Kunnioitan ja ihmettelen suuresti niitä ihmisiä jotka onnistuvat saamaan ajatuksensa järjestykseen kun jotain suurta on lähetymässä ja vielä käymään töissä samanaikaisesti. Muutama viikko sitten löysin muutamia matkaan lähteviä tavaroita. Olin töissä vielä silloin. Mm. hattuni kohtaloksi koitui jonkin sortin hajamielisyys; laitanpa paikkaan mistä varmasti löydän. Katin kontit. Koska en oleta että ikääntymisen mukanaan tuomat muistiongelmat ovat vielä kohdallani akuutteja (eikä alkoholi ole vielä huuhtonut aivojani yhtä kertaa liikaa), laitan tämän kaiken tulevan vaihtovuoteni piikkiin.
Viimeisen viikon ajan on yöpöydälläni tavallisten tuttavuuksien lisäksi ollut espanjan kielioppi, lukion Suomen historian kirja ja paperia ja kynä. Varmasti jokainen tajunnan rajamailla käy päivän tapahtumat läpi. Koska päiväni ovat olleet hyvin Meksiko-värittyneitä, pyörii Meksiko luonnollisena jatkumona ajatuksissani vielä illan viime hetkinä. Tällöin on paperista ja kynästä ollut hyötyä. Muistettavaa, hoidettavaa, postitettavaa, kopioitavaa ja soitettavaa tuntuu riittävän jokaiselle päivälle niin paljon, että silloin kun paperi on vierelläni, kaikki vailla tyydytystä jääneet tehtävät purkautuvat pimeydessä paperille.
Tämän viikon olen viettänyt kotona Porissa äidin ja pikkuveljen kanssa. Pikkuveli Mikko on 8-vuotias, tuleva tokaluokkalainen ja isosiskonsa fani. Koska seuraavaan jälleennäkemiseen on aikaa, tulee kaiken hauskan ja opettavaisen tulla hoidetuksi ennenkuin lähden. Tavanomainen leikkiminen, pelaaminen ja keskusteleminen on siis tämän ja viime viikon aikana saanut uuden sisällön. Sen lisäksi että kaikkea tehdään enemmän, useammin ja hartaammin, on myös Mikko antanut uuden merkityksen sanonnalle "seuraa kuin hai laivaa". Tehokkuuteni päiväsaikaan on osittain tästä syysta, osittain siksi ettei minulla aina ole sydäntä ajaa hyvää tarkoittaavaa pikkuveljeä pois, madaltunut huomattavasti.
Illoista on tullut tehotuntejani. Huonona puolena tässä on se, että kun yöunet väistämättä jäävät lyhykäisiksi, on oravanpyörä valmis. Minulla tosin tarkoittaa tuleva päivä marjojen poimimista, trampoliinilla hyppelyä, ruoan tekemistä ym, ei siis mitään aivoja rasittavaa. Juurikin siistä syystä kunnioitan niitä ihmisiä jotka esim. ovat lähdössä vaihtoon ja joilla on vain muutama päivä aikaa sekä henkisesti että käytännössä valmistautua tulevaan koitokseen. Työpäivät vaativat yllättävän paljon ihmiseltä ja se, että työpäivän jälkeen olisi vielä valmis ahkeroimaan ja olemaan terävä lopunkin iltaa, on raskasta jos mikä.
Minä olen siinä onnekkaassa asemassa että saan rauhassa puida asiat läpi. Rauhallisuustasoni saattaisi olla hyvin erilainen jos kylmettyisin toimistossa ilmastointilaitteen alla perjantaihin saakka. Siltikin, asiat pyörivät lähes lakkaamatta ajatuksissa ja silmissä. Tuntuu kuin minusta pikkuhiljaa on tulossa vaihtohöperö.
torstai 31. heinäkuuta 2008
sunnuntai 27. heinäkuuta 2008
Iltavirkku, aamun torkku?
Väsynyt mutta onnellinen Hanna istuu jälleen tietokoneen äärellä. Viimeinen viikko alkamaisillaan. Jotta tahiminen jatkuisi huomenna energisenä, kirjoitan (teidän onneksi) lyhyesti.
Pakkaaminen on nyt virallisesti alkanut. Olohuoneen lattialla makaavat nyt levitettyinä mukaan lähtevät vaatteeni. Vaatetilanteen tajuaminen on vain huomattavasti helpompaa sillä tavalla. Viimeiset ostokset tapahtuvat tällä viikolla; salmiakkia ja sukkahousuja.
Ainut pieni murheeni tällä hetkellä on se, etten ole vieläkään kuullut isäntäperheestäni mitään. Olen saanut tietää perheeni äidin nimen, osoitteen ja sähköpostin. Ensimmäisen viestini lähetin parisen viikkoa sitten. Vastausta ei ole tullut. Onneksi hotellit Pueblassa eivät ole kalliita niinkuin eivät myöskään taksit. Jos seuraavan kahden viikon aikana en vastausta saa, yövyn sunnuntain hotellissa ja hurautan maanantaina aamulla yliopistolle laittamaan espanjankielentaitoni ensi kertaa kunnolla koetukselle.
Pienenä mielenkiintoisena asiana voin kertoa jostain minkä sain perjantaina tietää. Olin siinä uskossa että olin hukannut muuton yhteydessä tietokoneeni palautuslevyn. Levy kylläkin löytyi myöhemmin mutta olin perjantaina ehtinyt soittaa Toshiban asiakaspalveluun. Tiedustelin mahdollisuutta saada uutta palautuslevyä. Englantilainen herra toisessa päässä (kesäaikaan ei ole suomenkielistä asiakaspalvelua) kertoi että palautuslevy on varaosa. Hinta 440 €. Muuta ei tarvinne sanoa.
Uni tosiaankin painaa joten taikljhaefdzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz.............
Pakkaaminen on nyt virallisesti alkanut. Olohuoneen lattialla makaavat nyt levitettyinä mukaan lähtevät vaatteeni. Vaatetilanteen tajuaminen on vain huomattavasti helpompaa sillä tavalla. Viimeiset ostokset tapahtuvat tällä viikolla; salmiakkia ja sukkahousuja.
Ainut pieni murheeni tällä hetkellä on se, etten ole vieläkään kuullut isäntäperheestäni mitään. Olen saanut tietää perheeni äidin nimen, osoitteen ja sähköpostin. Ensimmäisen viestini lähetin parisen viikkoa sitten. Vastausta ei ole tullut. Onneksi hotellit Pueblassa eivät ole kalliita niinkuin eivät myöskään taksit. Jos seuraavan kahden viikon aikana en vastausta saa, yövyn sunnuntain hotellissa ja hurautan maanantaina aamulla yliopistolle laittamaan espanjankielentaitoni ensi kertaa kunnolla koetukselle.
Pienenä mielenkiintoisena asiana voin kertoa jostain minkä sain perjantaina tietää. Olin siinä uskossa että olin hukannut muuton yhteydessä tietokoneeni palautuslevyn. Levy kylläkin löytyi myöhemmin mutta olin perjantaina ehtinyt soittaa Toshiban asiakaspalveluun. Tiedustelin mahdollisuutta saada uutta palautuslevyä. Englantilainen herra toisessa päässä (kesäaikaan ei ole suomenkielistä asiakaspalvelua) kertoi että palautuslevy on varaosa. Hinta 440 €. Muuta ei tarvinne sanoa.
Uni tosiaankin painaa joten taikljhaefdzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz.............
torstai 24. heinäkuuta 2008
Vinkkipankki
Monilla blogeilla mitä olen lukenut on viihdearvonsa lisäksi ollut myös ns. tietoarvoa. Ne ovat sisältäneet Marttamaiseen tyyliin vinkkejä kodin siivoamisesta, internetlinkkejä, ruokaohjeita ym. Tulevana vaihto-opiskelijana olen mielenkiinnolla lukenut myös muiden ihmisten vaihtokokemuksista. Tätä kautta olen saanut myös korvaamattomia vinkkejä. Viimeisimpänä voin mainita Austraaliassa tällä hetkellä oleilevan Saran vinkin siitä että adapterin lisäksi kannattaa ottaa myöskin jakaja mukaan. Onni onnettomuudessa, häneltä se jäi, minä tajuan (kiitos hänen) ottaa sen mukaani. Tack Sara!
Yhdistys- ja organisaatiotaholta tulevat vinkit taasen ovat olleet valitettavan yksipuolisia. Viisumit mainitaan moneen otteeseen kuin myös se että kohdemaahan kannattaa tutustua etukäteen ja että kulttuurishokki on jokatapauksessa tiedossa. Kiitos, tämä asia on tullut jo selväksi. Mutta entä sen jälkeen kun lentoliput on ostettu, viisumiin painettu sormenjäljet ja matkashekit hankittu?
Yksi asia mitä olen kaivannut on jonkinlainen lista asioista mitään vaihtoon lähtijät ovat mukaansa ottaneet ja mitä he ovat havainneet hyödyttömiksi vuoden aikana. Luonnollisesti keskustelujen kautta näitä asioita on tullut eteen mutta systemaattinen lista olisi silti mieluinen. Vaikka jokaisella ovat ne henkilökohtaiset tavaransa, vähenisi jonkun tärkeän tavaran unohtamisen pelko puoleen jos olisi jokin puolivalmis lista mistä tarkistaa. Tälläisen listan olen itselleni tehnyt tavallisia matkoja varten ja se on osoittautunut hyvinkin arvokkaaksi. Koska vaihtarivuotta koskevaa tavaralistaa ei kuitenkaan ole löytynyt, teen sellaisen siis itse. Kasa huoneeni lattialla koostuen Meksikoon lähtevistä tavaroista leviää laavan lailla. Erottelen sen pakkaamisvaiheessa.
On eräs toinenkin asia, mikä mieltäni painaa, mutta siinä voin olla vain vinkin antajan asemassa. Kun vaihtopaikkaa hakee, tulee (ainakin ISEP:in kanssa) varsinaisten hakukaavakkeitten lisäksi täyttää kurssilista missä siis lukevat kurssit mitä aion ulkomailla suorittaa ja mitä ne vastaavat Suomessa. Varsinkin Suomeen tulevilla vaihtareilla tämä parhaassa tapauksessa toimii erinomaisesti; oppiaineesta riippuen luentojen määrä ei ole päätä huimaava joten lukujärjestyksen saa melko helposti toimimaan.
Meksiko on asia erikseen. Kuten sanoin, yliopistossa opiskeleminen muistuttaa suuresti Suomen lukion käyntiä. Kurssien lukujärjestykset tulevat oppilaiden tietoon vasta kesän keskivaiheilla. Mikäli olisin kuin tavallinen meksikolainen opiskelija joka kävisi samat pakolliset kurssit luokkatovereittensa kanssa, ei ongelmia olisi. Mutta, minä taas valitsen kurssin sieltä, toisen täältä, joiden lukujärjestysten ei ole edes tarkoitus olla toistensa kanssa harmoniassa. Syy ja seuraus, alunperin valitsemani kurssit ovat täydellisellä törmäyslinjalla toistensa kanssa. Tämä tarkoittaa siis sitä että saan alkaa alusta tekemään kurssivalintoja ja hyväksyttämään niitä professoreilla jotka kaikki ovat kesälomalla tällä hetkellä. Toisin sanoen, teen saman työn kahteen kertaan. Tämä uskoakseni pätee melko hyvin kaikkii Latinalaisen Amerikan maihin. Ensimmäisen yrityksen onnistumisprosentti taitaa olla hyvin lähellä nollaa.
Vaikkakin tämän vinkin arvo on lähinnä keskustelua edistävä sillä vaihtoehtoa ei ole, on ääneni jälleen kerran kuultu. Te bloggaajat, arvon kolleegat, jotka olette jaksaneet tahia loppuun asti, toimikaa tiedon välittäjinä, sillä teille on suotu siihen mahdollisuus. Aamen.
Yhdistys- ja organisaatiotaholta tulevat vinkit taasen ovat olleet valitettavan yksipuolisia. Viisumit mainitaan moneen otteeseen kuin myös se että kohdemaahan kannattaa tutustua etukäteen ja että kulttuurishokki on jokatapauksessa tiedossa. Kiitos, tämä asia on tullut jo selväksi. Mutta entä sen jälkeen kun lentoliput on ostettu, viisumiin painettu sormenjäljet ja matkashekit hankittu?
Yksi asia mitä olen kaivannut on jonkinlainen lista asioista mitään vaihtoon lähtijät ovat mukaansa ottaneet ja mitä he ovat havainneet hyödyttömiksi vuoden aikana. Luonnollisesti keskustelujen kautta näitä asioita on tullut eteen mutta systemaattinen lista olisi silti mieluinen. Vaikka jokaisella ovat ne henkilökohtaiset tavaransa, vähenisi jonkun tärkeän tavaran unohtamisen pelko puoleen jos olisi jokin puolivalmis lista mistä tarkistaa. Tälläisen listan olen itselleni tehnyt tavallisia matkoja varten ja se on osoittautunut hyvinkin arvokkaaksi. Koska vaihtarivuotta koskevaa tavaralistaa ei kuitenkaan ole löytynyt, teen sellaisen siis itse. Kasa huoneeni lattialla koostuen Meksikoon lähtevistä tavaroista leviää laavan lailla. Erottelen sen pakkaamisvaiheessa.
On eräs toinenkin asia, mikä mieltäni painaa, mutta siinä voin olla vain vinkin antajan asemassa. Kun vaihtopaikkaa hakee, tulee (ainakin ISEP:in kanssa) varsinaisten hakukaavakkeitten lisäksi täyttää kurssilista missä siis lukevat kurssit mitä aion ulkomailla suorittaa ja mitä ne vastaavat Suomessa. Varsinkin Suomeen tulevilla vaihtareilla tämä parhaassa tapauksessa toimii erinomaisesti; oppiaineesta riippuen luentojen määrä ei ole päätä huimaava joten lukujärjestyksen saa melko helposti toimimaan.
Meksiko on asia erikseen. Kuten sanoin, yliopistossa opiskeleminen muistuttaa suuresti Suomen lukion käyntiä. Kurssien lukujärjestykset tulevat oppilaiden tietoon vasta kesän keskivaiheilla. Mikäli olisin kuin tavallinen meksikolainen opiskelija joka kävisi samat pakolliset kurssit luokkatovereittensa kanssa, ei ongelmia olisi. Mutta, minä taas valitsen kurssin sieltä, toisen täältä, joiden lukujärjestysten ei ole edes tarkoitus olla toistensa kanssa harmoniassa. Syy ja seuraus, alunperin valitsemani kurssit ovat täydellisellä törmäyslinjalla toistensa kanssa. Tämä tarkoittaa siis sitä että saan alkaa alusta tekemään kurssivalintoja ja hyväksyttämään niitä professoreilla jotka kaikki ovat kesälomalla tällä hetkellä. Toisin sanoen, teen saman työn kahteen kertaan. Tämä uskoakseni pätee melko hyvin kaikkii Latinalaisen Amerikan maihin. Ensimmäisen yrityksen onnistumisprosentti taitaa olla hyvin lähellä nollaa.
Vaikkakin tämän vinkin arvo on lähinnä keskustelua edistävä sillä vaihtoehtoa ei ole, on ääneni jälleen kerran kuultu. Te bloggaajat, arvon kolleegat, jotka olette jaksaneet tahia loppuun asti, toimikaa tiedon välittäjinä, sillä teille on suotu siihen mahdollisuus. Aamen.
maanantai 21. heinäkuuta 2008
Jäähyväiskierros
Kun aikaa lähtöön on kaksi viikkoa, alkavat jäähyväiset. Huomenna ovat ensimmäiset tiedossa kun Bea tulee varta vasten Poriin.
Jäähyväiset ovat perinteisesti surullisia. Koko tapaamisen yllä on jonkin sortin tumma pilvi joka illan päätteeksi ryöpsäyttää kylmän suihkun niskaan. Illasta voi toki nauttia mutta tapaamisen varsinainen syy vaikuttaa varmasti jossain määrin.
Ehkä jollain lailla olisi parasta huijata kaikkia niitä joille erikseen sanoo hei-heit. Kertoisin että näemme vielä kahden viikon päästä, mikä sitten olisi viimeinen kerta vuoteen. Tämän "viimeisen kerran" peruuttaisin sitten "äkillisten kiireitten" vuoksi. Kuulostaa ikävältä mutta jollain lailla se voisi olla parempi. Illasta nauttisi puhtaasti seuran vuoksi. Illan päättyessä viimeiset tervehdykset olisivat iloisia, saisi nauttia ihmisistä aidoimmillaan. Toki olisi ikävä temppu sitten ilmoittaa ettei enää näe toista hetkeen mutta miksi vielä viime hetken näkemisen täytyisi olla erilainen kuin aivan tavallisen kohtaamisen?
Vastaan on tullut monenlaista reaktioa puolituttujen parissa. Jotkut ovat olleet peloissaan sen suhteen josko ikinä palaan sieltä takaisin. Että nämä jäähyväiset voivat olla viimeiset. Moni vanhempi kauhistelee lapsensa poislähtöä riippumatta siitä kuinka kauas lapsi lähtee mutta ei uhraa montaa ajatusta sille että sama aikuinen lapsi lähtee ajamaan autoa. Esim. vaihtovuosi on kyllä potentiaalisesti vaarallinen mutta jokapäiväinen elämämme ei juuri siitä eroa. Viimeinen hetkemme voi tulla koska vain eteen. Eikö juuri siitä syystä jokaisesta tapaamisesta pitäisi nauttia ainakin osittain niin kuin viimeisestä?
Tulevan kahden viikon tapaamisteni luonne on kaikkien osapuolien tiedossa. Toiveeni näiden suhteen on se että saan nauttia siitä minkä takia nämä ihmiset ovat minulle läheisiä. Olkaamme iloisia että olemme löytäneet toisemme ja että saamme mahdollisuuden sanoa jäähyväiset hetkeksi jotta jälleennäkemisen hetkellä osaamme arvostaa taas vähän enemmän toistemme olemassa oloa.
Aika kuluu nopeasti. Mikäli tunnelmanne kuitenkin ovat haikeita läheisen tilapäisen poissaolon johdosta, muistakaa että ilman pieniä eroja ei ole lämpimiä jälleennäkemisiä.
Jäähyväiset ovat perinteisesti surullisia. Koko tapaamisen yllä on jonkin sortin tumma pilvi joka illan päätteeksi ryöpsäyttää kylmän suihkun niskaan. Illasta voi toki nauttia mutta tapaamisen varsinainen syy vaikuttaa varmasti jossain määrin.
Ehkä jollain lailla olisi parasta huijata kaikkia niitä joille erikseen sanoo hei-heit. Kertoisin että näemme vielä kahden viikon päästä, mikä sitten olisi viimeinen kerta vuoteen. Tämän "viimeisen kerran" peruuttaisin sitten "äkillisten kiireitten" vuoksi. Kuulostaa ikävältä mutta jollain lailla se voisi olla parempi. Illasta nauttisi puhtaasti seuran vuoksi. Illan päättyessä viimeiset tervehdykset olisivat iloisia, saisi nauttia ihmisistä aidoimmillaan. Toki olisi ikävä temppu sitten ilmoittaa ettei enää näe toista hetkeen mutta miksi vielä viime hetken näkemisen täytyisi olla erilainen kuin aivan tavallisen kohtaamisen?
Vastaan on tullut monenlaista reaktioa puolituttujen parissa. Jotkut ovat olleet peloissaan sen suhteen josko ikinä palaan sieltä takaisin. Että nämä jäähyväiset voivat olla viimeiset. Moni vanhempi kauhistelee lapsensa poislähtöä riippumatta siitä kuinka kauas lapsi lähtee mutta ei uhraa montaa ajatusta sille että sama aikuinen lapsi lähtee ajamaan autoa. Esim. vaihtovuosi on kyllä potentiaalisesti vaarallinen mutta jokapäiväinen elämämme ei juuri siitä eroa. Viimeinen hetkemme voi tulla koska vain eteen. Eikö juuri siitä syystä jokaisesta tapaamisesta pitäisi nauttia ainakin osittain niin kuin viimeisestä?
Tulevan kahden viikon tapaamisteni luonne on kaikkien osapuolien tiedossa. Toiveeni näiden suhteen on se että saan nauttia siitä minkä takia nämä ihmiset ovat minulle läheisiä. Olkaamme iloisia että olemme löytäneet toisemme ja että saamme mahdollisuuden sanoa jäähyväiset hetkeksi jotta jälleennäkemisen hetkellä osaamme arvostaa taas vähän enemmän toistemme olemassa oloa.
Aika kuluu nopeasti. Mikäli tunnelmanne kuitenkin ovat haikeita läheisen tilapäisen poissaolon johdosta, muistakaa että ilman pieniä eroja ei ole lämpimiä jälleennäkemisiä.
sunnuntai 13. heinäkuuta 2008
Vuosi Meksikossa
Voisin hieman valottaa tämän blogin nimivalintaa. "Vuosi Meksikossa" olisi ollut looginen ratkaisu "Hanna Meksikossa" ym jälkeen. "Vuosi Amerikassa" kuitenkin vastaa mahdollisesti enemmän totuutta. Älkää hämääntykö. Amerikka ei ole USA. Eräs yhdysvaltalainen poika joka vietti neljä viikkoa Pueblassa kielikurssilla pohti tätä hankaluutta. Hän ei voi sanoa olevansa amerikkalainen, sillä siinä vaiheessa paikalliset hyvin topakasti huomauttavat myös olevansa amerikkalaisia. Yhdysvaltalaisuuskin tuottaa tiettyjä ongelmia sillä Meksiko koostuu myös osavaltioista mikä tekee Meksikosta yhdysvallan. Tämä oli kuitenkin kielikurssilaisen valinta.
Kuten teille kerroin, järjestetään viimeiset koetilaisuudet Pueblassa toukokuun puolessa välissä. Paluulentoni tuo minut Suomen kamaralle kylläkin vasta heinäkuun lopulla. Tämä johtuu siitä että kesän aion viettää jossain Amerikassa. Paikkaa en tiedä enkä tiedä mitä teen, sen näemme kaikki sitten. Ehdotuksia tutkimusmatkalle itseeni otetaan vastaan. Vuoden vietän kuitenkin kokonaisuudessaan jossain Amerikassa, siitä nimi.
(Saarnavaroitus)
Tähän asiaan liittyen voisin valoittaa hieman vapaaehtoistyön ihmeellisyyttä. Sädekehän kiillottaminen on yllättävän kallista hommaa. Esim. iso vapaaehtoistyön yhdistys I-to-i (www.i-to-i.com) järjestää paljon kaikkea jännittävää. On luonnonsuojelua, orpokoteja, merikilpikonnien pelastamista ym ym. Jos haluat vaikkapa työskennellä vähävaraisten perheitten parissa Monterreyssa kaksi viikoa saat pulittaa siitä huvista $ 1165. Ottakaamme toki huomioon että hinta sisältää majoituksen, ruoat ja vakuutuksen. Summa sisältää myös koko yhdistyksen pyörittämisen, työpaikan organisoimisen jne. Ikäväksi asin tekee se että I-to-i:n työntekijät saavat myöskin melko palkitsevaa palkkaa.
Jos maksat 10 € joka kuukausi sademetsien pelastamiseksi, tiedätkö mitä niille rahoille oikeasti tapahtuu? Peruskysymys mutta se esitetään liian harvoin. Oman edun tavoittelu muitten kustannuksella. Käytetään toisten hätää oman yrityksen voiton paisuttamiseksi. Eikö ihmisten pitäisi nähdä punaista tässä vaiheessa? Siksi oli mukava Intiassa konkreettisesti nähdä että Planille maksetuilla rahoilla oikeasti tehdään jotain kestävää ja hyvää. Luonnollisesti I-to-i tuo paljon hyvää tähän maailmaan ja pelkästään Planin organisaation ylläpitäminen maksaa maltaita. Onko olemassa hyvää hyväntekeväisyysjärjestöä?
Oma ryhmänsa ovat ns. feissaajat, nämä kävelykatujen kauhut, jotka tuovat uusia hyväntekijöitä järjestöille. He saavat itse palkkaa 10 € tunnissa. Toisaalta, he herättävät ihmisissä syyllisyyden tunteen nopealla vauhdilla näyttämällä kuvia kituvista lapsista ja kuolleista eläimistä. Syyllisyyden tunne taitaa taas olla suorassa suhteessa siihen miten lompakon nyörit höltyvät. Hyvään tarkoitukseen saadaan jälleen veronmaksajan kovalla työllä ansaitsemia rahoja. Tarkoittaako tämä siis sitä että hän on hyväntekijä joka saa muut ihmiset mukaan hyväntekeväisyyteen? Onko se ihminen hyväntekijä joka kerran on laittanut allekirjoituksensa suoraveloitusvaltakirjaan eikä sen jälkeen mieti asiaa? Voiko hyvää tehdä rahalla? Ilmeisesti voi, koska $ 1495 pääsee opettamaan englantia Meksikolaisessa kylässä. Mitä tapahtui ajoille jolloin nukuttiin bambumajoissa yöt ja syötettiin norsuja päivät eikä kukaan puhunut rahasta mitään?
(Saarnavaroitus ohi)
Pahoittelut rönsyilystä. Paluu arkeen tapahtuu seuraavassa kirjoituksessa. Siihen asti, hyvää yötä ja huomenta.
Kuten teille kerroin, järjestetään viimeiset koetilaisuudet Pueblassa toukokuun puolessa välissä. Paluulentoni tuo minut Suomen kamaralle kylläkin vasta heinäkuun lopulla. Tämä johtuu siitä että kesän aion viettää jossain Amerikassa. Paikkaa en tiedä enkä tiedä mitä teen, sen näemme kaikki sitten. Ehdotuksia tutkimusmatkalle itseeni otetaan vastaan. Vuoden vietän kuitenkin kokonaisuudessaan jossain Amerikassa, siitä nimi.
(Saarnavaroitus)
Tähän asiaan liittyen voisin valoittaa hieman vapaaehtoistyön ihmeellisyyttä. Sädekehän kiillottaminen on yllättävän kallista hommaa. Esim. iso vapaaehtoistyön yhdistys I-to-i (www.i-to-i.com) järjestää paljon kaikkea jännittävää. On luonnonsuojelua, orpokoteja, merikilpikonnien pelastamista ym ym. Jos haluat vaikkapa työskennellä vähävaraisten perheitten parissa Monterreyssa kaksi viikoa saat pulittaa siitä huvista $ 1165. Ottakaamme toki huomioon että hinta sisältää majoituksen, ruoat ja vakuutuksen. Summa sisältää myös koko yhdistyksen pyörittämisen, työpaikan organisoimisen jne. Ikäväksi asin tekee se että I-to-i:n työntekijät saavat myöskin melko palkitsevaa palkkaa.
Jos maksat 10 € joka kuukausi sademetsien pelastamiseksi, tiedätkö mitä niille rahoille oikeasti tapahtuu? Peruskysymys mutta se esitetään liian harvoin. Oman edun tavoittelu muitten kustannuksella. Käytetään toisten hätää oman yrityksen voiton paisuttamiseksi. Eikö ihmisten pitäisi nähdä punaista tässä vaiheessa? Siksi oli mukava Intiassa konkreettisesti nähdä että Planille maksetuilla rahoilla oikeasti tehdään jotain kestävää ja hyvää. Luonnollisesti I-to-i tuo paljon hyvää tähän maailmaan ja pelkästään Planin organisaation ylläpitäminen maksaa maltaita. Onko olemassa hyvää hyväntekeväisyysjärjestöä?
Oma ryhmänsa ovat ns. feissaajat, nämä kävelykatujen kauhut, jotka tuovat uusia hyväntekijöitä järjestöille. He saavat itse palkkaa 10 € tunnissa. Toisaalta, he herättävät ihmisissä syyllisyyden tunteen nopealla vauhdilla näyttämällä kuvia kituvista lapsista ja kuolleista eläimistä. Syyllisyyden tunne taitaa taas olla suorassa suhteessa siihen miten lompakon nyörit höltyvät. Hyvään tarkoitukseen saadaan jälleen veronmaksajan kovalla työllä ansaitsemia rahoja. Tarkoittaako tämä siis sitä että hän on hyväntekijä joka saa muut ihmiset mukaan hyväntekeväisyyteen? Onko se ihminen hyväntekijä joka kerran on laittanut allekirjoituksensa suoraveloitusvaltakirjaan eikä sen jälkeen mieti asiaa? Voiko hyvää tehdä rahalla? Ilmeisesti voi, koska $ 1495 pääsee opettamaan englantia Meksikolaisessa kylässä. Mitä tapahtui ajoille jolloin nukuttiin bambumajoissa yöt ja syötettiin norsuja päivät eikä kukaan puhunut rahasta mitään?
(Saarnavaroitus ohi)
Pahoittelut rönsyilystä. Paluu arkeen tapahtuu seuraavassa kirjoituksessa. Siihen asti, hyvää yötä ja huomenta.
keskiviikko 9. heinäkuuta 2008
Tervetulotoivotus!
Olet siis eksynyt lukemaan blogiani. Hienoa! Vierailu täällä tarkoittaa lisämotivaatiota minulle, bloggaaminen kun on hieman vieras käsite ja mahdollisesti vaikeasti ylläpidettävä. Heti kärkeen toivon siis mahdollisia vierailijoita kommentoimaan ja vaikka vain terveisiä lähettämään tänne, ei mene hukkaan, takaan sen!
Teille jotka jostain kumman syystä olette tänne eksyneet (ja teille jotka kaipaatte muistin virkistämistä), sietänette pienen esittäytymisen. Hanna on nimi, Suomi on kotimaa ja Meksiko on kohteena. Lähden opiskelemaan Meksikoon, Pueblan kaupunkiin, Universidad Popular Autónoma del Estado de Puebla, tuttavallisemmin UPAEP, nimiseen yliopistoon. Tulen asumaan perheessä ja opiskelen espanjaksi.
Moni on kysynyt "Miksi Meksiko?". Latinalaisessa Amerikassa on aina mielikuvissani ollut sitä jotain. Vaikka en kertaakaan ole Atlantin toisella puolella ollut, olen liittänyt eteläiseen Amerikkaan - ja täten jotenkin johdannaisesti espanjan kieleen - tietyn jännityksen ja seikkailun tunteen. Tätä mielikuvaa eivät ole muuttaneet tieto korruptiosta, köyhyydestä, luonnonkatastrofeista tai vastaavasta.
Kuulun niihin onnekkaisiin ihmisiin joilla on mahdollisuus jättää nykyinen elämä hetkeksi taakse (vaikkei se täysin toteudukkaan) ja kokea jotain muuta, jotain uutta, jotain perinteistä. Uskon että nyt kun olen muutaman vuoden elänyt poissa kotoa, itsenäistynyt ja kehittynyt, niin voin nauttia ja hyötyä tulevasta kokemuksestani eri tavalla kuin olisin esim. lukioaikana voinut.
Lähden Suomesta maanantaina 4.8 klo 7.45 Lontoon kautta kohti New Yorkia. Siellä vietän 6 yötä turistina. Sunnuntaina 10.8 lennän NYsta Mexico Cityyn josta jatkan bussilla Pueblaan. Näillä näkymin menen sieltä taksilla isäntäperheeseeni ja maanantaina tapaan vastaanottavan yliopistoni edustajan. Tämä on siis alustava sotasuunnitelma. Se myöskin tarkoittaa sitä että minulla on alle 4 viikkoa aikaa täällä.
Valmisteluni ovat olleet jo pitkään käynnissä. Hakemuksen jättämisen määräaika oli 15.11.2007. Se tuli jätettyä aivan liian tiukalla aikataululla. Paksu nippu paperia, perustelukirjeitä englanniksi ja espanjaksi (avusta suuren suuri kiitos Boijelle ja Ainolle!), kurssilista (siitä ei niin suurta kiitosta Åbo Akademille, epäselvyys on lievä ilmaisu, tästä taas kiitos Ninalle joka tahi omien papereittensa kanssa ja on nyt Kanadassa) ja monia muita vakuutteluja ym. Haen kahteen eri yliopistoon, UPAEP:iin Pueblassa ja toissijaisesti erääseen yliopistoon Guanajuatossa. Niinkin pian kuin 30.11.2007 on Åbo Akademi hyväksynyt minut hakijaksi. Tämä tarkoittaa että olen oikeutettu stipendiin ja että vaihtoon pääsyni on 90% varma. Seuraava yhteydenotto tapahtuu 7.5.2008 jolloin vaihtariyhdistys ISEP, joka siis järjestää tämän kaiken matkoja lukuunottamatta, ilmoittaa että minut on hyväksytty hakijaksi UPAEP:iin, ensisijaiseen vaihtoehtooni. Tämä on erittäin positiivinen yllätys sillä erä toinen tyttö joka nyt on lähdössä myös Meksikoon päätyi viidenteen vaihtoehtoonsa Guadalajaraan.
Pueblassa opintoni kestävät elokuun puolesta välistä toukokuun alkupuolelle. Sen perusteella mitä olen lukenut ja mitä minulle on kerrottu, on opetus yliopistotasolla Meksikossa hyvin lukiomaista. Kurssilla on tietty tuntimäärä viikossa. Kurssi kestää puolen lukuvuotta, kolmen välikokeen jälkeen on koeviikkomaisesti ajoitettu pääkoe. Kotitehtäviä on paljon ja holhous sen mukaista.
Omat kurssini tulevat käsittelemään lähinnä Meksikon oikeustieteitä ja valtio-oppia. Sen enempää en tässä vaiheessa osaa sanoa. Tänään nettiin tulivat luentoajat joten niitten parissa meneekin tovi. Yllättäen joidenkin kurssien luento voi alkaa klo 7 aamulla. Tämä ilmeisesti Latinalaisessa Amerikassa on yleisemminkin käytäntö myös peruskoulutasolla. Tähän kun lisää sitten kaupungissa tunnin koulumatkan niin ei ole yllätys jos koulunkäynti ei aina maistu kaikille. Jotta tasapaino säilyisi tarjoaa UPAEP myös luentoja jotka ovat klo 20-22. Kuulenko kysyttävän "Missä vapaa-aika?"? Mutta sehän on päivällä! Yliopisto tarjoaa erilaisia harrastusvaihtoehtoja, monet niistä järjestetään klo 14-16 päivällä. Se on vielä kysymysmerkki miten saan tämän sisällytettyyn suomalaiseen elämänryhtmiini jonka pakostakin vien mukanani Meksikoon. Mm. siitä lisää myöhemmin.
Nyt saa hengittää syvään, loppusuora häämöttää. Pahoittelut kirjakielestä, se todennäköisesti on enää muisto vain kun alan päivittäisiä tapahtumiani latomaan. Tätä blogia saa vapaasti mainostaa eteenpäin. En ole ennen blogia kirjoittanut koska en ole ollut oikein vakuuttunut siitä että voin antaa lukijoilleni mitään elämää suurempaa (etsivä löytää) mutta oletan että täytän tämän blogin tarkoituksen kertaamalla tekemisiäni. Mikäli monimutkaisempia aivoituksia haluatte kuulla, vinkatkaa kernaasti!
Thank you and come again!
Teille jotka jostain kumman syystä olette tänne eksyneet (ja teille jotka kaipaatte muistin virkistämistä), sietänette pienen esittäytymisen. Hanna on nimi, Suomi on kotimaa ja Meksiko on kohteena. Lähden opiskelemaan Meksikoon, Pueblan kaupunkiin, Universidad Popular Autónoma del Estado de Puebla, tuttavallisemmin UPAEP, nimiseen yliopistoon. Tulen asumaan perheessä ja opiskelen espanjaksi.
Moni on kysynyt "Miksi Meksiko?". Latinalaisessa Amerikassa on aina mielikuvissani ollut sitä jotain. Vaikka en kertaakaan ole Atlantin toisella puolella ollut, olen liittänyt eteläiseen Amerikkaan - ja täten jotenkin johdannaisesti espanjan kieleen - tietyn jännityksen ja seikkailun tunteen. Tätä mielikuvaa eivät ole muuttaneet tieto korruptiosta, köyhyydestä, luonnonkatastrofeista tai vastaavasta.
Kuulun niihin onnekkaisiin ihmisiin joilla on mahdollisuus jättää nykyinen elämä hetkeksi taakse (vaikkei se täysin toteudukkaan) ja kokea jotain muuta, jotain uutta, jotain perinteistä. Uskon että nyt kun olen muutaman vuoden elänyt poissa kotoa, itsenäistynyt ja kehittynyt, niin voin nauttia ja hyötyä tulevasta kokemuksestani eri tavalla kuin olisin esim. lukioaikana voinut.
Lähden Suomesta maanantaina 4.8 klo 7.45 Lontoon kautta kohti New Yorkia. Siellä vietän 6 yötä turistina. Sunnuntaina 10.8 lennän NYsta Mexico Cityyn josta jatkan bussilla Pueblaan. Näillä näkymin menen sieltä taksilla isäntäperheeseeni ja maanantaina tapaan vastaanottavan yliopistoni edustajan. Tämä on siis alustava sotasuunnitelma. Se myöskin tarkoittaa sitä että minulla on alle 4 viikkoa aikaa täällä.
Valmisteluni ovat olleet jo pitkään käynnissä. Hakemuksen jättämisen määräaika oli 15.11.2007. Se tuli jätettyä aivan liian tiukalla aikataululla. Paksu nippu paperia, perustelukirjeitä englanniksi ja espanjaksi (avusta suuren suuri kiitos Boijelle ja Ainolle!), kurssilista (siitä ei niin suurta kiitosta Åbo Akademille, epäselvyys on lievä ilmaisu, tästä taas kiitos Ninalle joka tahi omien papereittensa kanssa ja on nyt Kanadassa) ja monia muita vakuutteluja ym. Haen kahteen eri yliopistoon, UPAEP:iin Pueblassa ja toissijaisesti erääseen yliopistoon Guanajuatossa. Niinkin pian kuin 30.11.2007 on Åbo Akademi hyväksynyt minut hakijaksi. Tämä tarkoittaa että olen oikeutettu stipendiin ja että vaihtoon pääsyni on 90% varma. Seuraava yhteydenotto tapahtuu 7.5.2008 jolloin vaihtariyhdistys ISEP, joka siis järjestää tämän kaiken matkoja lukuunottamatta, ilmoittaa että minut on hyväksytty hakijaksi UPAEP:iin, ensisijaiseen vaihtoehtooni. Tämä on erittäin positiivinen yllätys sillä erä toinen tyttö joka nyt on lähdössä myös Meksikoon päätyi viidenteen vaihtoehtoonsa Guadalajaraan.
Pueblassa opintoni kestävät elokuun puolesta välistä toukokuun alkupuolelle. Sen perusteella mitä olen lukenut ja mitä minulle on kerrottu, on opetus yliopistotasolla Meksikossa hyvin lukiomaista. Kurssilla on tietty tuntimäärä viikossa. Kurssi kestää puolen lukuvuotta, kolmen välikokeen jälkeen on koeviikkomaisesti ajoitettu pääkoe. Kotitehtäviä on paljon ja holhous sen mukaista.
Omat kurssini tulevat käsittelemään lähinnä Meksikon oikeustieteitä ja valtio-oppia. Sen enempää en tässä vaiheessa osaa sanoa. Tänään nettiin tulivat luentoajat joten niitten parissa meneekin tovi. Yllättäen joidenkin kurssien luento voi alkaa klo 7 aamulla. Tämä ilmeisesti Latinalaisessa Amerikassa on yleisemminkin käytäntö myös peruskoulutasolla. Tähän kun lisää sitten kaupungissa tunnin koulumatkan niin ei ole yllätys jos koulunkäynti ei aina maistu kaikille. Jotta tasapaino säilyisi tarjoaa UPAEP myös luentoja jotka ovat klo 20-22. Kuulenko kysyttävän "Missä vapaa-aika?"? Mutta sehän on päivällä! Yliopisto tarjoaa erilaisia harrastusvaihtoehtoja, monet niistä järjestetään klo 14-16 päivällä. Se on vielä kysymysmerkki miten saan tämän sisällytettyyn suomalaiseen elämänryhtmiini jonka pakostakin vien mukanani Meksikoon. Mm. siitä lisää myöhemmin.
Nyt saa hengittää syvään, loppusuora häämöttää. Pahoittelut kirjakielestä, se todennäköisesti on enää muisto vain kun alan päivittäisiä tapahtumiani latomaan. Tätä blogia saa vapaasti mainostaa eteenpäin. En ole ennen blogia kirjoittanut koska en ole ollut oikein vakuuttunut siitä että voin antaa lukijoilleni mitään elämää suurempaa (etsivä löytää) mutta oletan että täytän tämän blogin tarkoituksen kertaamalla tekemisiäni. Mikäli monimutkaisempia aivoituksia haluatte kuulla, vinkatkaa kernaasti!
Thank you and come again!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
