En enää edes pyytele anteeksi etten ole kirjoittanut tänne paljoa. Yksi syy on että vapaa=luppoaikani käytän reissuja suunnitellessa, ihmisten kanssa kahvia juoden tai yksinkertaisesti nukkuen eikä blogini ole päälimmäisenä tehtävälistallani. Toiseksi tunnen etten tätä kautta anna teille "tietoa itsestäni", ihmiset haluavat henkilökohtaisempaa kontaktia joten copy-pastena monelle lähetetty kuulumismaili (en sano näin tehneeni) tuntuu paljon henkilökohtaisemmalta kuin kommentti täällä. Välillä kuitenkin tulee tapahtumia vastaan jotka suorastaan vaativat kommentoimista täällä. Viimeisimpänä jo suomalaistenkin korviin ulottunut sikainfluenssa.
Voitte prepata itseänne asian suhteen minkä tahansa uutistoimiston sivuilta. Meksikoon ja Yhdysvaltoihin on siis levinnyt sikainfluenssa joka viimeisimmän tiedon mukaan on tappanut 78 ihmistä, yli tuhat on saanut jo tartunnan. Ilmeisesti tauti sai alkunsa eteläisesta USA:sta josta se sitten siirtyi tänne etelään.
Suurin osa tapauksista on tällä hetkellä tavattu pääkaupungissa mutta muihinkin osavaltioihin tauti on levinnyt. Tällä hetkellä Pueblan osavaltio missä itse asun ei ole vielä tautia kohdannut, olemme sen sijaan saarrettuina sairastapauksien johdosta, on siis vain ajan kysymys koska se saapuu tänne.
Kuulemani mukaan Meksiko City oli tänään oudon autio. Monet koulut ala-asteesta yliopistoon ovat sulkeneet ovensa toistaiseksi, he jotka pystyvät välttämään töihin menoa jäävä kotiin. Tavallisesti kaoottisen pääkaupungin kadut olivat rauhalliset tänään. Joidenkin huhujen mukaan pääsyä pääkaupunkiin oltaisiin rajoitettu mutta tämä tuntuu vähän liioittelulta. Perjantaina The Rasmuksen piti soittaa keikka pääkaupungissa mutta sekin tapahtuma muitten ohella peruttiin.
Ihmiset suhtautuvat tähän melko ristiriitaisin tuntein. Jotkut huomauttavat että Meksiko Cityssä asuu yli 20 miljoonaa ihmistä joten sairastuneitten ja kuolleitten määrä prosenteissa ei ole suuri ja voimme olla siis rauhassa järkeämme käyttäen. Toisaalla ovat ne jotka jo nyt välttävät ihmismassoja ja kulkevat kasvosuojus päällä. Maailmanlopputunnetta täällä ei sentään ole mutta huolissaan ihmiset ovat.
Virusta vastaan on ilmeisesti olemassa rokote mutta nyt kaikki maassa olevat rokotteet on lähetetty Meksiko Cityyn jossa ihmisiä aletaan rokottamaan. Toisin sanoen, loppuosaan maata ei siis ennaltaehkäisevästi ole apua saatavilla. Pahojen kielien mukaan rokote kuitenkin toimii lähinnä sioilla eikä niinkään ihmisillä. Lisäksi ihmisillä rokote toisinaan auheuttaa poliomaisia oireita.
Toisin sanoen, toistaiseksi kaikki on hyvin täällä omassa pienessä maailmassani. Sairastapauksia ei ole, olen hyvissä ruumiin ja sielun voimissa ja valmis taistelemaan huomista varten. Tällä hetkellä kuitenkin Meksikon sairaaloissa makaa yli 1000 potilasta jotka pelkäävät kuolemaa - ja syystä.
Pikainen sana vielä suunnitelmistani: noin 20. toukokuuta lähden Meksikosta laskeutumaan alas Väliamerikkaa pitkin Panamaan asti josta mahdollisesti Miamin koukkauksen kautta palaan heinäkuun viimeiseksi viikoksi Pueblaan. Kotiinlähtö 31.5. Tänä aikana en lupaa kenellekkään mitään. Mikäli ajatuksen hyväksytte kirjoitan tänne aina mahdollisuuden saatuani, jos jotain henkilökohtaista on niin tulee maili perässä mutta skypessä tai maileissa en tule avautumaan suunnitelmistani tai mietteistäni. Aika on rahaa nettikahvilassa.
lauantai 25. huhtikuuta 2009
torstai 2. huhtikuuta 2009
Valkoinen uusi ulottuvuus
Pikainen elonmerkki. On puoliyö, kolmen tunnin päästä lähtee bussini joka vie minut Mexico Cityn kautta Kolumbian Bogotaan. Aivan liian myöhäistä siis mihinkään järkevään rauhoittumiseen. Halusin vain pikaisesti kommentoida uutta kokemustani.
Tänään hankein akryylikynnet. Ei ollenkaan minua, häiritsee kun ei kynsiin tottumisen jälkeenkään voi tehdä mitään riuskaa kun kynnet vain yksinkertaisesti rajoittavat. Sarjassamme maailman turhimpia töitä mutta ihmiset (sisältäen minut) maksavat joten menoksi. En edes muista koska viimeksi olisin lakannut kynteni, nyt siis ihmettelemistä piisaa. Sain uuden lelun.
Itse prosessi kestää noin tunnin. Täällä Pueblassa uudet kynnet maksavat n. 6-7€. Ihmisiä on jatkuvasti asiakkaana ja naisellisilla naisilla kaikilla on kynnet. Syy miksi laitoin ne nyt ovat että halusin kokeilla millaista on pitää kynsiä ja nähdä se luomisprosessi sekä että puolentoista Kolumbian viikon aikana en todennäköisesti tule tekemään mitään järkevää joten käsille ei tule käyttöä.
Puolen vuorokauden kokemuksella en sano vielä mitään käyttömukavuudesta. Negatiiviset asiat tähän mennessä ovat olleet pieni kipu kynsissä koska tekokynsi on kaarevampi kuin omani ja porkkanoiden kuorinta. Huvittavaa on että kun hehkutan uusista kynsistäni, KAIKKI kertovat oman mielipiteensä melko suoraan. Yllättävän moni mies on ollut huojentunut kun olen tokaissut poistavani ne muutaman viikon päästä. Täällä kokoni ahdistaa muutenkin, ehkä se tosiasia että sormeni näyttävät pitemmiltä kynsien kanssa aiheuttaa vielä enemmän hampaitten kolinaa.
Tuevien päivien ohjelmasta - huomenna siis Kolumbian Bogotaan missä tapaan Camilan joka lomailemassa siellä vanhempiensa kanssa. Boije, jota varsinaisesti menen katsomaan, vapautuu töistä maanantaina ja sieltä potkaisemme vauhtiin. Olettaen siis että kaikki menee hyvin. Toivon että myös teillä. Kiitoksia mielenkiinnostanne vaikka teksti on täynnä tyhjää. Voikaa hyvin!
Tänään hankein akryylikynnet. Ei ollenkaan minua, häiritsee kun ei kynsiin tottumisen jälkeenkään voi tehdä mitään riuskaa kun kynnet vain yksinkertaisesti rajoittavat. Sarjassamme maailman turhimpia töitä mutta ihmiset (sisältäen minut) maksavat joten menoksi. En edes muista koska viimeksi olisin lakannut kynteni, nyt siis ihmettelemistä piisaa. Sain uuden lelun.
Itse prosessi kestää noin tunnin. Täällä Pueblassa uudet kynnet maksavat n. 6-7€. Ihmisiä on jatkuvasti asiakkaana ja naisellisilla naisilla kaikilla on kynnet. Syy miksi laitoin ne nyt ovat että halusin kokeilla millaista on pitää kynsiä ja nähdä se luomisprosessi sekä että puolentoista Kolumbian viikon aikana en todennäköisesti tule tekemään mitään järkevää joten käsille ei tule käyttöä.
Puolen vuorokauden kokemuksella en sano vielä mitään käyttömukavuudesta. Negatiiviset asiat tähän mennessä ovat olleet pieni kipu kynsissä koska tekokynsi on kaarevampi kuin omani ja porkkanoiden kuorinta. Huvittavaa on että kun hehkutan uusista kynsistäni, KAIKKI kertovat oman mielipiteensä melko suoraan. Yllättävän moni mies on ollut huojentunut kun olen tokaissut poistavani ne muutaman viikon päästä. Täällä kokoni ahdistaa muutenkin, ehkä se tosiasia että sormeni näyttävät pitemmiltä kynsien kanssa aiheuttaa vielä enemmän hampaitten kolinaa.
Tuevien päivien ohjelmasta - huomenna siis Kolumbian Bogotaan missä tapaan Camilan joka lomailemassa siellä vanhempiensa kanssa. Boije, jota varsinaisesti menen katsomaan, vapautuu töistä maanantaina ja sieltä potkaisemme vauhtiin. Olettaen siis että kaikki menee hyvin. Toivon että myös teillä. Kiitoksia mielenkiinnostanne vaikka teksti on täynnä tyhjää. Voikaa hyvin!
tiistai 24. maaliskuuta 2009
Matkani maailman äärellä
Arki laskeutui jälleen ylleni kun vietin viime viikonlopun pitkästä aikaa jälleen Pueblassa. Huvittavaa on että ennen olemme päivitelleet kuinka Suomessa vaihto-oppilaat reissaavat, itse olen kyllä monta kertaa pahempi. Toisin sanoen suoranaista luppoaikaa minulla ei juurikaan ole, viikot käytän ystäviini ja viikonloput tähän asti reissaamiseen. Nyt hieman rauha maassa muutaman viikon ajan. Toisin sanoen elän siis satua, tämä ei ole tavallista elämää.
Pääsiäisviikoksi lennän Kolumbiaan Boijea ilahduttamaan. Acapulcosta löysin myös erään naispuolisen henkilön joka asuu Sveitsissä mutta on Kolumbiasta kotoisin ja viettää siellä nyt tulevan kuukauden. Tapaan siis heidät molemmat siellä.
Vaarana on että tälläisen elämisen vapauden koettuani miellyn liikaa kyseiseen elämäntapaan. Olen esim. matkailun suhteen kehittynyt sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Positiivista on se että enää minua ei jännitä yksin mennä paikkaan mistä en tiedä mitään, missä en tunne ketään ja missä miulla ei vielä ole yösijaa. Asiat ovat aina hoituneet hyvin.
Huonona puolena tässä on se että kun matkailee tarpeeksi yksinään siitä oppii nauttimaan kun pääsee alkuahdistuksen yli. Se stereotypia että kaikki matkaavat vähintään pariskunnissa ja että matkasta nauttii parhaiten toisen kanssa ei välttämättä ole totta jos saa ne ajatukset pois päästään.
Viimeiset reissuni ovat menneet paremmin kuin hyvin. Hostellit ovat nuorten reppureissaajien mekkoja. Taxcossa löysin jo bussista yhden ranskalaisen tytön jonka kanssa päädyimme jakamaan huoneen ja monta jännittävää hetkeä yhdessä. Acapulcossa lähdin eräänä iltana yksin ulos (tämä minua edelleen tökkii vaikka muutaman kerran sen tehneenä voin todeta että illasta yleensä aina tulee todella mielenkiintoinen). Siellä eräs porukka löysi minut ja baarin jälkeen lähdimme syömään ja sitten katsomaan auringonnousua rannalle. Hostellissa oli yhteensä 7 yksin matkaavaa nuorta aikuista joten yhdessä tutkimme kaupunkia, rantaa ja yökerhoja. Ilman odotuksia tai lähinnä pelolla että viikonlopusta tulee tylsä on kaikki positiivinen kotiin päin ja näin pienetkin onnistuneet asit tuottavat iloa moninkertaisesti.
Tästä juontaa sitten se ongelma että kun tarpeeksi reissaa itsekseen siihen tottuu ja siitä alkaa nauttimaan ihan liikaa ehkä ollakseen valmis enää tekemään kompromisseja matkatoverin kanssa. Itse jo melko paljon matkustaneena tiedän mitä halua, millaisissa paikoissa haluan syödä ja paljonko haluan levätä. Tuntuu että on melko vaikea löytää ihmistä joka jakaisi kiinnostuksen kohteeni mutta myös energiatasoni matkustaessa.
Joka tapauskessa tämä yksin matkustaminen tuntuu olevan itsenäisten eurooppalaisten naisten juttu. Marja joka on täällä nyt vaihdossa lähti toissaviikonloppuna yksin Oaxacaan. Jonna joka oli täällä vaihdossa muutama vuosi sitten reissasi lähes kaikki reissunsa yksinänsä. Olemme täällä tutustuaksemme ja jos ei ole muita kiinnostuneita, menempä sitten yksinäni.
Tämä tosiasia kuvastaa melko hyvin eroa esim. meksikolaisiin. Täällä ei kenellekkään tulisi mieleenkään lähteä matkustamaan yksin, Euroopassa ehkä mutta täällä ei. Muista ihmisistä ollaan hyvin riippuvaisia ja ystävien laskemiseen eivät riitä pelkät sormet. Myöskin seurustelurintamalla tämä eurooppalainen raivoitsenäisyys tuntuu pelottavan meksikolaisia miehiä, ihan vain siitä syystä että täkäläiset tyttöystävät melko nopeasti keskittävät elämänsä pyörimään kumppaninsa ympärillä. Elämäntehtävä täällä todella on aviopuolison löytäminen.
Matkailusta sosiaalisiin suhteisiin. Hmmm. Näistä molemmista aiheista voisi kirjoittaa kirjoja. Sillä välin kun kirjailijanurani odottaa avautumistaan, tyydyn blogikirjoituksiin. Jos teille muuten tulee mieleen jotain mitä toivoisitte minun kommentoivan täällä nyt kun vielä olen täällä niin pistäkää viestiä tai kommenttia olkaa kiltit!
Pääsiäisviikoksi lennän Kolumbiaan Boijea ilahduttamaan. Acapulcosta löysin myös erään naispuolisen henkilön joka asuu Sveitsissä mutta on Kolumbiasta kotoisin ja viettää siellä nyt tulevan kuukauden. Tapaan siis heidät molemmat siellä.
Vaarana on että tälläisen elämisen vapauden koettuani miellyn liikaa kyseiseen elämäntapaan. Olen esim. matkailun suhteen kehittynyt sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä. Positiivista on se että enää minua ei jännitä yksin mennä paikkaan mistä en tiedä mitään, missä en tunne ketään ja missä miulla ei vielä ole yösijaa. Asiat ovat aina hoituneet hyvin.
Huonona puolena tässä on se että kun matkailee tarpeeksi yksinään siitä oppii nauttimaan kun pääsee alkuahdistuksen yli. Se stereotypia että kaikki matkaavat vähintään pariskunnissa ja että matkasta nauttii parhaiten toisen kanssa ei välttämättä ole totta jos saa ne ajatukset pois päästään.
Viimeiset reissuni ovat menneet paremmin kuin hyvin. Hostellit ovat nuorten reppureissaajien mekkoja. Taxcossa löysin jo bussista yhden ranskalaisen tytön jonka kanssa päädyimme jakamaan huoneen ja monta jännittävää hetkeä yhdessä. Acapulcossa lähdin eräänä iltana yksin ulos (tämä minua edelleen tökkii vaikka muutaman kerran sen tehneenä voin todeta että illasta yleensä aina tulee todella mielenkiintoinen). Siellä eräs porukka löysi minut ja baarin jälkeen lähdimme syömään ja sitten katsomaan auringonnousua rannalle. Hostellissa oli yhteensä 7 yksin matkaavaa nuorta aikuista joten yhdessä tutkimme kaupunkia, rantaa ja yökerhoja. Ilman odotuksia tai lähinnä pelolla että viikonlopusta tulee tylsä on kaikki positiivinen kotiin päin ja näin pienetkin onnistuneet asit tuottavat iloa moninkertaisesti.
Tästä juontaa sitten se ongelma että kun tarpeeksi reissaa itsekseen siihen tottuu ja siitä alkaa nauttimaan ihan liikaa ehkä ollakseen valmis enää tekemään kompromisseja matkatoverin kanssa. Itse jo melko paljon matkustaneena tiedän mitä halua, millaisissa paikoissa haluan syödä ja paljonko haluan levätä. Tuntuu että on melko vaikea löytää ihmistä joka jakaisi kiinnostuksen kohteeni mutta myös energiatasoni matkustaessa.
Joka tapauskessa tämä yksin matkustaminen tuntuu olevan itsenäisten eurooppalaisten naisten juttu. Marja joka on täällä nyt vaihdossa lähti toissaviikonloppuna yksin Oaxacaan. Jonna joka oli täällä vaihdossa muutama vuosi sitten reissasi lähes kaikki reissunsa yksinänsä. Olemme täällä tutustuaksemme ja jos ei ole muita kiinnostuneita, menempä sitten yksinäni.
Tämä tosiasia kuvastaa melko hyvin eroa esim. meksikolaisiin. Täällä ei kenellekkään tulisi mieleenkään lähteä matkustamaan yksin, Euroopassa ehkä mutta täällä ei. Muista ihmisistä ollaan hyvin riippuvaisia ja ystävien laskemiseen eivät riitä pelkät sormet. Myöskin seurustelurintamalla tämä eurooppalainen raivoitsenäisyys tuntuu pelottavan meksikolaisia miehiä, ihan vain siitä syystä että täkäläiset tyttöystävät melko nopeasti keskittävät elämänsä pyörimään kumppaninsa ympärillä. Elämäntehtävä täällä todella on aviopuolison löytäminen.
Matkailusta sosiaalisiin suhteisiin. Hmmm. Näistä molemmista aiheista voisi kirjoittaa kirjoja. Sillä välin kun kirjailijanurani odottaa avautumistaan, tyydyn blogikirjoituksiin. Jos teille muuten tulee mieleen jotain mitä toivoisitte minun kommentoivan täällä nyt kun vielä olen täällä niin pistäkää viestiä tai kommenttia olkaa kiltit!
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Pienet viralliset valintani
Uskomatonta kyllä on lukukausi jo kohta puolivälissä. Vanhemmat henkilöt ovat sanoneet että aika lentää vanhana. Nyt tiedän mitä se tarkoittaa, en vain ymmärrä miten tekemättömyys johtaa samaan lopputulokseen kuin aktiivisuus. Mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe. Kerron teille jo tuttuun tapaan hieman kursseistani jotka työllistävät minua tällä lukukaudella.
Kursseja on viisi, yksi vähemmän kuin viime kaudella. Yliopistolta en ole vielä saanut vahvistusta siitä että saan ne hyväksiluetuiksi mutta opetusarvoltaan ne ovat oikein hyviä joten näillä mennään. Tunteja on virallisesti 17 viikossa mutta työmäärä on huikea - ainakin viime syksyyn verrattuna. Ensimmäisen viikkoni täällä vietin stressaten esitelmän ja jättötöitten parissa, nyt tilanne on hieman rauhoittunut.
Aleman plataforma 2 - Saksa ylempi taso 2, 8-9 ma-pe
Suuresta ahdistuksesta johtuen otin saksan kurssin jota en saa hyväksiluetuksi. Ensimmäinen tunti oli hirveä. Ymmärsin kyllä ja osasin kieliopin mutta en pystynyt puhumaan MITÄÄN. Tämä ei ole liioittelua. Jo itseni esittelyn kävin monta kertaa päässäni läpi ennen suuni avaamista. Ennen tänne lähtöäni olin puolisujuva saksassa joten heikkeneminen on ollut huomattava. Tätä kielellistä katoa (tai paremminkin espanjan ylivaltaa) välttää yrittäen lähdin siis taivahalle.
Kielikurssit ovat yliopiston kalliimpia kursseja. 5h viikossa. Tekstejä ja tehtäviä. Tunneillä yleensä opettaja puhuu eniten. Tehtävät monesti teemme tunnilla. Torstaisin olemme tietokoneluokassa jolloin teemme kielioppiharjoituksia internetissä. Kurssilla meitä on kolme; minä, Paulina joka on viettänyt yhden kesän Saksassa saksaa opiskellen, ja Rosie joka on yliopistolla töissä mutta saa ilmaiseksi osallistua kieliopistukseen. Rosie on n. 60v rouvashenkilö ja vähän tylppä jo terältään. Paulinan kanssa olemme paljon häntä edellä joten opettaja suuntaa suuren osan huomiostaan häneen.
Opettaja on saksalainen Thomas Klaus, täällä jo 16 vuotta asuneena on yllättävänkin päivittynyt Saksan tapahtumista. Hänellä on vähän vatsaa ja oranssi parta. Hän monesti hihittää itsekseen siten että koko ruumis hytkyy. Kurssin parasta antia. Kurssi on korkein tasoltaan täällä mutta paljon minun "normaalia tasoani" alemmalla. Oivaa kertausta siis.
Derecho internacional público - Kansainvälinen julkisoikeus, ma 9-10 ti 9-11
Opettajana Villanueva joka kampaa kaljunsa yli ja on yli-innostunut siitä tosiasiasta että olen Skandinaviasta. Kurssilla jokaisen pitää pitää esitelmä. Esitelmät käsittelevät G8-maita, YK:ta, sodan lakeja, kansainvälistä rahoituskriisiä ym.. Hanna pitää esitelmän Pohjoismaista. Paluu ala-asteelle mutta opettajan silmät loistavat kun kerroin ilmaisesta opetuksesta ja kaikesta ihanasta Pohjoismaissa.
Sen sijaan että pitäytyisimme kansainvälisissä sopimuksissa ja konventioissa, olemme puhuneet hyvin pinnallisesti siitä mitä on kansainvälinen julkisoikeus ja paneutuneet enemmän esitelmiin. Ajateuksena on että kaikki olisivat lukeneet esitelmän etukäteen ja tunnilla sitä kommentoitaisiin. Sen sijaan tunnilla "tutkija" pitää esitelmänsä jonka jälkeen opettaja pitää puolen tunnin monologin johon hän aina saa mahdutettua pistoksen meidän yleissivistystämme kohtaan.
Banca internacional - Kansainvälinen pankki, ti 11-13 to 11-12
Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, Yhdysvaltojen rahoitussysteemi... Finanssi"alan" opiskelijoiden viimeisimpiä kursseja. Yllättävän hyvin olen veneessä pysynyt mutta opettaja on myöskin hyvä. Viime tiistaina me kaikki kuitenkin yllätyimme. Olimme saaneet lukutehtävän jonka olimme kyllä lukeneet mutta emme opiskelleet. Opettaja kysyy meiltä mikä on Fannie Mae. Kukaan ei vastaa. Opettaja alkaa suomeksi sanottuna paasaamaan laiskuudestamme, oppimattomuudestamme, kunnioituksen puutteesta jne. Viimeisinä sanoinaan ennen luokkahuoneesta ulos ryntäämistä hän sanoo "Minä eroan.".
Torstaina tunnille tulee opintolinjan johtaja joka keskustelee meidän kanssa. Kurssia ei voi enää jättää kesken koska opiskelijat eivät saisi rahojaan takaisin. Alkukurituksen jälkeen (minä kylläkin saan synninpäästön) lupasimme kaikki pyhästi opiskella enemmän. Tänään odotimme opettajaa kuin kuuta nousevaa mutta hän ei tullut paikalle. Nähtäväksi jää mikä opettaja on tuleva torstaina jolloin kylläkään en ole paikalla koska lähden reissuun Taxcoon ja Cuernavacaan mutta se on toinen tarina.
Estudios de Africa y Medio Oriente - Afrikan ja Lähi-idän tutkimus, ke 13-16
Samainen herra Voigt joka opetti minua kahteen otteeseen viime kaudella on jälleen mestarini. Olemme puhuneet kaupankäynnistä Lähi-idässä, Israelin ja Palestiinan kriisistä, nyt olemme siirtymässä käsittelemään Pohjoisafrikan maita.
Kurssin alussa meitä oli tuttuun tapaan n. 20 mutta koska poikkeuksena tässä kurssissa ei pakollista läsnäoloa ole, ei meitä tunneilla ole 7 enempää. Lisäyksenä että minä olen ainut joka oikeasti kuuntelee, muille messenger ja unikuvat ovat senhetkisessä arvohierarkiassa ylempänä. Minä kuitenkin olen fasinoitunut koska Voigt kertoo paljon omista kokemuksistaan. Ajastaan asianajajana hän on viettänyt yli puolet näitä maita kaluten.
Diplomacia - Diplomasia, ke 17-20
Mielenkiintoinen mutta haastava kurssi. Meillä on kolme eri opettajaa, yksi takana jonka kanssa käytiin lainsäädäntö läpi. Nyt kaluttavana ovat ajankohtaiset diplomaattiset ongelmat, omana projektinani Intia-Pakistan. Ensimmäisessä kokeessamme saimme ottaa mukaan kaikkki muistiinpanot, lait, mitä mieleen tuli mutta vitsinä oli että täytyi analysoida kysymys. Kokeen jälkeen olo oli kuin pahasti alisuoriutuneella. Lopputuloksena arvosana 9 ja hölmistynyt ilme kasvoilla. Mene ja tiedä.
Tälläkin kurssilla meitä on 8, kaikki viimeisen vuoden kansainvälisten suhteiden opiskelijoita, tulevia diplomaatteja. Toisin kuin Suomessa, rahalla ja vähällä työllä pääset siis suoraan diplomaattiuraan kiinni. Ei pyydetä osaamaan neljää kieltä sujuvasti eikä omaamaan hyvää yleissivistystä. Jos sinulla on rahaa ja kontakteja, on maailma avoinna.
Tämän yleissivistävän pläjäyksen lisäksi käyn kahdella tanssikurssilla. Bailes norteños on kurssi jossa opimme Pohjoismeksikon perinteisiä tansseja. Meitä on 4-5 paria. Opettaja on mayan perikuva, kasvoiltaan ja pituudeltaan, olettaisin että 150cm ei ole kaukana totuudesta. Mutta hän on suoranainen ilo silmälle - tai ainakin minun. Hänen katseensa on lämmin ja naurava ja hänen elämänilonsa silmiinpistävä.
Toinen tanssikurssi on jälleen latinotanssien alkeet koska jatkoryhmä ei syysta ja toisesta ollut mahdollinen minulle. Välillä kohdalleni sattuu sosiaalipalvelustaan suorittava poika joka osaa tanssia mutta yleensä tunnit menevät rytmi- ja liiketajun omaamattomia vasenjalkaisia opettaessa. Tilannetta ei helpota se että opettajalla jokin painaa taustalla, hän lähinnä räyskii ja syyttää meitä jos emme osaa jotain. Hän ei katsele tanssivia pareja eikä näytä uutta liikettä muutamaa kertaa enempää. Hehkumoin sitten taas norteñossa.
20. toukokuuta on viimeinen tenttini. Siihen asti välttelen vastuuta parhaani mukaan.
Kursseja on viisi, yksi vähemmän kuin viime kaudella. Yliopistolta en ole vielä saanut vahvistusta siitä että saan ne hyväksiluetuiksi mutta opetusarvoltaan ne ovat oikein hyviä joten näillä mennään. Tunteja on virallisesti 17 viikossa mutta työmäärä on huikea - ainakin viime syksyyn verrattuna. Ensimmäisen viikkoni täällä vietin stressaten esitelmän ja jättötöitten parissa, nyt tilanne on hieman rauhoittunut.
Aleman plataforma 2 - Saksa ylempi taso 2, 8-9 ma-pe
Suuresta ahdistuksesta johtuen otin saksan kurssin jota en saa hyväksiluetuksi. Ensimmäinen tunti oli hirveä. Ymmärsin kyllä ja osasin kieliopin mutta en pystynyt puhumaan MITÄÄN. Tämä ei ole liioittelua. Jo itseni esittelyn kävin monta kertaa päässäni läpi ennen suuni avaamista. Ennen tänne lähtöäni olin puolisujuva saksassa joten heikkeneminen on ollut huomattava. Tätä kielellistä katoa (tai paremminkin espanjan ylivaltaa) välttää yrittäen lähdin siis taivahalle.
Kielikurssit ovat yliopiston kalliimpia kursseja. 5h viikossa. Tekstejä ja tehtäviä. Tunneillä yleensä opettaja puhuu eniten. Tehtävät monesti teemme tunnilla. Torstaisin olemme tietokoneluokassa jolloin teemme kielioppiharjoituksia internetissä. Kurssilla meitä on kolme; minä, Paulina joka on viettänyt yhden kesän Saksassa saksaa opiskellen, ja Rosie joka on yliopistolla töissä mutta saa ilmaiseksi osallistua kieliopistukseen. Rosie on n. 60v rouvashenkilö ja vähän tylppä jo terältään. Paulinan kanssa olemme paljon häntä edellä joten opettaja suuntaa suuren osan huomiostaan häneen.
Opettaja on saksalainen Thomas Klaus, täällä jo 16 vuotta asuneena on yllättävänkin päivittynyt Saksan tapahtumista. Hänellä on vähän vatsaa ja oranssi parta. Hän monesti hihittää itsekseen siten että koko ruumis hytkyy. Kurssin parasta antia. Kurssi on korkein tasoltaan täällä mutta paljon minun "normaalia tasoani" alemmalla. Oivaa kertausta siis.
Derecho internacional público - Kansainvälinen julkisoikeus, ma 9-10 ti 9-11
Opettajana Villanueva joka kampaa kaljunsa yli ja on yli-innostunut siitä tosiasiasta että olen Skandinaviasta. Kurssilla jokaisen pitää pitää esitelmä. Esitelmät käsittelevät G8-maita, YK:ta, sodan lakeja, kansainvälistä rahoituskriisiä ym.. Hanna pitää esitelmän Pohjoismaista. Paluu ala-asteelle mutta opettajan silmät loistavat kun kerroin ilmaisesta opetuksesta ja kaikesta ihanasta Pohjoismaissa.
Sen sijaan että pitäytyisimme kansainvälisissä sopimuksissa ja konventioissa, olemme puhuneet hyvin pinnallisesti siitä mitä on kansainvälinen julkisoikeus ja paneutuneet enemmän esitelmiin. Ajateuksena on että kaikki olisivat lukeneet esitelmän etukäteen ja tunnilla sitä kommentoitaisiin. Sen sijaan tunnilla "tutkija" pitää esitelmänsä jonka jälkeen opettaja pitää puolen tunnin monologin johon hän aina saa mahdutettua pistoksen meidän yleissivistystämme kohtaan.
Banca internacional - Kansainvälinen pankki, ti 11-13 to 11-12
Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto, Yhdysvaltojen rahoitussysteemi... Finanssi"alan" opiskelijoiden viimeisimpiä kursseja. Yllättävän hyvin olen veneessä pysynyt mutta opettaja on myöskin hyvä. Viime tiistaina me kaikki kuitenkin yllätyimme. Olimme saaneet lukutehtävän jonka olimme kyllä lukeneet mutta emme opiskelleet. Opettaja kysyy meiltä mikä on Fannie Mae. Kukaan ei vastaa. Opettaja alkaa suomeksi sanottuna paasaamaan laiskuudestamme, oppimattomuudestamme, kunnioituksen puutteesta jne. Viimeisinä sanoinaan ennen luokkahuoneesta ulos ryntäämistä hän sanoo "Minä eroan.".
Torstaina tunnille tulee opintolinjan johtaja joka keskustelee meidän kanssa. Kurssia ei voi enää jättää kesken koska opiskelijat eivät saisi rahojaan takaisin. Alkukurituksen jälkeen (minä kylläkin saan synninpäästön) lupasimme kaikki pyhästi opiskella enemmän. Tänään odotimme opettajaa kuin kuuta nousevaa mutta hän ei tullut paikalle. Nähtäväksi jää mikä opettaja on tuleva torstaina jolloin kylläkään en ole paikalla koska lähden reissuun Taxcoon ja Cuernavacaan mutta se on toinen tarina.
Estudios de Africa y Medio Oriente - Afrikan ja Lähi-idän tutkimus, ke 13-16
Samainen herra Voigt joka opetti minua kahteen otteeseen viime kaudella on jälleen mestarini. Olemme puhuneet kaupankäynnistä Lähi-idässä, Israelin ja Palestiinan kriisistä, nyt olemme siirtymässä käsittelemään Pohjoisafrikan maita.
Kurssin alussa meitä oli tuttuun tapaan n. 20 mutta koska poikkeuksena tässä kurssissa ei pakollista läsnäoloa ole, ei meitä tunneilla ole 7 enempää. Lisäyksenä että minä olen ainut joka oikeasti kuuntelee, muille messenger ja unikuvat ovat senhetkisessä arvohierarkiassa ylempänä. Minä kuitenkin olen fasinoitunut koska Voigt kertoo paljon omista kokemuksistaan. Ajastaan asianajajana hän on viettänyt yli puolet näitä maita kaluten.
Diplomacia - Diplomasia, ke 17-20
Mielenkiintoinen mutta haastava kurssi. Meillä on kolme eri opettajaa, yksi takana jonka kanssa käytiin lainsäädäntö läpi. Nyt kaluttavana ovat ajankohtaiset diplomaattiset ongelmat, omana projektinani Intia-Pakistan. Ensimmäisessä kokeessamme saimme ottaa mukaan kaikkki muistiinpanot, lait, mitä mieleen tuli mutta vitsinä oli että täytyi analysoida kysymys. Kokeen jälkeen olo oli kuin pahasti alisuoriutuneella. Lopputuloksena arvosana 9 ja hölmistynyt ilme kasvoilla. Mene ja tiedä.
Tälläkin kurssilla meitä on 8, kaikki viimeisen vuoden kansainvälisten suhteiden opiskelijoita, tulevia diplomaatteja. Toisin kuin Suomessa, rahalla ja vähällä työllä pääset siis suoraan diplomaattiuraan kiinni. Ei pyydetä osaamaan neljää kieltä sujuvasti eikä omaamaan hyvää yleissivistystä. Jos sinulla on rahaa ja kontakteja, on maailma avoinna.
Tämän yleissivistävän pläjäyksen lisäksi käyn kahdella tanssikurssilla. Bailes norteños on kurssi jossa opimme Pohjoismeksikon perinteisiä tansseja. Meitä on 4-5 paria. Opettaja on mayan perikuva, kasvoiltaan ja pituudeltaan, olettaisin että 150cm ei ole kaukana totuudesta. Mutta hän on suoranainen ilo silmälle - tai ainakin minun. Hänen katseensa on lämmin ja naurava ja hänen elämänilonsa silmiinpistävä.
Toinen tanssikurssi on jälleen latinotanssien alkeet koska jatkoryhmä ei syysta ja toisesta ollut mahdollinen minulle. Välillä kohdalleni sattuu sosiaalipalvelustaan suorittava poika joka osaa tanssia mutta yleensä tunnit menevät rytmi- ja liiketajun omaamattomia vasenjalkaisia opettaessa. Tilannetta ei helpota se että opettajalla jokin painaa taustalla, hän lähinnä räyskii ja syyttää meitä jos emme osaa jotain. Hän ei katsele tanssivia pareja eikä näytä uutta liikettä muutamaa kertaa enempää. Hehkumoin sitten taas norteñossa.
20. toukokuuta on viimeinen tenttini. Siihen asti välttelen vastuuta parhaani mukaan.
tiistai 24. helmikuuta 2009
Jäähyväiset lihallisille synneille
Viime viikonloppuna juhlittiin perinteiseen tapaan ympäri maailmaa paaston aloittamisjuhlaa, karnevaaleja. Tunnetuimmat järjestetään Amerikan mantereella, juhlaa perinteisesti vietetään katolisissa maissa. Kaikki olemme kuulleet Rio de Janeiron karnevaaleista Brasiliassa ja Mardi Grasta USAssa. Kolmannella sijalla tulee sitten Meksikon oma versio, carnaval de Veracruz.
Karnevaali järjestettiin Puerto de Veracruzissa, paikassa jonne Hernan Cortes saapui valloittamaan villiä mannerta. Puerto on edelleen hyvin aktiivinen, mm. Volkswagenin Eurooppaan menevät autot lähtevät sieltä. Paikka on hyvin kaunis ja rantarikas mutta myös valitettavan saastunut.
Yliopisto järjesti meille vaihtareille reissun karnevaaleihin. Koska Veracruzissa yöpyminen on lähes mahdottoman lisäksi hyvin kallista (varaukset tehdään vuotta aikasemmin), yövyimme Costa Esmeraldassa jonne saavuimme lauantaina aamulla. Sää ei kuitenkaan ollut puolellamme ja rannalla grillaantumisen sijasta lähdimme katsastamaan lähellä olevat El Tajínin rauniot (eikö ole hassua että paremman puutteessa mennään katsomaan korvaamattomia jäänteitä menneistä sivilisaatiosta).
Sunnuntaina lähdimme "aikaisin" kohti Puertoa joka oli 1,5h päässä. Suunniteltu lähtöaika oli aluksi klo 7, sitten illan aikana se siirtyi "viimeistä puoli 8". Lähdimme 8.15. Ensimmäinen paraati oli ajoitettu lähteväksi klo 10, pitäisi ehtiä. Hyvä muuten mutta olimme perillä vasta 11 aikoihin vain kuullaksemme että paraati oltiin peruutettu. Sää oli siis melko ankea, hameeni ja hemepeeni lepäsivät laukussani.
Sää parantui hieman ja klo 6 paraati luvattiin järjestettäväksi. Siihen asti tapoimme aikaa kävellen paraatialueella minne ihmisiä kokoontui. Hieman tunnelma kuin Pori Jazzien pääkadulla, ihmisiä päättömästi seilaillen päästä toiseen, juoden, syöden ja täällä vielä korostetusti tanssien. Juominen vaan siellä oli jo kestävyyslaji, olutta myytiin litran mukeissa ja karnevaalierikoisuutena myytiin 2l olutpulloja.
Karnevaaliparaati itsessään muistutti ehkä jopa enemmän penkkareita kuin sitä mielikuvaa mitä minulla on Riosta. Puolialastomia naisia ei ollut NIIN paljoa, sen sijaan iloisia ja huutavia (ja humalaisia) karkkia heittäviä ihmisiä oli autojen päällä ja kadulla tanssien. Aluksi katselimme paraatia penkeiltä mitkä vuorasivat käytävää (paikkamaksua perittiin reilu 2€). Lopulta laskeuduimme alas tunnelman keskelle tanssimaan.
Meille kaikki meni hyvin. Surullisen-kuuluisan-huvittavaksi tämän reissun teki Tyler jonka mainitsinkin jo edellisessä tekstissäni. Hänen ei alun perin pitänyt tulla mukaan. Huonetoverini Erin sai keskiviikkona kuulla että hänen täytyy keskiviikkoon mennessä jättää iso työ kotiyliopistolleen joten hän ei voinutkaan lähteä ja sai suostuteltua Tylerin lähtemään puolella hinnalla mukaan. Tyler juo kiitettävästi ja usein, ei poikkeusta tälläkään kertaa. Sunnuntaina hän alkoi jo aamulla parantelemaan lauantain jättämään krapulaa mikä jatkui sitten pitkin päivää, päättyen siihen että paraatia seuratassamme häntä sai aina silloi tällöin olla auttamassa takaisin ylös.
Noh, eräänä hetkenä hän päätti lähteä vessaa mutta oli meidän päättelyidemme mukaan harhautunut karnevaalialueen ulkopuolelle. Kun hän horjuen oli kävellyt vessaa etsien oli poliisipaku pysähtynyt hänen viereensä ja halunnut heittää hänet sisään. Hänen kieltäydyttyään hänet työnnettiin autoa vasten, jalat levälleen ja ruumistutkinta. Poliisit löysivät rahat hänen taskustaan, ottivat ne ja lähtivät. Rahaa oli lähes 1000 pesoa, n. 55€ mikä on iso raha täällä.
Tyler palasi takaisin luoksemme yleisen huonotuulisena mikä korostui vielä hänen laskevasta humalatilastaan. Seuraavasta käännöksestä en tiedä missä vaiheessa se tapahtui. Tyler oli seuraamassa paraatia kun hän huomasi että joku poika on varastamassa hänen kameraansa. Hän alkoi taistelemaan vastaan jolloin tämän pojan kaverit alkoivat hakkaamaan häntä takaapäin. Lopulta he saivat Tylerin ilmeisesti kampattua siten että hän kaatui naamallensa asfalttiin ja pojat karkasivat kameran kanssa.
Nyt Tyler on siis rahaton, kameraton ja elää ruokakuponkien varassa joita saamme yliopistolta jotka käyvät supermarketeissa. Hänen naamansa on vinhaa katseltavaa ruhjeineen kaikkineen. Hänen pettämätön huumorintajunsa kylläkin kukkii edelleen. Kun maanantai aamuyöstä kävelimme yhdessä kotiin hän hymähti: I got robbed by the police, some punk stole my camera and his friends beat me up. It was a good trip!
Kohtalo on hassu asia jos siihen haluaa uskoa.
Karnevaali järjestettiin Puerto de Veracruzissa, paikassa jonne Hernan Cortes saapui valloittamaan villiä mannerta. Puerto on edelleen hyvin aktiivinen, mm. Volkswagenin Eurooppaan menevät autot lähtevät sieltä. Paikka on hyvin kaunis ja rantarikas mutta myös valitettavan saastunut.
Yliopisto järjesti meille vaihtareille reissun karnevaaleihin. Koska Veracruzissa yöpyminen on lähes mahdottoman lisäksi hyvin kallista (varaukset tehdään vuotta aikasemmin), yövyimme Costa Esmeraldassa jonne saavuimme lauantaina aamulla. Sää ei kuitenkaan ollut puolellamme ja rannalla grillaantumisen sijasta lähdimme katsastamaan lähellä olevat El Tajínin rauniot (eikö ole hassua että paremman puutteessa mennään katsomaan korvaamattomia jäänteitä menneistä sivilisaatiosta).
Sunnuntaina lähdimme "aikaisin" kohti Puertoa joka oli 1,5h päässä. Suunniteltu lähtöaika oli aluksi klo 7, sitten illan aikana se siirtyi "viimeistä puoli 8". Lähdimme 8.15. Ensimmäinen paraati oli ajoitettu lähteväksi klo 10, pitäisi ehtiä. Hyvä muuten mutta olimme perillä vasta 11 aikoihin vain kuullaksemme että paraati oltiin peruutettu. Sää oli siis melko ankea, hameeni ja hemepeeni lepäsivät laukussani.
Sää parantui hieman ja klo 6 paraati luvattiin järjestettäväksi. Siihen asti tapoimme aikaa kävellen paraatialueella minne ihmisiä kokoontui. Hieman tunnelma kuin Pori Jazzien pääkadulla, ihmisiä päättömästi seilaillen päästä toiseen, juoden, syöden ja täällä vielä korostetusti tanssien. Juominen vaan siellä oli jo kestävyyslaji, olutta myytiin litran mukeissa ja karnevaalierikoisuutena myytiin 2l olutpulloja.
Karnevaaliparaati itsessään muistutti ehkä jopa enemmän penkkareita kuin sitä mielikuvaa mitä minulla on Riosta. Puolialastomia naisia ei ollut NIIN paljoa, sen sijaan iloisia ja huutavia (ja humalaisia) karkkia heittäviä ihmisiä oli autojen päällä ja kadulla tanssien. Aluksi katselimme paraatia penkeiltä mitkä vuorasivat käytävää (paikkamaksua perittiin reilu 2€). Lopulta laskeuduimme alas tunnelman keskelle tanssimaan.
Meille kaikki meni hyvin. Surullisen-kuuluisan-huvittavaksi tämän reissun teki Tyler jonka mainitsinkin jo edellisessä tekstissäni. Hänen ei alun perin pitänyt tulla mukaan. Huonetoverini Erin sai keskiviikkona kuulla että hänen täytyy keskiviikkoon mennessä jättää iso työ kotiyliopistolleen joten hän ei voinutkaan lähteä ja sai suostuteltua Tylerin lähtemään puolella hinnalla mukaan. Tyler juo kiitettävästi ja usein, ei poikkeusta tälläkään kertaa. Sunnuntaina hän alkoi jo aamulla parantelemaan lauantain jättämään krapulaa mikä jatkui sitten pitkin päivää, päättyen siihen että paraatia seuratassamme häntä sai aina silloi tällöin olla auttamassa takaisin ylös.
Noh, eräänä hetkenä hän päätti lähteä vessaa mutta oli meidän päättelyidemme mukaan harhautunut karnevaalialueen ulkopuolelle. Kun hän horjuen oli kävellyt vessaa etsien oli poliisipaku pysähtynyt hänen viereensä ja halunnut heittää hänet sisään. Hänen kieltäydyttyään hänet työnnettiin autoa vasten, jalat levälleen ja ruumistutkinta. Poliisit löysivät rahat hänen taskustaan, ottivat ne ja lähtivät. Rahaa oli lähes 1000 pesoa, n. 55€ mikä on iso raha täällä.
Tyler palasi takaisin luoksemme yleisen huonotuulisena mikä korostui vielä hänen laskevasta humalatilastaan. Seuraavasta käännöksestä en tiedä missä vaiheessa se tapahtui. Tyler oli seuraamassa paraatia kun hän huomasi että joku poika on varastamassa hänen kameraansa. Hän alkoi taistelemaan vastaan jolloin tämän pojan kaverit alkoivat hakkaamaan häntä takaapäin. Lopulta he saivat Tylerin ilmeisesti kampattua siten että hän kaatui naamallensa asfalttiin ja pojat karkasivat kameran kanssa.
Nyt Tyler on siis rahaton, kameraton ja elää ruokakuponkien varassa joita saamme yliopistolta jotka käyvät supermarketeissa. Hänen naamansa on vinhaa katseltavaa ruhjeineen kaikkineen. Hänen pettämätön huumorintajunsa kylläkin kukkii edelleen. Kun maanantai aamuyöstä kävelimme yhdessä kotiin hän hymähti: I got robbed by the police, some punk stole my camera and his friends beat me up. It was a good trip!
Kohtalo on hassu asia jos siihen haluaa uskoa.
maanantai 16. helmikuuta 2009
Tunteiden maailmanpyörä
Ihmissuhteiden seuraaminen joko ulkopuolisena tai itse osallisena on aina harvinaisen innostavaa. Viihdeteollisuus kylpee rakkauden ylä- ja alamäissä, jotka saavat kangistuneenkin sydämen lentämään. Me suomalaisina vetäydymme monesti näistä tilanteista mutta täällä ihmiset tuntevat jotain suurta.
Mummun pelkojen vastaisesti prinssini ei ole tullut aasin selässä ja sombrero päässä vielä vastaan. Nyt kun loppu jo siintää taivaanrannassa en usko että tilanteeseen tulee mainittavan arvoista muutosta. Vaikka ilot ja surut, hyvässä ja huonossa, on tärkeä kokea itse yksinkertaisesti henkisen hyvinvoinninkin kannalta, odottavat omat aaltoni minua tulevaisuudessa. Niitä odotellessa seurailen mielenkiinnolla mitä ympäristössä tapahtuu.
Vaikuttaa että seurustelusuhteeseen lähteminen on täällä hieman helpompaa. Harvalla ihmisellä on takanaan pitempi suhde mutta vastaavasti monta lyhyempää on matkan varrelle kertynyt. Jos tämä pätee naisen kohdalla saa hän varsin äkkiä siihen viittaavan lisänimen. Pariskunnat ovat yhdessä hyvin tiiviisti. Tunnit tai ainakin välitunnit, ruokailut, kaveri-illat sun muut vietetään yhdessä kädestä pitäen ja muiden edessä halaillen, vaikka olisikin cooli poika kaveriensa edessä.
Suudelmia jaellaa melko anteliaasti. Luonnollisesti tämäkin henkilöstä riippuen mutta moni jättää ne omaan arvoonsa, varsinkin jos kuningas alkoholi on ollut osallisena. Pariskunnat eivät siis yleisöstä piittaa, julkiset hellyydenosoituksen ovat arkipäivää. Valitettavan useasti olen kuitenkin joutunut todistamaan myös julkisia hellyydenosoituksia tapahtuvan muun kuin seurustelukumppanin kanssa. Näin viimeksi ystävänpäivänä erään ystäväni toimesta joka on kertakaikkiaan hyvä miehenalku, kunnollinen ihminen. En tiedä mitä suhteelle tapahtui mutta luottamukseni uskolisuuteen teki jälleen mahalaskun. Vain ajan kysymys milloin se tapahtuu uudestaan.
Meksikolaiset tuntevat monet vahvasti. Rakastumisia tapahtuu joka hetki. Yllättävän monta kertaa olen menestyksekkäästi ollut tutustuttajan osassa. Tällä hetkellä mielenkiintoisimpiin suhteisiin olen tutustunut vasta jälkikäteen. Tuoreimpina uutisina tuli tieto että kolme yhdysvaltalaista tyttöä jotka asuvat täällä kanssani olivat kaikki kuukauden sisällä löytäneet poikaystävät. Yksi sitkeästi kieltäytyy kutsumasta koripalloilija"ystäväänsä" poikaystäväksi koska "hän ei halua poikaystävää", tosin he viettävät joka hetken yhdessä tavalla joka muistuttaa pelkkää ystävyyttä ainoastaan jossain toisessa ulottuvuudessa.
Nämä kaksi muuta ihastuivat kahteen kaverukseen jotka ovat kyllä melko miellyttäviä. Nyt tosin poikaystäviä ei ole näkynyt muutamaan päivään ja koripalloilijat ovat oleet melko kiinnostuneen oloisia ilman tyttöjen suurta vastarintaansa joten ottaa sitten siitä selvän.
Täällä oloni aikana täällä on ollut yhteensä vaihdossa 7 poikaa yhdysvalloista. Heistä 3 on kuulunut seksualivähemmistöön. Viimeisin uutuus Clarence on seinänaapurini. Hän on pitkässä parisuhteessa ja odottaa kuin kuuta nousevaa poikaystäväänsä Jeffiä joka tulee tänne 6 päivän päästä. He puhuvat joka päivä ja pitkään Skypessä. Ystävänpäiväksi Jeff lähetti Clarencille ison ja kauniin kukka-asetelman. Heistä hehkuu suuri välinpitäminen ja keskeinen kunnioitus mitä moni kadehtisi. Ja kuka uskaltaa määrätä rakkaudelle rajoja?
Viime kaudesta lähtien täällä ollut yhdysvaltalainen Tyler on myös pitkässä parisuhteessa. Hän on ehkä ainut henkilö maailmassa jonka uskollisuutta en hetkeksikään epäröisi. Hän puhuu tyttöystävästää niin rakastavaan, kunnioittavaan ja kaipaavaan sävyyn että siitä kirjoittaisi runoja. Nyt tyttöystävällä ilmeisesti on vaikea aika menossa työn kanssa ja se heijastuu vakavasti heidän suhteeseensa, eikä hän ilmeisesti edes yritä parantaa asiaa mitenkään. Lisäksi Tyler epäilee hänen uskollisuuttaan. En tiedä mikä minut tässä tekee eniten surulliseksi. Se että ilmeisesti toimiva parisuhde mahdollisesti kokee viimeisiä kolauksiaan vai se että tyttöystävä ei ymmärrä tai arvosta millaisen aarteen hän on löytänyt. Tyler on henkilö jota kunnioitan suuresti. Hänen rakkautensa on kaunis ja aito. Niin aito että jos hän ei saa vastarakkautta, hän ei halua kahlita toista vaikka se kipeää tekeekin.
Nämä mietteet syntyivät täällä erittäin hyvin läpi lyöneen ystävänpäivän innoittamina. Koko viikon ihmiset ostivat ilmapalloja, pehmoleluja, karkkeja, pieniä patsaita, kaikkea mikä kaksi päivää myöhemmin täyttää kaatopaikat. Tuntuu lähinnä kornilta nähdä rakkaudentunnustuksia ilmapallossa tai uskoa "Te amo" lausahdukseen lahjojenvaihdon jälkeen. Ehkä suurta näytelmää loppujen lopuksi kaikki. Onko se aitoa mitä kukaan tuntee? Toisaalta, onko sillä väliä?
Mummun pelkojen vastaisesti prinssini ei ole tullut aasin selässä ja sombrero päässä vielä vastaan. Nyt kun loppu jo siintää taivaanrannassa en usko että tilanteeseen tulee mainittavan arvoista muutosta. Vaikka ilot ja surut, hyvässä ja huonossa, on tärkeä kokea itse yksinkertaisesti henkisen hyvinvoinninkin kannalta, odottavat omat aaltoni minua tulevaisuudessa. Niitä odotellessa seurailen mielenkiinnolla mitä ympäristössä tapahtuu.
Vaikuttaa että seurustelusuhteeseen lähteminen on täällä hieman helpompaa. Harvalla ihmisellä on takanaan pitempi suhde mutta vastaavasti monta lyhyempää on matkan varrelle kertynyt. Jos tämä pätee naisen kohdalla saa hän varsin äkkiä siihen viittaavan lisänimen. Pariskunnat ovat yhdessä hyvin tiiviisti. Tunnit tai ainakin välitunnit, ruokailut, kaveri-illat sun muut vietetään yhdessä kädestä pitäen ja muiden edessä halaillen, vaikka olisikin cooli poika kaveriensa edessä.
Suudelmia jaellaa melko anteliaasti. Luonnollisesti tämäkin henkilöstä riippuen mutta moni jättää ne omaan arvoonsa, varsinkin jos kuningas alkoholi on ollut osallisena. Pariskunnat eivät siis yleisöstä piittaa, julkiset hellyydenosoituksen ovat arkipäivää. Valitettavan useasti olen kuitenkin joutunut todistamaan myös julkisia hellyydenosoituksia tapahtuvan muun kuin seurustelukumppanin kanssa. Näin viimeksi ystävänpäivänä erään ystäväni toimesta joka on kertakaikkiaan hyvä miehenalku, kunnollinen ihminen. En tiedä mitä suhteelle tapahtui mutta luottamukseni uskolisuuteen teki jälleen mahalaskun. Vain ajan kysymys milloin se tapahtuu uudestaan.
Meksikolaiset tuntevat monet vahvasti. Rakastumisia tapahtuu joka hetki. Yllättävän monta kertaa olen menestyksekkäästi ollut tutustuttajan osassa. Tällä hetkellä mielenkiintoisimpiin suhteisiin olen tutustunut vasta jälkikäteen. Tuoreimpina uutisina tuli tieto että kolme yhdysvaltalaista tyttöä jotka asuvat täällä kanssani olivat kaikki kuukauden sisällä löytäneet poikaystävät. Yksi sitkeästi kieltäytyy kutsumasta koripalloilija"ystäväänsä" poikaystäväksi koska "hän ei halua poikaystävää", tosin he viettävät joka hetken yhdessä tavalla joka muistuttaa pelkkää ystävyyttä ainoastaan jossain toisessa ulottuvuudessa.
Nämä kaksi muuta ihastuivat kahteen kaverukseen jotka ovat kyllä melko miellyttäviä. Nyt tosin poikaystäviä ei ole näkynyt muutamaan päivään ja koripalloilijat ovat oleet melko kiinnostuneen oloisia ilman tyttöjen suurta vastarintaansa joten ottaa sitten siitä selvän.
Täällä oloni aikana täällä on ollut yhteensä vaihdossa 7 poikaa yhdysvalloista. Heistä 3 on kuulunut seksualivähemmistöön. Viimeisin uutuus Clarence on seinänaapurini. Hän on pitkässä parisuhteessa ja odottaa kuin kuuta nousevaa poikaystäväänsä Jeffiä joka tulee tänne 6 päivän päästä. He puhuvat joka päivä ja pitkään Skypessä. Ystävänpäiväksi Jeff lähetti Clarencille ison ja kauniin kukka-asetelman. Heistä hehkuu suuri välinpitäminen ja keskeinen kunnioitus mitä moni kadehtisi. Ja kuka uskaltaa määrätä rakkaudelle rajoja?
Viime kaudesta lähtien täällä ollut yhdysvaltalainen Tyler on myös pitkässä parisuhteessa. Hän on ehkä ainut henkilö maailmassa jonka uskollisuutta en hetkeksikään epäröisi. Hän puhuu tyttöystävästää niin rakastavaan, kunnioittavaan ja kaipaavaan sävyyn että siitä kirjoittaisi runoja. Nyt tyttöystävällä ilmeisesti on vaikea aika menossa työn kanssa ja se heijastuu vakavasti heidän suhteeseensa, eikä hän ilmeisesti edes yritä parantaa asiaa mitenkään. Lisäksi Tyler epäilee hänen uskollisuuttaan. En tiedä mikä minut tässä tekee eniten surulliseksi. Se että ilmeisesti toimiva parisuhde mahdollisesti kokee viimeisiä kolauksiaan vai se että tyttöystävä ei ymmärrä tai arvosta millaisen aarteen hän on löytänyt. Tyler on henkilö jota kunnioitan suuresti. Hänen rakkautensa on kaunis ja aito. Niin aito että jos hän ei saa vastarakkautta, hän ei halua kahlita toista vaikka se kipeää tekeekin.
Nämä mietteet syntyivät täällä erittäin hyvin läpi lyöneen ystävänpäivän innoittamina. Koko viikon ihmiset ostivat ilmapalloja, pehmoleluja, karkkeja, pieniä patsaita, kaikkea mikä kaksi päivää myöhemmin täyttää kaatopaikat. Tuntuu lähinnä kornilta nähdä rakkaudentunnustuksia ilmapallossa tai uskoa "Te amo" lausahdukseen lahjojenvaihdon jälkeen. Ehkä suurta näytelmää loppujen lopuksi kaikki. Onko se aitoa mitä kukaan tuntee? Toisaalta, onko sillä väliä?
perjantai 13. helmikuuta 2009
Ristiriitoja
Tervetuloa arki. Taman vuoden aikana olen ollut Pueblassa hieman yli viikon verran (joilloin myos kirjoitin tanne viimeksi). Viimeiset kaksi viikkoa reissasin aitin kanssa kayden Mexico Cityssa, Kuubassa ja Meksikossa kahdessa osavaltiossa ennen Pueblaan saapumista. Tiistaina han palasi Suomeen, saapuen kyllakin perille vasta keskiviikkona illalla.
Koska kuitenkin haluatte kysya niin kommentoin hieman Kuubaa. Oli eittamatta mielenkiintoista nahda valtio joka toimii niin taysin eri pohjalta kuin mihin olen tottunut lansimaisena kapitalismin uhrina. Kokemus oli hieno mutta en voi vaittaa etta haluaisin palata. Ihmisia jotka ovat tasa-arvoisia ja jotka asuvat vapaassa maassa. Hah. Siina missa toisilla on iso talo ja unelma-auto, on ihmisia jotka kulkevat paljasjaloin ja asuvat taloissa kuin Kolme pienta porsasta -sadusta.
Iskulauseita on katujen varsilla. "Kuuban vastaus maailmalle: lisaa vallankumousta". "Tyoskentelemalla palvelet isanmaatasi". "Kiittakaamme vallankumouksen sankareita vapaasta maastamme". Museoissa selitykset olivat melko varitettyja nekin. "Amerikkalaisten vallan aikana kapitalismi toi maahamme paljon huonoja asioita, kuten esim. orjuuden. Vallankumouksen myota nama sairaidet saatiin kuitenkin poistettua ja Kuubasta tuli kukoistava valtio". Kukoistusta toki on mutta se ei ole tavalliselle kuubalaiselle tarkoitettu. Epavirallisten listojen mukaan Fidel Castro on Latinalaisen Amerikana kolmanneksi rikkain mies.
Iskulauseita on katujen varsilla. "Kuuban vastaus maailmalle: lisaa vallankumousta". "Tyoskentelemalla palvelet isanmaatasi". "Kiittakaamme vallankumouksen sankareita vapaasta maastamme". Museoissa selitykset olivat melko varitettyja nekin. "Amerikkalaisten vallan aikana kapitalismi toi maahamme paljon huonoja asioita, kuten esim. orjuuden. Vallankumouksen myota nama sairaidet saatiin kuitenkin poistettua ja Kuubasta tuli kukoistava valtio". Kukoistusta toki on mutta se ei ole tavalliselle kuubalaiselle tarkoitettu. Epavirallisten listojen mukaan Fidel Castro on Latinalaisen Amerikana kolmanneksi rikkain mies.
Samassa kompleksissa kanssamme asuu 10 yliopiston koripallojoukkueen pelaajaa joilla on kotiintuloaika ma-pe klo 20, la klo 2. He saavat asua ja opiskella ilmaiseksi, vastapalveluksena he pelaavat yliopiston maineikkaassa koripallojoukkuessa. Ulko-ovellamme on klo 20-8 vahti joka kirjaa etta kaikki pelaajat ovat kotona. Meihin hanella ei ole valtaa. Han on kuitenkin keskustellut kayttaytymisestamme meidan "asukkijohtajamme" kanssa tehden hanet tietoiseksi etta jollain tapaa onnistumme rikkomaan yhdeksaa yhdestatoista jarjestyssaannosta. Yovieraita ei taalla talossa saa olla joten kerran kun yksi henkilo oli lahtenyt klo 3 aamuyosta omaan kotiinsa katsottuaan elokuvia taalla meilla, tokaisi vartija yovieraskiellosta ja oli kuulemma ollut melko epamiellyttava. Minua han viela tervehtii iloisesti mutta toisaalta en ole viela ehtinyt turmella mainettani naitten paivien aikana hanen silmissaan.
Oletuksena on etta kiitos yovartijan paljastuksiensa maanantaina aamulla meille jarjestettiin huumekoe. Itse olin poissaolevana, minulle jarjestetaan spesiaalisessio ensi maanantaina. Vessassa kaynti sita varten ei kuulemma muistuta vessakayntia ylioppilaskirjoituksissa. Vahtihenkilo tulee vessaan asti mukaan.
Mantelina riisipuurossa tulisi meidan allekirjoittaa uusi vuokrasopimus. Taman sopimuksen mukaan emme saisi enaa jarjestaa "juhlallisia" yhteisoloja, sisaltaen m.m. illalliset joihin osallistuu ulkopuolisia. Tassa vaiheessa mennaan jo hieman pitkalle. Sovittuna on nyt etta kukaan ei allekirjoita mitaan. Jos emme allekirjoita on teoriassa mahdollista etta meidat haadetaan mutta meita on 12 vuokraa maksavaa asukasta joten se on epatodennakoista.
Yleisesti menee kylla edelleen hyvin taalla, epaluottamus vain nyppii ajoittain. Mukava muuten huomata etta muutamat teista ovat liittyneet Facebookiin myoskin. Siella hieman saa myos jonkinlaista kuvaa elamastani vaikkakin se hieman yksipuolisen kuvan antaa ainakin valokuvien suhteen. Kun saan taas pari tenttia plakkariin lisailen ja kommentoin myos lisaa valokuvia osoitteeseen vuosiamerikassa.myphotoalbum.com.
Peace and love.
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Elon merkki
Tervehdys arvon lukijat! Pitkästä aikaa tapaamme jälleen täällä internetin aaltoilevassa maailmassa. Viisi viikkoa vietin maata kiertäen, siinä välissä vietimme joulua ja uutta vuotta, ja nyt olen ei niin entistäkin ehompana palannut Pueblaan valmiina aloittamaan uuden lukukauden.
Ohjelmani viimeisen kirjoitukseni jälkeen on ollut suurin piirtein seuraava. Joulukuussa kaikista kursseista oli loppukokeet mikä tarkoitti kokeita jotka käsittävät kaiken mitä kurssin aikana on käyty läpi. Ihmiset olivat hyvin lievästi sanottuna stressaantuneita. Kukaan ei suostunut tekemään mitään iltaisin koska kaikki olivat kotona opiskelemassa. Oma suoritukseni ylitti kaiken kaikkiaan odotukseni, keskiarvo kaudelta 9,7 asteikolla 1-10.
Lauantaina 13.12 pääsin todistamaan häitä. Victorin (se sama joka on mainittu aikaisemmin täällä) sisko meni naimisiin pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa. Meno oli hilpeää, pikkulahjoja tuli perimeksikolaiseen tyyliin vieraitten kotiinvietäväksi ja tequila ja cumbia vallitsi alaa. Sieltä hipsaisin Cholulaan missä kommunikaatiotieteiden (?) opiskelijat pitivät valmistujaisjuhlansa. Juhla järjestettiin teltassa joka oltiin pystytetty puutarhaan, kylmä tuli luihin ja ytimiin asti mikä hieman häiritsi mutta pikkutunneille joka tapauksessa tanssi riitti.
Maanantaina 15.12 muutin uuteen kotiini, vaihtaritaloon lähelle yliopistoa. Lähes kaikki olivat kuitenkin jo ottaneet siivet alleen viettääkseen joulun perheensä kanssa joten ensimmäisen yöni vietin tyhjässä talossa. Yö oli kylmä niinkuin talo yleensäkkin. Lisäselvitystä tuonnempana kunhan saan jonkun käsityksen paikasta.
Tiistaina 16.12 lähdin sitten lennolla Pueblasta Cancuniin. Siellä Nancy oli minua vastassa. Nancyn sisko on töissä Cancunissa hotellissa ja hänellä on perhe ja kaikki siellä. Nancyn perhe menee yleensä sinne viettämään lomia, tänä vuonna minä tulin mukaan. Joulu ja uusi vuosi oltiin Cancunissa, muut päivät kiertäen käyden paikoissa kuten Isla Mujeres, Playa del Carmen, Cozumel, Tulum, Xcaret ja Coba.
Uuden vuoden jälkeen lähdin Meridaan jossa Ramon, toinen ystäväni oli perheensä kanssa. Siellä olin viikon päivät jonka jälkeen suuntasin yksin kohti Campechea, sieltä yöbussilla Chetumaliin. Käännyin zona librellä joka on verovapaa alue Meksikon ja Belizen välissä, paljon halpaa piraattitavaraa, cröksit 2€ ym. Chetumalista suuntasin Belize Cityn kautta Floresiin Guatemalassa, katsastin Tikalin pyramidit ja lopulta päädyin Caye Caulkerille joka on Belizen saari. Tänään lauantaina palasin lennolla Chetumalista Mexico Cityyn ja nyt olen jälleen uudessa kodissani.
Tien päällä oli mahtavaa, näin ja koin paljon hienoja asioita vaikka onni ei aina ollut matkassa mutta kolmen viikon jälkeen aloin jo pikkuhiljaa kaipaamaan kotiin. Nyt vaikka alku täällä Pueblassa on hidas olen silti onnellinen paluusta. Mukavaa että koulu alkaa, pääsee näkemään taas tuttuja ja ahdistumaan siitä kun on vain muutama kuukausi jäljellä täällä. Otetaan ilo irti. Ottakaa tekin!
Ohjelmani viimeisen kirjoitukseni jälkeen on ollut suurin piirtein seuraava. Joulukuussa kaikista kursseista oli loppukokeet mikä tarkoitti kokeita jotka käsittävät kaiken mitä kurssin aikana on käyty läpi. Ihmiset olivat hyvin lievästi sanottuna stressaantuneita. Kukaan ei suostunut tekemään mitään iltaisin koska kaikki olivat kotona opiskelemassa. Oma suoritukseni ylitti kaiken kaikkiaan odotukseni, keskiarvo kaudelta 9,7 asteikolla 1-10.
Lauantaina 13.12 pääsin todistamaan häitä. Victorin (se sama joka on mainittu aikaisemmin täällä) sisko meni naimisiin pitkäaikaisen poikaystävänsä kanssa. Meno oli hilpeää, pikkulahjoja tuli perimeksikolaiseen tyyliin vieraitten kotiinvietäväksi ja tequila ja cumbia vallitsi alaa. Sieltä hipsaisin Cholulaan missä kommunikaatiotieteiden (?) opiskelijat pitivät valmistujaisjuhlansa. Juhla järjestettiin teltassa joka oltiin pystytetty puutarhaan, kylmä tuli luihin ja ytimiin asti mikä hieman häiritsi mutta pikkutunneille joka tapauksessa tanssi riitti.
Maanantaina 15.12 muutin uuteen kotiini, vaihtaritaloon lähelle yliopistoa. Lähes kaikki olivat kuitenkin jo ottaneet siivet alleen viettääkseen joulun perheensä kanssa joten ensimmäisen yöni vietin tyhjässä talossa. Yö oli kylmä niinkuin talo yleensäkkin. Lisäselvitystä tuonnempana kunhan saan jonkun käsityksen paikasta.
Tiistaina 16.12 lähdin sitten lennolla Pueblasta Cancuniin. Siellä Nancy oli minua vastassa. Nancyn sisko on töissä Cancunissa hotellissa ja hänellä on perhe ja kaikki siellä. Nancyn perhe menee yleensä sinne viettämään lomia, tänä vuonna minä tulin mukaan. Joulu ja uusi vuosi oltiin Cancunissa, muut päivät kiertäen käyden paikoissa kuten Isla Mujeres, Playa del Carmen, Cozumel, Tulum, Xcaret ja Coba.
Uuden vuoden jälkeen lähdin Meridaan jossa Ramon, toinen ystäväni oli perheensä kanssa. Siellä olin viikon päivät jonka jälkeen suuntasin yksin kohti Campechea, sieltä yöbussilla Chetumaliin. Käännyin zona librellä joka on verovapaa alue Meksikon ja Belizen välissä, paljon halpaa piraattitavaraa, cröksit 2€ ym. Chetumalista suuntasin Belize Cityn kautta Floresiin Guatemalassa, katsastin Tikalin pyramidit ja lopulta päädyin Caye Caulkerille joka on Belizen saari. Tänään lauantaina palasin lennolla Chetumalista Mexico Cityyn ja nyt olen jälleen uudessa kodissani.
Tien päällä oli mahtavaa, näin ja koin paljon hienoja asioita vaikka onni ei aina ollut matkassa mutta kolmen viikon jälkeen aloin jo pikkuhiljaa kaipaamaan kotiin. Nyt vaikka alku täällä Pueblassa on hidas olen silti onnellinen paluusta. Mukavaa että koulu alkaa, pääsee näkemään taas tuttuja ja ahdistumaan siitä kun on vain muutama kuukausi jäljellä täällä. Otetaan ilo irti. Ottakaa tekin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
