Ihmisiä kaikki

Aamulla kotiuduin kello kahdeksan maissa bussissa vietetyn yön jälkeen. Takana ollut viikko oli täynnä iloa, jännitystä ja ihmetystä.

Lauantaina isäni tuli Mexico Cityn lentokentälle klo 18. Nauttiakseni kokonaisesta päivästä pääkaupungissa sain nakitettua mukaani Victorin joka siis alunperin toimi tuuttorina meille vaihto-oppilaille. Menimme Xochimilcoon joka on Meksikon Venetsia. Xochimilco on osa Mexico Cityä, paikka jossa on kanaaleja joissa huvittelunhaluiset meksikolaiset ja kaksi tuntia keskustorilta matkoihin uhraamaan valmiina olevat turistit tulevat nauttimaan värikkäistä veneistä, luonnosta ja kaikesta mitä muista veneistä myydään.

Matkassa Victorin kanssa oppi paljon. Halu olla mies paistaa Victorista läpi. Vaikka minä olen matkustanut paljon enemmän kuin hän ja hän tietää sen, oli se hän joka piti karttaa ja seurasi metrojen pysäkkejä. Useimmiten valitettavasti hänen suuntavaistonsa ei pelittänyt aivan pussiin mutta miehisen ylpeytensä kanssa hän tuskin kiinnitti siihen paljoakaan huomiota. Muutaman kerran huomautin hänelle asiasta kun huvittuneisuudestani huolimatta en kestänyt pitää häntä siinä luulossa että olemme eksyneet. Ilmeisen epäluuloisena hän seurasi minua paremman neuvon puutteessa ja tuhahti yllättyneenä kun saavuimme oikeaan paikkaan. Mutta yhdessä emme kertaakaan hänen aloitteestaan katsoneet karttaa.

Mielenkiinnolla seurasin kun kadulla kävellessämme Victor vaihtoi puolta. Hyvien vanhojen tapojen mukaan miehen kuuluu kävellä "keskemmällä" katua kuin nainen koska kun joku tulee vastaan, kohtaavat miehet naisia suojellen. Victor avaa oven, kantaa laukun, tarjoaa tuen, mutta ei siksi että haluaa vaan siksi että hänen kuuluu tehdä niin. Näin luulen. Victor on oikein mukava tapaus (älkää lukeko rivien välistä mitään) mutta hän on myöskin silmiinpistävin ruumiillistuma miehen velvollisuuksista täällä. Vain hänen seuraamisensa opetti paljon enemmän kuin yksikään veneajelu kanaallilla.

Lauantaina tuli siis isäni Meksikoon. Liian monen matkustustunnin jälkeen saavuimme Pueblaan missä vietimme kolme yötä, käyden mm. yliopistolla ja kotonani. Tiistaina menimme pääkaupunkiin, jossa onnistuimme istumaan 6½h kiertoajelubussissa. Keskustan alueella oli paljon mielenosoituksia Pemexin eli Meksikon öljy-yhtiön yksityistämistä vastaan mikä hidasti suuresti liikennettä mutta ei se suoranaisesti haitannut.. Mielenosoittajat olivat alastomia miehiä.

Tärkein asia mikä toteutui isäni täällä ollessa oli että Meksiko vakuutti isäni siitä että täällä on muutakin kuin rikollisuutta, huumeita, saasteita ja köyhyyttä. Hänen omien sanojensa mukaan täällä käynti oli positiivinen yllätys. Muuta en olisi voinut pyytää. Nyt isoäitinikin saa nukkua yönsä rauhassa.

Lauantaina menimme isäni kanssa lentokentälle mistä jäähyväisten jälkeen istahdin 5h bussiin kohti Guanajuatoa. Siellä järjestetään vuosittain joittenkin mukaan Latinalaisen Amerikan paras kulttuurifestivaali, El Cervantino. Jotkut kutsuvat tapahtumaa myös Meksikon suurimmaksi baariksi. Ja toden totta, vaikka kulttuuria oli tarjolla joka kadun kulmassa, olivat kadut tupaten täynnä ihmisiä, suurin osa humalassa, osa kaatokännissa, osa pilvessä. Luojalle kiitos löysin seurani heti hotellille saavuttuani, kenenkään etsiminen tässä ei missään nimessä näin isolle väkijoukolle suunitellussa kaupungissa on työ jonka loppua ei näy.

Ilmeisesti eräs henkilö suuremmasta seurueestamme oli onnistunut saamaan käsiinsä marihuanaa. Kokeneena henkilönä hän oli monesti julistanut ettei hän voi käyttää marihuanaa ja juoda samanaikaisesti. Taasen ei niin viisaana henkilönä hän teki juuri näin. Yöllä hän alkoi kouristelemaan rajusti. Aamulla hän kuitenkin oli entisensä. Tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta. Miksi? Koska hän on itsevarma. Hän on vahva mieletään ja ruumiiltaan. Lisäksi hän on älykäs. Miksi hän ei tietäisi miten toimia?

Sunnuntaina illalla Cervantinossa järjestettiin ilmainen kiitoskonsertti. Tänä vuonna soittajana oli Cafe Tacuba, hyvin hyvin tunnettu yhtye Meksikossa. Vain kolme meistä oli valmis uhmaamaan kohtaloa ja liittymään tähän vellovaan ihmislaumaan. Toiveenamme oli nähdä joku screeneistä. Tulimme paikalle kahta tuntia aikaisempaa. Onneksi hotellimme sijaitsi konserttia varten suljetulla alueella joten pääsimme jonon ohi "hotellille".

Turvatarkastus oli tiukka ja väki pääsi sisään hitaasti vaikkakin alue oli jo suomalaisesta näkökulmasta turvallisuusasteikolla punaisella. Odottaessamme konsertin alkua alkaa ihmisjoukko yhtäkkiä virtaamaan vauhdilla eteenpäin. Metallinpaljastimet ja aidat ovat kaatuneet. Ihmiset jotka eivät päässeet sisään juoksevat alueelle. Poliisi joka on menettänyt otteen yleisöstä tekee valinnan. Yleisöön ammutaan kaasua. Aluksi ihmettelen miksi monet ympärilläni alkavat yskiä kunnes itsekkin koen pakottavan tarpeen yskiä. Joku huutaa "Gas!" ja vedämme paitamme suun eteen. Kaasu onnistuu karkoittamaan monta ihmistä ja rauhoittamaan tilannetta. Välikohtauksesta huolimatta jäämme katsomaan konserttia.

Yöllä palaamme bussilla 7h kohti Pueblaa. Menomatka muille ei ollut ollut niin onnekas, he olivat viettäneet bussissa yhteensä 16h. Matkalla Mexico Citystä Guanajuatoon oli tiellä ollut vakava onnettomuus joka oli vaatinut 6 kuolonuhria. Kolarista johtuen bussi oli pysynyt paikoillaan 6h ajan.

Nyt olen jälleen kotona, ehjänä ja turvassa. Kuinka hassuja ja jännittäviä asioita tapahtuu tien päällä. Kuitenkin tunnen haluavani olla täällä Pueblassa nyt. Vaikka pieni stressi on jatkuvasti olemassa ystävien suhteen (olenko tavannut tiettyä henkilöä tarpeeksi, kenelle omistan vapaan keskiviikkoiltani, voinko ystävystyä tämän henkilön kanssa vai esittääkö hän vain mukavaa minulle..) tunnen kaipaavani elämääni täällä ollessani poissa. Puebla on kotini.

Hannan maailma

Tervehdys jälleen! Ajattelin että tässä vaiheessa olisi hyvä antaa pieni väliraportti valokuvieni kunniaksi! Kyllä, olen vihdoin ja viimein saanut täällä ottamani valokuvat kellumaan internetin aalloille, ne ovat vapaasti ihailtavissanne osoitteessa:

http://vuosiamerikassa.myphotoalbum.com

Yksi suurimmista ongelmistani täällä on ollut ihmisten nimien muistaminen. Kun pääsin yli "kaikki näyttävät toisiltaan" syndroomasta odotin parannuksen tapahtuvan mutta ei. Nimimuistini on täällä onnettoman huono, onneksi kasvomuistini ei ole minua hylännyt aivan niin radikaalisti. Täällä minut esitellään jatkuvasti monille ihmisille ja uskon että tämä nimien, kasvojen ja asioiden vyörymä häiritsee muistini toimintaa jossain määrin. Sitten on vielä sekin tosiasia että aina espanjaa kuullessani varmasti automaattisesti keskityn hieman enemmän ymmärtämiseen joten minulle kerrotut asiat lähtevät helpommin mielestä. Tämän ongelman huomaatte mm. katsellessanne valokuviani syntymäpäiviltäni. On monia ihmisiä joita tervehdin halaamalla mutta en enää tässä vaiheessa yksinkertaisesti kehtaa kysyä nimeä, toivon vaan että saisin napattua sen jonkun kaverin suusta.

Opintojen suhteen ei ole ongelmia. Muutama koe minulla on ollut ja ne ovat olleet lievästi sanottuna mielenkiintoisia. Oikeuslääketieteestä minulla on ollut kaksi koetta. Ensimmäiseen luin melko paljon jotta ymmärtäisin kaikki sanat mitä en ole suomeksikaan kuullut ja että osaisin valokuvan perusteella tunnistaa minkälaisesta vauriosta on kyse. Ei ei. Kysymyksiä oli 6 2pisteen arvoista, ne olivat hyvin pinnallisia ja teoreettisia. Ymmärtämisen sijaan minun tulee siis oppia ulkoa. Check. Ai niin, koepaperi piti itse hankkia, moni repäisi kouluvihkostaan sivun.

Toinen koe oli poliittisesta historiasta. Kokeessa 5 pientä essee-kysymystä. Yllätyksenä tulee puolen tunnin jälkeen opettajan kehotus ottaa muistiinpanot esiin 5min ajaksi. Siinä sitten kynät sauhuten kopioimme sen minkä kerkesimme kokeeseemme ja lopun 20min koitimme saada vastauksiamme lausemuotoon. Silti jotenkin vajaa puolet luokasta onnistui repuuttamaan..

Kolmantena minulla oli kokeet kansainvälisestä yksityioikeudesta ja angloamerikkalaisesta oikeudesta joissa professori on sama. Hänen tenttityylinsä oli 10 kysymystä joista 5 oli kyllä/ei kysymyksiä ja loput "vastaa yhdellä lauseella"-kysymyksiä. Kysymykset olivat suureksi osaksi naurettavan helppoja. "Onko kansainvälisen oikeuden tutkimisen kannalta internet tärkeä apuväline?" Kaikki kansainväliset lait, sopimukset, oikeustapaukset ym. ovat internetissä. Kompa?

Ei tässä vielä kaikki. Kokeen aikana, jonka tekemiseen meni noin 10min, koko luokka puhui hyvin vapaasti. Vastauksia ja ehdotuksia tiedusteltiin hyvin avoimesti eikä professori kulmiensa kohottamisen lisäksi tehnyt mitään. Seuraavalla angloamerikkalaisen oikeuden tunnilla kun osanottajia oli 6 (läsnäolo on poikkeuksellisesti vapaaehtoinen hänen tunneillaan) saimme kuulla huolestuneita sanoja Meksikon tulevaisuudesta jos nuorilla ei ole vastuuntuntoa. Osaamattomuus leimaa valkokauluksellista väestöä. Nämä oppitunnit ovat ne joista vähiten haluan olla pois sillä niillä opin eniten. Muut ovat vielä maksaneet kovan hinnan voidakseen ottaa tämän kurssin mutta eivät halua ottaa hyötyä irti. Suhteilla saadaan työpaikkoja, ei osaamisella. Miksi siis opetella asioita? Miksi ymmärtää?

Kotona asiat jatkuvat samaan malliin. Kellyn kanssa olemme ystäviä, mukavaa kun kotona on joku samalla aaltopituudella. Välillä naureskelen turhautuneena itsekseni Ana Marian puheita. Hän on välillä hieman yksinkertainen ja kertaa samoja asioita moneen otteeseen. Lisäksi hänellä on välillä paha tapa kysyä jotain mutta jättää kuuntelematta vastauksen. Hän on kuitenkin hyvää tarkoittava ja huolehtii meistä joten ei valittamista.

Vaihtareitten kanssa olen tekemisissä lähinnä päivisin, heihin törmää aina yliopiston ruokalassa. Illat ja viikonloput vietän lähinnä meksikolaisten kanssa. Onnekseni olen tutustunut moniin ihmisiin. Varsinaisesti ystäviä minulla ei ole kuin pari mutta myöskin aikaa on takana vasta vähän. Hassua vain on se että yllättävän moni parempi tuttavani/ystäväni täällä lähtee joulu-tammikuussa pois. He valmistuvat ja lähtevät töihin, menevät vaihtoon, ottavat välivuoden työskennelläkseen ulkomailla ym. Ja tämä luulin välttäväni tutustuessani meksikolaisiin!

Kaiken kaikkiaan, olen ainakin vielä tyytyväinen olooni täällä. Pakottava tarve mennä ja tehdä koko ajan jotain kaivaa edelleenkin kuoppaa minulle. Suomea en kaipaa vielä mainittavasti mutta viime viikkojen aikana on kasvavassa määrin alkanut mieleeni tulemaan välähdyksiä arkipäiväisistä asioista Suomessa mistä huomaan pitäväni. Nähtäväksi jää voimistuvatko nämä tuntemukset.

Tämä on tämänhetkinen maailmani. Mielenkiinnolla kuuntelen mitä teidän elämissänne tapahtuu. Skypeen saatte minut vapaasti liittää kuin myös meseen. Kirjoittamisen suhteen olen hieman hidas mutta kyllä sinnekkin asti henkilökohtaista tekstiä joskus tulee. Huomenna lauantaina isäni tulee tänne viikoksi viihtymään. Tiistaina lähdemme kohti Mexico Cityä. Lauantaina kun hän lähtee jatkan minä matkaani Guanajuatoon Cervantinoon mikä on iso juomisjuhlaksi muuttunut kulttuurifestivaali. Maanantaina yöllä palaan sieltä takaisin. Pitäkää huolta itsestänne!

Suloinen kieltäminen

Asia mikä on ollut nyt koko maailman huulilla viime aikoina on ollut talouskriisi mikä valtaa alaa. Islannista ei täällä etäisyyden vuoksi juurikaan olla puhuttu, USA:sta sen sijaan sitäkin enemmän. Tämä keskustelu kylläkin on tapahtunut vain harvojen kesken, esim. yliopistolla ainoastaan ainut ulkomaalainen professorini on puhunut kanssamme asiasta. Meksikossa politikoilla on hassu tapa suhtautua vakaviin ja negatiivisiin asioihin. "Ei meille mitään tapahdu, me olemme turvassa, Meksiko on vahva valtio..". Tämä asenne ei ainakaan ole auttanut Meksikoa. Koska kansa ei ole kovin koulutettu, nielee moni tämän pajunvarren jota valtio syöttää.

Viimeisin esimerkki hallituksen strutsiefektistä (eli että hallitus työntää pään maahan ja luulee että ongelma häviää) on USA:n rahoituskriisi. Meksikon virallinen suhtautuminen on ollut pahoitteleva mutta samalla itsevarma. Meksikon pankkisysteemi on vakaalla pohjalla ja inflaatio on Latinalaisen Amerikan alhaisimpia mutta siihen ei tule nojata niin paljoa kuin hallitus puheissaan antaa ymmärtää.

Vielä pari viikkoa sitten yleinen käsitys oli kaikilla että taantuma ja mahdollinen lama ei tule tavoittamaan Meksikoa. Tässä on juuri ongelman ydin. Jos suhtautuminen on tämä on vaikutus varma koska ongelmiin ei puututa. Tässä muutamia esimerkkejä miten Meksiko tulee vaikuttumaan USA:n taantumasta.

USA:ssa 98% autoista ostetaan luotolla. Nyt pankit eivät anna luottoa ja ihmiset eivät sitä halua. Toisin sanoen autoja ei osteta. Meksikossa on monia autotehtaita, mm. Volkswagenin tehdas täällä Pueblassa. Epävarmuus USA:ssa tulee leviämään myös Eurooppaan mikä olennaisesti vähentää autojen myyntiä. Esim. Chryslerin ja Fordin myynti on jo nyt pudonnut yli 30%. Koska kysyntää ei ole, on todennäköistä että tuotantoa vähennetään Meksikon tehtaissa. Aluksi työntekijät työskentelevät 3 päivänä viikossa, myöhemmin eivät ehkä ollenkaan.

Tähän liittyen, viralliselta taholta tullut mielipide on että Pueblan talous on vakaa koska täällä on tärkeitä ulkomaisia investointeja. Kyllä, tämä on totta mutta lisää ulkomaisia investointeja ei ainakaan ole tulossa lisää lähiaikoina. Täällä jo valmiiksi olevia tehtaita ei tulla lopettamaan mutta niitten tehokkuutta lasketaan huomattavasti ja niitä ei missään nimessä tulla laajentamaan. Työttömiä ja köyhyyttä.

USA:ssa asuu noin 12 miljoonaa meksikolaista joista 7 miljoonaa on siellä laittomasti. Nämä meksikolaiset lähettävät vuosittain n. 20-24 miljardia dollaria sukulaisilleen täällä. Lokakuussa tänne lähetetty rahasumma oli pienentynyt 12,5%. Amerikkalaiset pelkäävät rahansa puolesta. He eivät lähetä rahaa samassa määrin enää tänne koska heidän työpaikkansa voivat hävitä seuraavana päivänä. Tällöin on tarvetta pesämunalle jota monet ovat alkaneet USA:ssa säästämään. Ongelmalliseksi Meksikolle tämän tekee se että rajan toiselta puolelta tuleva raha on toiseksi suurin käteislähde. Paikallisilla ei ole enää rahaa samassa määrin tuhlattavaksi täällä -> kulutus laskee -> yrityksiä joudutaan sulkemaan ->.. Ymmärtänätte kuvion.

Meksikon turismi on suuresti riippuvainen USA:laisista turisteista. 12,5 miljoonasta turistista jotka tulevat tänne vuosittain, 80% on yhdysvaltalaisia. Jälleen kerran, jos työpaikkasi on vaakalaudalla, jos perheesi tulevaisuus on uhkaavan pilven alla, ei ensimmäisenä tule mieleen tuhlata muutamaa tuhatta dollaria huvittelumatkaan Yucatanille. Kahden kuukauden päästä korkeasesonki nimeltä joulu ja uusivuosi on ajankohtainen. Jos epävarmuus jatkuu tällä tavalla, tulee koko ala kärsimään turistikadosta.

Meksikon valtion budjetista 42% koostuu Pemexin maksamista veroista. Pemex on Meksikon kansallinen öljy-yhtiö. Parhaimmillaan/pahimillaan, riippuen keneltä kysyy, öljystä maksettiin $147 tynnyriltä heinäkuussa. Tiistaina öljystä maksettiin $79 tynnyriltä. Jos matka jatkuu tällä lailla alaspäin, tulee Meksikon budgettiin vaje koska öljyn hinta on alle budjetoidun. Tuotanto tulee vähenemään. Toinen ongelma mikä on syytä ottaa huomioon on että Pemexin öljyvarat ovat tuottavia vielä noin 9 vuoden ajan. Mitä hallitus tekee vuonna 2020 kun ei ole enää käytettävissä Pemexiltä tulevia varoja, sitä en tiedä. Toivottavasti he tietävät.

Onneksi viime viikon keskiviikkona presidentti Felipe Calderon julkisti pelastuspaketin jonka pitäisi pitää Meksikon kuivilla. Tämä oli ensimmäinen kerta kun halllitus virallisesti myönsi että kriisi tulee vaikuttamaan Meksikoa. Monet ovat silti sitä mieltä että tämä paketti ei tule pelastamaan Meksikoa. Itse olen hieman skeptinen tämä suunnitelman suhteen. Täällä viettämäni kahden kuukauden aikana hallitus ei ole vakuuttanut minua osaavuudestaan. Presidentti on kyllä koulutettu ja varmasti osaava, mutta usko häneen murenee korruption ja omien etujen ajamisen myötä.

Toivokaamme että tilanne ei missään vaiheessa kehity niin pahaksi kuin pessimistisimmät analyytikot antavat olettaa. Saksalaisen professorini vaimo suunnittelee jo lehmien ja kanojen ostamista. Vinkkinä mainittakoon että jänikset lisääntyvät nopeasti joten populaatiosta saa lihaa muutaman kerran viikossa. Mielenkiinnolla odotamme mitä tapahtuvan pitää.

Kehityskulku

Julistan itseni liittyneeksi ylpeiden 22-vuotiaiden joukkioon. Ilmeisesti suurinpiirtein tässä iässä naisia alkaa ahdistaa. Vielä ei ikä onneksi ala vähenemään. Oikeastaan muutos 21-vuotiaasta 22-vuotiaaksi ei ole mitenkään iso loikkaus. Sen sijaan ero 22 ja 23 ikävuoden välillä on huikea. Ennustan siis että tämä on viimeinen kerta kun syntymäpäiväni ei ahdista minua. Skål sille.

Päätin pitää syntymäpäiväkutsut jonne kutsuisin ne ihmiset joiden kanssa olen puhunut enemmän kuin yhden lauseen. Maanantaina ja tiistaina juoksin pää kolmantena jalkana etsien juhlapaikkaa koulutuntien välillä. Keskustassa olisi ollut yksi "salonki" joka olisi ollut todella hyvä mutta vuorka oli 100€ ja koska en halua periä sisäänpääsymaksua kuten esim. eräs yhdysvaltalainen tyttö, päädyin La Doña nimiseen baariin korttelin päästä yliopistolta.

La Doña ei ole niitä kauneimpia paikkoja mutta sen omistaa vanhempi pariskunta joka oli hyvin avulias. Lisäksi baari oli juuri sopivan kokoinen. Sain tuoda omat kakkuni ja jopa hieman alkoholipitoista juomaan, paikka suljettiin vain minun juhlaani varten eikä minun tarvinnut maksaa huvista mitään. Melko hyvä diili, sanoisinko.

Vapaa perjantaini menikin sitten keittiössä häärätessä. Torstaina harhailin 2½h Chedrauissa joka on paikallinen Citymarket. Löysin suurinpiirtein kaiken mitä hainkin vaikka esim. liivatejauheen käyttäminen hieman jännitti etukäteen. Halusin tarjota vierailleni maistiaisia Suomesta ja maltoin tuhlata salmiakkivarastoni tätä juhlaa varten koska isäni saapuu tänne 18.10 ja raahaa mukanasa kaikkea mitä virallisesti tänne ei saisi tuoda, elintarvikkeita siis.

Menuni oli siis seuraavanlainen: 3 juustokakkua mangokuorrutteella, bravuurini; kaksi satsia korvapuusteja, leivinjauhe ja kardemumma tulivat Suomesta mukanani; salmiakkikarkkeja; itse tehtyä "salmaria" johon karkkien puutteesta johtuen sekotin seka lakritsaleja että fishermans friendsejä; hapankorppuja ja voita; jellyshotteja ja sipsejä. Kakku ja korvapuustit tekivät kauppansa kyllä. Salmari sai ensiksi hieman ristiriitaisen vastaanoton mutta lopulta oli erotettavissa tietyt ihmiset jotka siihen tykästyivät ja jotka sitten tulivat valittelemaan minulle etteivät tajunneet sen olleen niin vahvaa.. Voi parat, suomalainen shottikulttuuri voi koitua kohtaloksi. Salmiakkikarkkeja näykittiin varovasti, yleinen mielipide oli että ne olivat hyvin vahvoja ja erikoisia, niitä sain kaataa pussiin takaisin. Hyytelön luvatussa maassa (sitä täällä on kaikkialla, aina ja joka paikassa) jellyshot jostain syystä oli tuntematon käsite, sitä ihmiteltiin ja ihasteltiin suuresti.

Olin tiistaina printannut kutsulappuja mitä jakelin tutuille. Laitoin kutsuun pyynnön että minulle lähetettäisiin sähköposti tai tekstiviesti jos on tulossa ja jos tuo kavereita. Kaiken kaikkiaan sain vahvistuksen 7 ihmiseltä joista 3 ei tullutkaan.. Mutta, myönnettäköön että olin positiivisesti yllättynyt illasta. Läheskään kaikki kutsutut eivät tulleet ja jotkut lähtivät melko aikaisin, ensi viikko on melko koepainotteinen monilla kuten myös minulla mutta syntymäpäivät ensiksi! Ilman että minulla olisi mitään käsitystä oikeasta ihmismäärästä, sanoisin että 70-80 ihmistä hyvinkin oli paikalla. Yleensä kun lähden ulos tunnen pari kolme ihmistä baarissa tms. Nyt kuitenkin tunsin lähes kaikki ainakin ulkonäöltä (ystävieni ystäviä siis). Tunne oli hyvin outo, kun kuljeskelin ympäriinsä oli paljon ihmisiä jotka yhtäkkiä halasivat minua takaapäin, jotka ryhmässä huusivat nimeäni, jotka halusivat tanssia kanssani. Kuningatar yhden illan.

Musiikin puolesta olin hieman hätää kärsimässä koska baarin musiikkitarjonta oli hieman rajoittunut ja oma musiikkivalikoimani ei sisällä kovinkaan tanssittavaa musiikkia. Luojalle kiitos erään ystäväni poikaystävä joka tekee satunnaisesti keikkaa DJ:nä, oli tuonut tietokoneensa mukanaan ja syntymäpäivälahjana minulle soitti musiikkia parin tunnin ajan. Pelastus, kerta kaikkiaan.

Täällä siis musiikki ja tanssiminen on hyvin tärkeä osa juhlaa. Yksi suurimmista syistä positiiviseen yllättymiseeni juontuu ehdottomasti meksikolaisista. Suomessa jos olisin järjestänyt vastaavanlaisen juhlan, ihmiset olisivat ensiksi vuoranneet kaikki tuolit, sitten seinämät, heittäneet kakut naamariin, tyhjentäneet tylsistyneen näköisenä pari olutpulloa ennen muualle lähtöä. Eilen olin suorastaan hurmaantunut ihmisten avoimuudesta. Virallisesti juhlat alkoivat klo 20, ensimmäiset saapuivat 20.30, klo 21 kukaan ei istunut. Koko illan ihmiset tanssivat joko paikoillaan tai oikein avarammassa tilassa salsaa tms. Ihmiset puhuivat tuntemattomien kanssa, lauloivat yhdessä ja pitivät hauskaa ilman kuningas Alkoholin välitöntä läsnäoloa. Ihmiset ovat se mistä Meksikosta pidän ehkä eniten. Pidän tästä avoimuudesta, läheisyydestä, sosiaalisuudesta. Ottakaa toki huomioon että sekä Suomen että Meksikon kuvaukset ovat hyvin kärjistettyjä mutta valitettavasti näen suomalaiset täällä ollessani hyvin sulkeutuneina ja varautuneina. Välimatka muokkaa muistoja, pahoittelen.

Puoli kahden aikoihin lähdimme viimeisten kanssa La Previa nimiseen yökerhoon jonne osa oli lähtenyt jo hetkeä aikaisempaa. La Previa on yökerho joka pahojen kielien mukaan on suosittu ainoastaan koska siellä alkoholi on halpaa. Syy ja seuraus, illan aikana jälleen lensi muutama lintunen ulos siemenlaudalta. Muutenkin paikka oli hyvin hyvin hyvin täynnä, toi aivan liian paljon mieleen Suomen uutisissa mainitun yökerhotapaturman Mexico Cityssä (yökerhossa oli ollut paljon porukkaa, poliisi teki ratsian, ihmiset yrittivät äkkiä päästä pois, muutama tallaantui kuoliaaksi). Huvittavaa oli että viimeiset kappaleet perinteisen musiikin sijaan olivatkin kovinta konemusiikkia mikä varmisti että muistit vielä kotonakin missä olit ollut.

Summa summarum, nautin syntymäpäiväjuhlistani. Kun kello löi kaksitoista ja päivä vaihtui viidenteen lokakuuta, kaikki paikalla olleet ihmiset lauloivat minulle perinteisen onnittelulaulun joka on paljon pitempi kuin meidän "Paljon onnea vaan". Ehkä mukavinta oli että ihmiset oma-aloitteisesti lähetyivät minua. Halailin, tanssin, juttelin, nautin. Olin huomion keskipisteenä minä oli hieman hassua. Minä neljä vuotta sitten ei olisi ollut siinä tilanteessa. Nämä viimeiset vuodet ovat kuitenkin tehneet minusta sosiaalisemman, hauskemman, itsevarmemman. Nyt poimin hedelmiä.

Kiitos teille muistamisesta. Olitte ajatuksissani korvapuusteja leipoessani ja Don Huonoja kuunnellessani. Lämpimiä halauksia!