme viikkoa Meksikossa. Maanantaista eteenpäin päivittäin on ollut vähintään kaksi ihmistä jotka ovat tiedustelleet mikäli olen löytänyt ketään mielenkiintoa herättävää vielä. Huomattakoon että joka kerta tämä on tapahtunut toisen aloitteesta. Myös apua tarjotaan hanakasti tämän rakkauden löytämiseen. Vaihtareilla täällä ei ole kaikista paras maine sillä saralla, oletan että osittain siitä kysymykset kumpuavat. Kerran olen lähtenyt ulos vaihtareiden kanssa täällä. Olimme kolme tyttöä. Kaksi lähti meksikolaisen kanssa kotiin.

Viihtymiseni kannalta kiitän Luojaa (kun uskonnollisesti vahvassa kaupungissa kerta olen) kolmesta ihmisestä. Milla. Milla oli muutama vuosi sitten täällä Pueblassa opiskelemassa. Hän antoi minulle muutaman ihmisen yhteystiedot. Nämä ovat olleet kultaakin kalliimpia. Millan ystävät jotka olen tavannut ovat kaikki olleet hyvin minun tyylisiä ihmisiä ja olen automaattisesti tullut toimeen heidän kanssaan. Ilman Millaan alkuni olisi ollut paljon vaivalloisempi. Kiitos Milla kaikesta!

Adriana ja Daniel. He olivat ensimmäiset ystäväni täällä. Adri on se tyttö joka mahdollisesti on lähdössä Helsinkiin tammikuussa, Dani menee todennäköisesti Italiaan. Heitä olen nähnyt melko moneen otteeseen kuluneiden viikkojen aikana. Kiitos heidän olen tänä lyhyenä aikana ollut kastajaisissa ja rippijuhlissa. Kiitos heidän olen nähnyt koteja, syönyt ruokia ja viihtynyt. Heidän perheensä ovat olleet hyvin lämpimiä ja vastaanottavaisia minua kohtaan. Olen ollut todella onnekas.

Älkää olettako että olen unohtanut teidät koska en ole kirjoittanut. En ole kirjoittanut kenellekään. Se ei tarkoita että olen hylännyt teidät. Olette mielessäni usein ja muistoissani aina. Riippumatta siitä mitä täällä tapahtuu olette tärkeitä ja rakkaita minulle, kukin omalla tavallaan. Tätä ei kukaan voi ottaa pois.

Opin tie

Kerron hieman kursseista mita taalla kayn. Minulla on yhteensa kuusi kurssia, yksi kansainvalisten suhteiden, yksi valtiotieteiden ja nelja oikeustieteiden saralla. Yhden tunnin pituus on noin 50 min. Luokka vaihtuu joka kerta, samalla kurssilla tosin yleensa ollaan aina samassa luokassa. Pulpetit ovat amerikkalaismaisia, tuolissa on oikealla puolella poyta joka on istujan oikean kaden alla. Tasta vuodesta lahtien luokissa ei saa syoda tai juoda mitaan, ainoastaan vesi on sallittu. Lisaksi tupakoiminen on kielletty joten tunnin loputtua monet alkavat polttaa heti kaytavalla.

Kursseilla on noin 15-25 henkea. Kurssisysteemi on melko lahella meidan Suomen lukion systeemiamme. Opiskelijoilla on tietyt pakolliset kurssit joiden lisaksi voi valita valinnaisia. Kurssit saa suorittaa koska vain mutta suosituksia edeltavista kursseista yleensa on. Laksyt ovat myos yliopistotasolla hyvin yleisia, tosin oikeustieteissa niita ei juurikaan ensimmaisen vuoden jalkeen harrasteta. Kursseilla taytyy olla 75% lasna. Lasnaolo katsotaan joka kerta nimenhuudolla. Kurssin aikana, joka siis kestaa puolen vuotta, on kaksi tai kolme valikoetta ja yksi loppukoe joka joissain tapauksissa kasittaa koko kurssin.

UPAEP on yksityinen yliopisto, joka viimeisen vuosikymmenen aikana on kasvanut huimasti. Opiskelijat maksavat koulutuksesta. Summa ei ole kuitenkaan kiintea. Jokaisella kurssilla on tietty maara creditoseja eli periaatteessa opintopisteita. Jokainen piste maksaa tietyn verran. Yleensa vaikeammat ja tarkeammat kurssit ovat pisteytetty korkeammalle. Esim. saksan taso 2 kurssi on 10 creditosia kun taas valinnainen ja iltaisin jarjestettava Tecnicas de negociacion y debate on 3 creditosia. Hullunkurista tasta asiasta tekee sen etta opintopisteet jotka saan Suomessa opinnoistani taalla perustuvat naihin creditoseihin. Ne vaan kun eivat ole juurikaan missaan suhteessa tyomaaraan. Minulla on siis kaksi kurssia joiden tunti- ja tyomaara vastaa suurinpiirtein toisiaan. Toinen on 7 creditosia, toinen 3. Ensimmaisesta saan n. 5 op, toisesta 2 op. Kurssini ovat seuraavat:

Politica internacional contemporanea = Tamanhetkinen kansainvalinen politiikka
Maanantaisin 11-14. Kaymme lapi maailman poliittista tilannetta toisen maailmansodan lopusta eteenpain. Opettaja on Kuubasta kotoisin oleva vanhempi mies joka hyvin hauskasti ja tunteikkaasti selitti kylmasta sodasta ja sen vaikutuksista Meksikoon ja Kuubaan. Myoskin Suomen osa Venajan rajanaapurina kasiteltiin vain minun takiani. Opiskelijat ovat toisen ja kolmannen vuoden kansainvalisten suhteiden opiskelijoita.

Historia politica de Iberoamerica = Iberoamerikan poliittinen historia
Ma, ti ja ke 15-16. Tama on kurssi jossa on ensimmaisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoita. Tunneilla huudellaan, puhutaan opettajan paalle, heitellaan paperipalloja ja tehdaan kaikkea mita en ole nahnyt viimeisen viiden vuoden aikana. Opettaja on lempinimeltaan Tahkapaa, han on tumma mutta hanella on takapuoleen asti ulottuva paksu tukka. Han on hyvin huomaavainen minua kohtaan, selittaa aina valilla esim. tiettyjen juhlapaivien taustaa. Opetus muistuttaa paljon ylaastetta mutta aihe on kiinnostava joten minua ei haittaa.

Medicina forense = Oikeuslaaketiede
Ti, ke, to 9-10. Ehka kaikista eniten mielipiteita jakava kurssi oikeustieteilijoiden parissa taalla. Kurssi on sita mita lupaa. Valokuvia, yksityiskohtia, kylmaa ja tehokasta. Kurssin aikana tulemme pitamaan muutamia tunteja Pueblan ruumishuoneella jossa saamme seurata tyoskentelya. Kurssin aikaisemmin kayneet kertoivat kauhutarinoita lapsesta jonka rinta avattiin heidan lasnaollessaan. Kurssia pitaa nainen joka tyoskentelee talla alalla mutta joka joka aamu kiireella tulee opettamaan. Harvinaisen huumorintajuton nainen.

Derecho internacional privado = Kansainvalinen yksityisoikeus
Ti 10-14. Maratonitunti. Opettajana saksalainen herra Voigl joka 17-vuotiaana sai stipendin menna opiskelemaan oikeustieteita USA:aan. Valmistuttuaan tohtoriksi kansainvalisesta yksityisoikeudesta han tyoskenteli 15 vuotta Chigagossa USA:n neljanneksi suurimmassa asianajotoimistossa jossa silloin oli 450 asianajajaa, nykyaan yli 1200. Kun terveys alkoi pettaa han muutti Mekisikoon missa on tehnyt monia tarkeita toita eri yliopistoilla. Viimeiset 8 vuotta han on ollut opettajana UPAEP:lla. Henkilo jolta voi oppia paljon.

Tecnicas de negociacion y debate
Ti 18-20, to 19-20. Ainut kurssi johon en viela ole paassyt sisalle. Opettaja on Taxcosta kotoisin ja puhuu hieman epaselvasti ja paljon ymparipyoreasti. Tama on juuri se ryhma jonka kunnioituksen olen ansainnut. Tarkoituksena on lahinna oppia oikeustieteellista perustelua, likaisten keinojen valttamista ym. Jotkut tunnit ovat muuttuneet lahinna tappeluksi kiitos eraan tyton jolla on hyvin vahvat mielipiteet jotka han myos ilmaisee.

Derecho anglosajón = Angloamerikkalainen oikeus
To 10-13. Opettajana sama herra Voigl kuin kansainvalisessa yksityisoikeudessa. Herra Voigl on mm. opiskellut kaksi vuotta Kairossa islamilaista oikeutta joten ensimmainen tunti meni lahinna roomalaisen, angloamerikkalaisen ja islamilaisen oikeuden historian kertomiseen mika oli oikeinkin mielenkiintoista. Kurssin jalkimmaisella puolella keskitytaan lahinna angloamerikkalaiseen rikosoikeuteen silla meksikolaiset jotka harjoittavat oikeutta USA:ssa yleensa paatyvat puolustamaan muita meksikolaisia jotka ovat joutuneet vaikeuksiin rikoslain kanssa.

Naitten parissa vietan siis aikana joulukuun alkuun asti.

Kuherruskuukausi

Kun lahtee uuteen maahan, uuteen kaupunkiin, on kaikki uutta ja jannaa. Huonot asiat ovat mielenkiintoisia ja niille lahinna naureskelee. Arkikin tuntuu eksoottiselta ja sita liitelee korkeuksissa.

Kun arki todella on lahtenyt kayntiin, kun pakolliset paikat on koluttu ja suurin osa ihmisista nahty kertaalleen, alkaa alamaki. Monet asiat ovat huonommin kuin kotona, taalla on vaikeaa ja tylsaa ja tyhmaa. Kukaan ei ymmarra, itsea ei kiinnosta, yleinen negatiivisten tunteiden myllerrys.

Olen ollut taalla nyt kaksi viikkoa. Tuntuu kuin olisin ollut taalla kuukauden. Ei siksi etta aika olisi kulunut niin hitaasti vaan koska niin paljon on tapahtunut etta en pysty prosessoimaan sita tosiasiaa etta se kaikki on tapahtunut niin lyhyen ajan sisalla. Nyt tunnen yliopiston, kotini, keskustan joten kuten, kurssien ihmiset, maan ja kulttuurin pintaraapaisun verran. Kaikki mita tasta eteenpain tulee vastaan on luultavasti vain tietojeni ja tuntemuksieni syventamista. Uutta ja jannittavaa ei tule samassa maarin.

Uskon kylla etta minulla on kaikki edellytykset viihtya taalla hyvin mutta eri asia on tajuanko sen itse.Taalla olo on ollut janna sekoitus turismia ja kotiutumista. Tunnen kotiutuneeni melko hyvin tanne mutta kunnianhimoni aktiviteettien osalta on turistin tasoa. Toisin sanoen, haluan hyodyntaa joka ikisen sekunnin jonka taalla vietan. Esim. sunnuntaina palattuani kotiin 9h reissun jalkeen harkitsin vakavasti viela soittavani jollekkin tuttavalle. Lopulta fyysinen vasymykseni vei voiton mutta mielessani painiskelin paatokseni kanssa. Nahtavaksi jaa koska pystyn luopumaan turistista itsessani ja vain olemaan, elamaan normaalia elamaa jolloin joka ikinen paiva, joka ikinen hetki, ei tarvitse olla tekemista.

Luulen etta oma kuherruskuutauteni kestaa tasan niin kauan kuin minulla on tekemista 6 paivana viikossa. Jos loydan itseni viikonloppuna ilman tekemista ja ilman seuraa, joudun vastakkain oman "kunnianhimoni" kanssa. Se myoskin luultavasti tulee olemaan yksi kaannekohdista sen suhteen mita tama vuosi tuo tullessaan.

Oman persoonani suhteen olen onnellinen kahdesta asiasta; etta olen positiivinen ja etta en ole kovin tempperamenttinen. Positiivisuuteni on kehittynyt viimeisten vuosien aikana ja auttaa kummasti tilanteessa kuin tilanteessa. Suosittelen lampimasti. Tempperamenttisuuteen taas liittyy se etta vahvat tunteet tavoittavat minut harvoin. Vaikka silla on seka hyvat etta huonot puolensa, on se taalla vain plussaa koska en usko vajoavani masennuksen allokkoon vaikka asiat menisivatkin huonosti.

Taman tekstin motiivina ei suinkaan ole oma huono oloni tai surullisuuteni. Painvastoin, kaikki menee oikein hyvin - mutta juurikin siita syysta mietin mita tapahtuu kun asiat eivat mene hyvin. Olen nyt kuherruskuukauteni puolessa valissa joten jos maailmani seuraisi kalenteria, olisi minulla kahden viikon paasta erilainen aani kellossa.

Aurinkoisia terveisia!

Sosiaalisaatio

Ulkomailla opiskelu tuo varmasti pintaan kaiken sortin tunteet ennemmin tai myohemmin. Tamakin viikko, vaikka vasta puolivalissa onkin, on tuonut esiin vahan kaiken laista. Olkoon etta kaikki on erittain odotettavissa, tulee se silti kohteelle yllatyksena.

Koulu alkoi vihdoin virallisesti maanantaina. Innostuneena olen odottanut tata paivaa. Minulla on kolmen kurssin tunnit, yhteensa 5h. Luokkahuoneet on hyvin helppo loytaa silla ne ovat loogisesti talon, kerroksen ja luokkajarjestyksen mukaan numeroituja (myos kadut taalla ovat hyvin loogisesti nimetty mika auttaa eksynytta turistia - tai vaihtaria). Luokat ovat pienia ja oppilaita on 15-25. Oikeustieteita opiskelemassa ei pitkaan aikaan ole ollut ketaan vaihtaria joten yllatys on melko suuri kun astun ovesta sisaan. Tama sama tapahtuu lahes jokaisella kurssilla jonne menen ensi kerran - luokka hiljenee ja katseet seuraavat mua niin kauan kun on jotenkuten soveliasta. Muutama kysymys tulee kotimaahan ja opintoihin liittyen, muuten suhtaudutaan lahinna kummajaisena. Tama on paapiirteittan maanantain ja tiistain saldo. Fiilis niitten paivien jalkeen ei ollut aivan pilvissa, tunne oli lahinna "tatako ma teen seuraavan puolen vuotta?".

Keskiviikkona kurssit ovatkin jo samoja joita minulla on ollut viikolla ja paiva on paras tahan mennessa. Muut opiskelijat ovat paasseet alkujarkytyksen yli ja lahestyvat varovaisesti mutta kun huomaavat etten pure rentoutuvat hieman. Tama ei tietysti pade kuin muutamiin mutta naitten muutamien vaikutus minun mielialaani on huikea. Ainakin minun kohdalla maailmalla on hassu tapa toimia. Kun paivalla puhuin aitin kanssa "kaveritilanteestani" joka hieman latisti mun tunnelmia, soi puhelin ja ihminen toisessa paassa pyytaa mina syomaan lounasta. Keskiviikkona syon loppujen lopuksi kaksi kertaa "ulkona" kahden eri ryhman/ihmisen kanssa ilman etta olen tyrkyttanyt seuraani. Kuinka tilattua.

Tanaan minulla oli kolmen kurssin tunnit, kahden kurssin tunneille opettaja ei ikina tullut. Illan viimeinen kurssi oli hieman vanhempien opiskelijoiden kanssa joiden maailmaan en oikein ollut paassyt viela kiinni. Odotellessa kaytavalla muitten opiskelijoitten kanssa opettajaa joka ei koskaan tullut, alkoi juttu luistaa. En usko etta mielenkiinto olisi pysynyt ylla sita tuntia minka kaytavalla seisoimme jos en olisi ollut ns. terassa. Ajoittain aivoni toimivat kiitettavasti ja keksin nasevia kommentteja asioihin. Siella kaytavalla minulla oli tama vaihe paalla ja ellen taysin vaarin tulkinnut tilannetta, ansaitsin jonkin sortin kunnioituksen siella. Tama on ollut ehka suurin eravoittoni tahan mennessa, etta itse, omalla persoonallani, kiinnitan ihmisten huomion enka vain silla etta olen vaaleampi ja 10 cm kaikkia pitempi. Mielenkiinnolla odotan mita tulevat viikot tuovat tullessaan.

Ensiaskeleet

Viikko takana ja monta edessa (olen siis koulun koneella joten aakkoset ovat rajoitettuja). Kuinka erilaista mutta silti samanlaista kaikki on. Viime viikko kului lahinna ihmetellessa, perusjuttuja opetellessa ja ihmisiin tutustuttaessa. Kylla taalla vuoden on.

Kun lahtee kauas Suomesta kuulee usein ihmettelya siita mista uskallusta riittaa. Kerron salaisuuden. Ei tahan kauheasti rohkeutta tarvita. Se mita tarvitaan on kielitaitoa, kykya hoitaa omat asiansa, hiukan kylmapaisyytta ja aimo annos innostuneisuutta. Vaihtoon lahteminen on perusmuodossaan periaatteessa hyvin kaukana seikkailusta. Uskallusta tarvitaan ainoastaan lentokoneeseen noustessa. Muuten on hyvin pieni mahdollisuus etta jokin menee pieleen. Varsinkin taalla missa suurin osa vaihtareista asuu perheessa, on apu koko ajan lasna. Paikallinen aitini, Ana Maria, toi minut ensimmaisena paivana bussilla yliopistolle ja haki minut takaisin jotta oppisin reitin. Yliopistolla selitetaan tarvittaessa rautalangasta vaantaen mita taytyy tehda ja missa taytyy olla. Vaihto-organisaatio jolle tasta huvista maksetaan hoitaa lahes kaiken paperityon ja jarjestelemisen. Ainut mita minun taytyy tehda on tayttaa hakupaperit, hakea viisumia, ostaa lentoliput ja lahtea matkaan. Kun saavun perille on minulla asunto, ruokaa ja opiskelupaikka. Ei tama ihmeita vaadi eika suuria ponnistuksia minulta. Kunhan olen.

On syyta toki huomata etta kaikkialla vaihtoon lahteminen ei toimi samalla tavalla. Monissa maissa esim. asunto taytyy hankkia itse mika varmasti on Suomesta kasin oma lukunsa. Taalla ollaan kuitenkin hyvaksi havaittu perheisiin majoittaminen ja olen samaa mielta. Aamulla ensimmaiseksi ja illalla viimeiseksi puhun espanjaa. Syon paikallista ruokaa, itsetehtyna pitaytyisin varmasti tutuissa resepteissa enka siten saisi samassa mittakaavassa ihmetella ruokakulttuuria taalla. Minulla on jatkuvasti kaytettavissani ihminen joka on valmis vastaamaan tyhmimpiin kysymyksiini ja auttamaan kun tarve vaatii.

Syy miksi tama systeemi ei aina ole vaihto-oppilaiden suosiossa on etta osa itsenaisyydesta tietysti menee. Yolla kotiin palatessa hiippailen isantieni makuuhuoneitten ohi enka voi raahata keta tahansa huoneeseeni. Perheeni kuitenkin kunnioittaa yksityisyyttani kiitettavasti enka tunne oloani ainakaan viela ahdistuneeksi. Perheessa asuttaessa irrottaudun taysin eri tavalla suomalaisesta kulttuuristani kuin yksin asuessani. Tama on yksi tarkeimmista asioita mita talta vaihdolta haen.

Lyhyesti viime viikosta. Olen tutustunut muutamiin paikallisiin enemman tai vahemman sattuman kautta ja voin kutsua heita ystavikseni. Kaupunkiin olen tutustunut. Myonnettakoon etta ensivaikutelma kaupungista ei ollut aivan paras mahdollinen mutta se on parantunut huomattavasti viikon kuluessa. Perjantaina tapasin loput vaihtari. Strategiset tiedot ovat seuraavat: meita on 26. 2 Ranskasta, 2 Chilesta, 2 Meksikosta, 1 Itavallasta, 1 Suomesta (=mina), 10 USA:sta ja 8 Saksasta. Poikia 7, tyttoja 19. Kielitaito on monilla valitettavan huono. Perjantaina tunnin ajan puhuimme ryhmassa odotuksista ja peloista. Koska vapaa sana ei kuulunut juurikaan paadyttiin kaymaan kaikki lapi. Paussilla ulkopuolella ensimmainen asia mita yksi New Yorkilainen tytto sanoo on "I hate Spanish!". Hyva alku.

Meksikolaisista toinen opiskelee USA:ssa, toinen Tijuanissa mutta on yliopistovaihdossa taalla. He, Chilelaiset, kaksi USA:laista ja mina puhuimme pausseilla espanjaa. Muuten tapahtui vaihtareitten keskuudessa yleinen attraktio: USA:laiset keraantyivat puhumaan englantia ja saksalaiset saksaa. Saksalaisten rintama on hieman hajonnut viikonlopun aikana mutta USA:laisista en ole kuullut paljoakaan.

Lauantaina yksi saksalainen poika kutsui minut "illanviettoon" johon sattuman kautta osallistui aluksi aiotun neljan lisaksi 10 muuta. Onni oli totisesti puolellani koska minulla on tasan kahden vaihtarin puhelinnumerot ja toinen syo antibiootteja kotona talla hetkella. Menimme eraan tyypin kotiin minne lopulta paatyi 7 paikallista. Nyt voin sanoa olevani amatoori salsassa, cumbiassa, reggaetonissa ym. silla sain oikein kiitettavaa opetusta eraalta paikalliselta. Alkupaikastamme jatkoimme paikalliseen antroon=luolaan=diskoon missa koin kulttuurishokin tanssilattialla mutta siita joskus myohemmin.

Kiitos todella paljon kirjoittamistanne kommenteista. Sahkopostia saa myos kernaasti lahettaa, hotmail-osoitteen pitaisi loytya taalta sivuilta linkin takaa. Skypen kayttajanimeni on hotmail-osoitteen alkuosa. Skypen kaytto tosin talla hetkella on hieman ajoittaista mutta kuitenkin. Ilmeisesti keskiviikkona seitseman paikkeilla Suomen aikaa kirjaudun seuraavan kerran. Pitakaa huolta itsestanne!