Hannan maailma

Tervehdys jälleen! Ajattelin että tässä vaiheessa olisi hyvä antaa pieni väliraportti valokuvieni kunniaksi! Kyllä, olen vihdoin ja viimein saanut täällä ottamani valokuvat kellumaan internetin aalloille, ne ovat vapaasti ihailtavissanne osoitteessa:

http://vuosiamerikassa.myphotoalbum.com

Yksi suurimmista ongelmistani täällä on ollut ihmisten nimien muistaminen. Kun pääsin yli "kaikki näyttävät toisiltaan" syndroomasta odotin parannuksen tapahtuvan mutta ei. Nimimuistini on täällä onnettoman huono, onneksi kasvomuistini ei ole minua hylännyt aivan niin radikaalisti. Täällä minut esitellään jatkuvasti monille ihmisille ja uskon että tämä nimien, kasvojen ja asioiden vyörymä häiritsee muistini toimintaa jossain määrin. Sitten on vielä sekin tosiasia että aina espanjaa kuullessani varmasti automaattisesti keskityn hieman enemmän ymmärtämiseen joten minulle kerrotut asiat lähtevät helpommin mielestä. Tämän ongelman huomaatte mm. katsellessanne valokuviani syntymäpäiviltäni. On monia ihmisiä joita tervehdin halaamalla mutta en enää tässä vaiheessa yksinkertaisesti kehtaa kysyä nimeä, toivon vaan että saisin napattua sen jonkun kaverin suusta.

Opintojen suhteen ei ole ongelmia. Muutama koe minulla on ollut ja ne ovat olleet lievästi sanottuna mielenkiintoisia. Oikeuslääketieteestä minulla on ollut kaksi koetta. Ensimmäiseen luin melko paljon jotta ymmärtäisin kaikki sanat mitä en ole suomeksikaan kuullut ja että osaisin valokuvan perusteella tunnistaa minkälaisesta vauriosta on kyse. Ei ei. Kysymyksiä oli 6 2pisteen arvoista, ne olivat hyvin pinnallisia ja teoreettisia. Ymmärtämisen sijaan minun tulee siis oppia ulkoa. Check. Ai niin, koepaperi piti itse hankkia, moni repäisi kouluvihkostaan sivun.

Toinen koe oli poliittisesta historiasta. Kokeessa 5 pientä essee-kysymystä. Yllätyksenä tulee puolen tunnin jälkeen opettajan kehotus ottaa muistiinpanot esiin 5min ajaksi. Siinä sitten kynät sauhuten kopioimme sen minkä kerkesimme kokeeseemme ja lopun 20min koitimme saada vastauksiamme lausemuotoon. Silti jotenkin vajaa puolet luokasta onnistui repuuttamaan..

Kolmantena minulla oli kokeet kansainvälisestä yksityioikeudesta ja angloamerikkalaisesta oikeudesta joissa professori on sama. Hänen tenttityylinsä oli 10 kysymystä joista 5 oli kyllä/ei kysymyksiä ja loput "vastaa yhdellä lauseella"-kysymyksiä. Kysymykset olivat suureksi osaksi naurettavan helppoja. "Onko kansainvälisen oikeuden tutkimisen kannalta internet tärkeä apuväline?" Kaikki kansainväliset lait, sopimukset, oikeustapaukset ym. ovat internetissä. Kompa?

Ei tässä vielä kaikki. Kokeen aikana, jonka tekemiseen meni noin 10min, koko luokka puhui hyvin vapaasti. Vastauksia ja ehdotuksia tiedusteltiin hyvin avoimesti eikä professori kulmiensa kohottamisen lisäksi tehnyt mitään. Seuraavalla angloamerikkalaisen oikeuden tunnilla kun osanottajia oli 6 (läsnäolo on poikkeuksellisesti vapaaehtoinen hänen tunneillaan) saimme kuulla huolestuneita sanoja Meksikon tulevaisuudesta jos nuorilla ei ole vastuuntuntoa. Osaamattomuus leimaa valkokauluksellista väestöä. Nämä oppitunnit ovat ne joista vähiten haluan olla pois sillä niillä opin eniten. Muut ovat vielä maksaneet kovan hinnan voidakseen ottaa tämän kurssin mutta eivät halua ottaa hyötyä irti. Suhteilla saadaan työpaikkoja, ei osaamisella. Miksi siis opetella asioita? Miksi ymmärtää?

Kotona asiat jatkuvat samaan malliin. Kellyn kanssa olemme ystäviä, mukavaa kun kotona on joku samalla aaltopituudella. Välillä naureskelen turhautuneena itsekseni Ana Marian puheita. Hän on välillä hieman yksinkertainen ja kertaa samoja asioita moneen otteeseen. Lisäksi hänellä on välillä paha tapa kysyä jotain mutta jättää kuuntelematta vastauksen. Hän on kuitenkin hyvää tarkoittava ja huolehtii meistä joten ei valittamista.

Vaihtareitten kanssa olen tekemisissä lähinnä päivisin, heihin törmää aina yliopiston ruokalassa. Illat ja viikonloput vietän lähinnä meksikolaisten kanssa. Onnekseni olen tutustunut moniin ihmisiin. Varsinaisesti ystäviä minulla ei ole kuin pari mutta myöskin aikaa on takana vasta vähän. Hassua vain on se että yllättävän moni parempi tuttavani/ystäväni täällä lähtee joulu-tammikuussa pois. He valmistuvat ja lähtevät töihin, menevät vaihtoon, ottavat välivuoden työskennelläkseen ulkomailla ym. Ja tämä luulin välttäväni tutustuessani meksikolaisiin!

Kaiken kaikkiaan, olen ainakin vielä tyytyväinen olooni täällä. Pakottava tarve mennä ja tehdä koko ajan jotain kaivaa edelleenkin kuoppaa minulle. Suomea en kaipaa vielä mainittavasti mutta viime viikkojen aikana on kasvavassa määrin alkanut mieleeni tulemaan välähdyksiä arkipäiväisistä asioista Suomessa mistä huomaan pitäväni. Nähtäväksi jää voimistuvatko nämä tuntemukset.

Tämä on tämänhetkinen maailmani. Mielenkiinnolla kuuntelen mitä teidän elämissänne tapahtuu. Skypeen saatte minut vapaasti liittää kuin myös meseen. Kirjoittamisen suhteen olen hieman hidas mutta kyllä sinnekkin asti henkilökohtaista tekstiä joskus tulee. Huomenna lauantaina isäni tulee tänne viikoksi viihtymään. Tiistaina lähdemme kohti Mexico Cityä. Lauantaina kun hän lähtee jatkan minä matkaani Guanajuatoon Cervantinoon mikä on iso juomisjuhlaksi muuttunut kulttuurifestivaali. Maanantaina yöllä palaan sieltä takaisin. Pitäkää huolta itsestänne!