Tosiaankin, osoitteeni on ollut teille pimennossa. Yhden kirjeen olen tänne saanut Suomesta (suuri kiitos siitä), mielenkiintoista kyllä postimerkki oltiin revitty irti. Postin toiminta muutenkin täällä on hieman niin ja näin, kirjeiden kestää kauan tulla perille ja sattumoisin juuri silloin kun ne sisältävät jotain muutakin kuin mielihyvää paperin muodossa, niillä on hassu tapa kadota. En siis suosittele minkään arvokkaan lähettämistä tänne, vielä näillä näkymin olen palaamassa Suomeen =)
Tämä osoite on siis voimassa ainakin joulukuun puoleen väliin asti, tarkoittaen että viimeiset kirjeenne voitte lähettää marraskuun lopussa. Osoite on seuraava:
47 poniente 928 Prados Agua Azul
CP 72430 Puebla, Pue.
Mexico
Sunnuntaina otan jälleen yhden askeleen kohti aikuisuutta. Suunnitelmat ovat vielä hyvin auki, kun jatkuvasti kiitää huomaa vasta viikkoa ennen h-hetkeä että syntymäpäivä on tuloillaan. Jonkin sortin kutsut kyllä pidän ja epätoivoisena kutsun jokaisen joka on puhunut minulle enemmän kuin kaksi lausetta. Todella toivon että lauantain onnistuisi, että ihmiset tulisivat ja seurustelisivat keskenään, että he viihtyisivät. Pelonsekaisin tuntein odotan.
Nauttikaa olostanne ja Suomen kauneudesta näin syksyllä! Te näette jotain ainutlaatuista!
tiistai 30. syyskuuta 2008
torstai 25. syyskuuta 2008
Väkilukujen vähentyminen
Kotona yhtenä kappaleena. Väsynyt olen omasta syystäni, pesoton olen omasta tahdostani, onnellinen ja surullinen olen Meksikon takia. Onnellinen olen koska reissussa kaikki meni hyvin, näin paljon mielenkiintoisia paikkoja, tapasin paljon hienoja ihmisiä enkä törmännyt ylitsepääsemättömiin esteisiin.
Syy miksi nyt en kirjoita matkastani enempää on että on tapahtunut muita paljon tärkeämpiä asioita. Tänään ensimmäistä päivää koulussa pariin viikkoon ensimmäiseksi kuulin siitä mitä tapahtui Suomessa. Täällä Kauhajoen tapahtumat olivat olleet uutisissa ykköspaikalla. Minulta tiedusteltiin paljon nuorten mielenterveydestä Suomessa ja tälläisten asioitten tavallisuudesta, oletan siis että mm. Jokelan surmat mainittiin uutisissa. Kollektiivinen masennus Suomessa laitetaan pimeyden piikkiin. Kuinka elää maassa jossa talvella jokainen vapaa tuntisi on auringoton?
Täällä tapahtui myös jotain järkyttävää. 16.9 oli siis Meksikon itsenäisyyspäivä. 15.9 yöllä järjestetään perinteisesti el grito eli huuto jokaisen kaupungin torilla ihmiset huutavat eläköön-huutoja Meksikolle ja henkilöille joita saamme kiittää itsenäisyydestä. Tapahtuma kerää paljon ihmisiä yhteiseen juhlintaan. Maanantaina, 15.9.08, Moreliassa, joka on yksi isommista kaupungeista Meksikossa, kesken juhlinnan räjähti kaksi pommia väkijoukossa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tälläisen onnettomuuden kohteena ovat siviilit. Nyt pelätään että myös Meksikossa alkaa esiintymään terrorismia, ennen kohteena ovat olleet lähinnä huumejengiläiset ym. Täällä pidetään melko selvänä että syyllisenä on jokin huumeliiga. Yhtenä teoriana esitettiin että toisen alueen hallitseva huumeliiga olisi räjäyttänyt pommit La Familian alueella jotta kansa kääntyisi tätä perhettä vastaan. Kyllä, kansa kääntyi tätä perhettä vastaan mutta niin myös koko huumeteollisuutta. Huumeganstereitten olemassaolo, aluejako ja toiminto tuntuu olevan kaikkien tiedossa, kuin myös monet kauheudet joita he tekevät, mutta käsittämätöntä kyllä monet tuntuvat suhtautuvan siihen melko välinpitämättömästi. "Kyllä, Meksikossa kuolee paljon ihmisiä huumeisiin liittyen mutta kunhan ei minua kosketa, annan asian olla." Nämä pommit vaativat ainakin 8 kuolonuhria ja yli 100 loukkaantunutta.
Henkilökohtaisella ja itsekkäällä tasolla Morelian tapahtumat koskettavat myös minua. 4h ennen kuin pommit räjähtivät olin Moreliassa. Ystäväni loma-asunto oli noin tunnin ajomatkan päässä Moreliasta (eli hyvin lähellä) ja olimme ajatelleet viettää aaton siellä. Uriangatossa, jossa siis asuimme, oli kuitenkin ystäviä ja tapahtumia joten päätimme suunnata illaksi sinne. Tämä on ensimmäinen kerta kun jokin tälläinen tapaturma on näin lähellä minua. Uskoako enkeleihin, onneen, sattumaan, kohtaloon? Oliko tämä viime maanantaina kuolleiden kohtalo? Että he toimivat kenties voimana kansalle joka tästä lähtien suuremmalla tahdolla taistelee huumejengien valtaa vastaan?
Lehtien lukeminen täällä on yleensä melko masentavaa, ties milloin ihmisiä on kidnapattu, päättömiä ruumiita löytynyt, metrin mittaisia sinkoja takavarikoitu.. Surullisena mutta samalla suhteellisen erikoisena uutisena tuli tämän päivän pääuutinen: mies kuoli törmättyään norsuun. Mexico Cityssä olevasta sirkuksesta oli karannut elefantti joka oli päässyt juoksemaan tielle asti. Kääntymässä ollut bussi oli törmännyt siihen. Sekä kuski että elefantti kuolivat. Norsu oli vapaana koska sitä hoitanut henkilö oli irroittanut sen kahleistaan jotta se voisi syödä paremmin. Vain Meksikossa.
Perjantaina yritän vihdoin ja viimein toivottavasti laittaa kaikki kuvani internettiin teidän ihailtaviksenne. Lisäksi yritän vastata teille armaille jotka olette mailanneet ja kirjoittaneet Facebookiin. Kirsikkana kermavaahdossa toivottavasti saan kirjoitettua myös tänne.
Pitäkää silmänne auki, auringon alla on varjojakin.
Syy miksi nyt en kirjoita matkastani enempää on että on tapahtunut muita paljon tärkeämpiä asioita. Tänään ensimmäistä päivää koulussa pariin viikkoon ensimmäiseksi kuulin siitä mitä tapahtui Suomessa. Täällä Kauhajoen tapahtumat olivat olleet uutisissa ykköspaikalla. Minulta tiedusteltiin paljon nuorten mielenterveydestä Suomessa ja tälläisten asioitten tavallisuudesta, oletan siis että mm. Jokelan surmat mainittiin uutisissa. Kollektiivinen masennus Suomessa laitetaan pimeyden piikkiin. Kuinka elää maassa jossa talvella jokainen vapaa tuntisi on auringoton?
Täällä tapahtui myös jotain järkyttävää. 16.9 oli siis Meksikon itsenäisyyspäivä. 15.9 yöllä järjestetään perinteisesti el grito eli huuto jokaisen kaupungin torilla ihmiset huutavat eläköön-huutoja Meksikolle ja henkilöille joita saamme kiittää itsenäisyydestä. Tapahtuma kerää paljon ihmisiä yhteiseen juhlintaan. Maanantaina, 15.9.08, Moreliassa, joka on yksi isommista kaupungeista Meksikossa, kesken juhlinnan räjähti kaksi pommia väkijoukossa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tälläisen onnettomuuden kohteena ovat siviilit. Nyt pelätään että myös Meksikossa alkaa esiintymään terrorismia, ennen kohteena ovat olleet lähinnä huumejengiläiset ym. Täällä pidetään melko selvänä että syyllisenä on jokin huumeliiga. Yhtenä teoriana esitettiin että toisen alueen hallitseva huumeliiga olisi räjäyttänyt pommit La Familian alueella jotta kansa kääntyisi tätä perhettä vastaan. Kyllä, kansa kääntyi tätä perhettä vastaan mutta niin myös koko huumeteollisuutta. Huumeganstereitten olemassaolo, aluejako ja toiminto tuntuu olevan kaikkien tiedossa, kuin myös monet kauheudet joita he tekevät, mutta käsittämätöntä kyllä monet tuntuvat suhtautuvan siihen melko välinpitämättömästi. "Kyllä, Meksikossa kuolee paljon ihmisiä huumeisiin liittyen mutta kunhan ei minua kosketa, annan asian olla." Nämä pommit vaativat ainakin 8 kuolonuhria ja yli 100 loukkaantunutta.
Henkilökohtaisella ja itsekkäällä tasolla Morelian tapahtumat koskettavat myös minua. 4h ennen kuin pommit räjähtivät olin Moreliassa. Ystäväni loma-asunto oli noin tunnin ajomatkan päässä Moreliasta (eli hyvin lähellä) ja olimme ajatelleet viettää aaton siellä. Uriangatossa, jossa siis asuimme, oli kuitenkin ystäviä ja tapahtumia joten päätimme suunnata illaksi sinne. Tämä on ensimmäinen kerta kun jokin tälläinen tapaturma on näin lähellä minua. Uskoako enkeleihin, onneen, sattumaan, kohtaloon? Oliko tämä viime maanantaina kuolleiden kohtalo? Että he toimivat kenties voimana kansalle joka tästä lähtien suuremmalla tahdolla taistelee huumejengien valtaa vastaan?
Lehtien lukeminen täällä on yleensä melko masentavaa, ties milloin ihmisiä on kidnapattu, päättömiä ruumiita löytynyt, metrin mittaisia sinkoja takavarikoitu.. Surullisena mutta samalla suhteellisen erikoisena uutisena tuli tämän päivän pääuutinen: mies kuoli törmättyään norsuun. Mexico Cityssä olevasta sirkuksesta oli karannut elefantti joka oli päässyt juoksemaan tielle asti. Kääntymässä ollut bussi oli törmännyt siihen. Sekä kuski että elefantti kuolivat. Norsu oli vapaana koska sitä hoitanut henkilö oli irroittanut sen kahleistaan jotta se voisi syödä paremmin. Vain Meksikossa.
Perjantaina yritän vihdoin ja viimein toivottavasti laittaa kaikki kuvani internettiin teidän ihailtaviksenne. Lisäksi yritän vastata teille armaille jotka olette mailanneet ja kirjoittaneet Facebookiin. Kirsikkana kermavaahdossa toivottavasti saan kirjoitettua myös tänne.
Pitäkää silmänne auki, auringon alla on varjojakin.
perjantai 12. syyskuuta 2008
Hetkeksi jääkää hyviksi!
Kiire on jännä asia. Vaikka sitä koittaa välttää jotenkin silti kasaa asioita ja tekemisiä siihen malliin että kiire on väistämätön. Oikeastaan koko aikani täällä Meksikossa on ollut pelkkää juoksemista, kiihtyvällä tahdilla tuntuu välillä. Päiväkirjani, jota kirjoitan omaksi ilokseni täällä, on ollut koskemattomana yli viikon yksinkertaisesti siitä syystä etten ole ollut kotona sellaisella enegiatasolla varustettuna että edes harkitsisin sen kirjoittamista.
Vartin päästä lähden jälleen, siksi pikainen kirjottamiseni nyt. Tiistaina on Meksikon itsenäisyyspäivä. Joka kadun kulmassa myydään lippuja ja kaikkea viher-valko-punaista. Autojen katoilla liehuu lippuja ja juhlatunnelma on yllä. Tänään lähden erään ystäväni loma-asunnolle Guanajuatoon missä olemme tiistaihin asti. Heidän palatessa minä jatkan matkaani, suunniteltuina vierailupaikkoina ovat San Miguel de Allende, Leon (ainoastaan kenkien takia, Leon on epävirallinen kenkäpääkaupunki, TARVITSEN tanssikengät), Aguascalientes (myöskin pikaisena pysähdyksenä), Zacatecas, Guadalajara ja viimeisenä Tequila. Guadalajarasta lennän tiistaina 23.9 Mexico Cityyn josta menen bussilla Pueblaan. Katsotaan miten reissu sitten oikeasti toteutuu. Zacatecasissa yövyn kaksi yötä erään tuttavan luona, Guadalajarassa taas tapaan Johannan joka on suomalainen tyttö opiskelemassa siellä. Muuten yöpymiset ja viipymiset ovat avoinna.
Kuulin että Suomessa on epävirallisesti talvi. Ensilunta odotellessa nauttikaa viimeisistä auringonsäteistä. Täällä kauhistellaan Suomen pimeyttä, ei edes pakkasta pelätä niin paljoa. Olkaa ylpeitä vuodenajoista ja Suomen monimuotoisuudesta; omasta maastanne. Niin ovat Meksikolaisetkin hyvin ylpeitä omastaan.
Vartin päästä lähden jälleen, siksi pikainen kirjottamiseni nyt. Tiistaina on Meksikon itsenäisyyspäivä. Joka kadun kulmassa myydään lippuja ja kaikkea viher-valko-punaista. Autojen katoilla liehuu lippuja ja juhlatunnelma on yllä. Tänään lähden erään ystäväni loma-asunnolle Guanajuatoon missä olemme tiistaihin asti. Heidän palatessa minä jatkan matkaani, suunniteltuina vierailupaikkoina ovat San Miguel de Allende, Leon (ainoastaan kenkien takia, Leon on epävirallinen kenkäpääkaupunki, TARVITSEN tanssikengät), Aguascalientes (myöskin pikaisena pysähdyksenä), Zacatecas, Guadalajara ja viimeisenä Tequila. Guadalajarasta lennän tiistaina 23.9 Mexico Cityyn josta menen bussilla Pueblaan. Katsotaan miten reissu sitten oikeasti toteutuu. Zacatecasissa yövyn kaksi yötä erään tuttavan luona, Guadalajarassa taas tapaan Johannan joka on suomalainen tyttö opiskelemassa siellä. Muuten yöpymiset ja viipymiset ovat avoinna.
Kuulin että Suomessa on epävirallisesti talvi. Ensilunta odotellessa nauttikaa viimeisistä auringonsäteistä. Täällä kauhistellaan Suomen pimeyttä, ei edes pakkasta pelätä niin paljoa. Olkaa ylpeitä vuodenajoista ja Suomen monimuotoisuudesta; omasta maastanne. Niin ovat Meksikolaisetkin hyvin ylpeitä omastaan.
torstai 4. syyskuuta 2008
Kuukausisaldo
Kuukausi tien päällä. Kuukausi täynnä uusia kokemuksia, paikkoja, ihmisiä – kuukausi uutta elämää.
Puolitoista viikkoa sitten saapui Kelly. Kelly asuu joulukuun puoleen väliin asti viereisessä huoneessa. Hän on Kaliforniasta, 26-vuotias ja opiskelee sosiaalialaa. Hän aloitti espanjan opintonsa tänä kesänä joten keskustelukielemme on toistaiseksi englanti. Hän opiskelee Universidad de Iberoamericassa lähinnä espanjaa viitenä päivänä viikossa. Kaikista kauhukuvista jotka päässäni vilisivät ennen hänen saapumistaan, yksikään ei toteutunut. Kaikkien onneksi tulemme todella hyvin toimeen Kellyn kanssa. Hän on itsevarma, avoin ja tanssia rakastava. Ei perinteisellä tavalla kaunis mutta hänessä on hehkua. Mielenkiintoinen persoona.
Perheeni kanssa menee edelleen hyvin. Ainoana haittapuolena olen huomannut sijaintini. Lähes kaikki ystäväni asuvat kävelymatkan päässä yliopistolta kun taas minä asun 10min bussi- tai taksimatkan päässä. Taksimatka maksaa vajaat 3€ joten ei se talouttani kaada. Oma sijaintini on kuitenkin hyvä sillä jotkut perheissä asuvat joutuvat yliopistolle mentäessä ottamaan kaksi bussia. Joillain on myös kotiintuloajat (joita kylläkin noudatetaan vain ajatustasolla). Olen siis tyytyväinen kokonaisuudessaan. Voi olla että vuoden vaihteessa vaihdan myös asuntoa, katsotaan sitten.
Kuriositeettina mainittakoon energiatasoni täällä. En ole kertaakaan herännyt puoli kymmenen jälkeen täällä. Monta kertaa yöuneni ovat jääneet neljään viiteen tuntiin. Siestan nukuin ensimmäisenä päivänäni. Suurimman osan ajastani vietän tien päällä. Tunnen oloni Duracell-pupuksi.
Toinen kuriositeetti on ollut hyvin pinnalla tällä viikolla. Maanantaina olin ollut kolme viikkoa Meksikossa. Maanantaista eteenpäin päivittäin on ollut vähintään kaksi ihmistä jotka ovat tiedustelleet mikäli olen löytänyt ketään mielenkiintoa herättävää vielä. Huomattakoon että joka kerta tämä on tapahtunut toisen aloitteesta. Myös apua tarjotaan hanakasti tämän rakkauden löytämiseen. Vaihtareilla täällä ei ole kaikista paras maine sillä saralla, oletan että osittain siitä kysymykset kumpuavat. Kerran olen lähtenyt ulos vaihtareiden kanssa täällä. Olimme kolme tyttöä. Kaksi lähti meksikolaisen kanssa kotiin.
Viihtymiseni kannalta kiitän Luojaa (kun uskonnollisesti vahvassa kaupungissa kerta olen) kolmesta ihmisestä. Milla. Milla oli muutama vuosi sitten täällä Pueblassa opiskelemassa. Hän antoi minulle muutaman ihmisen yhteystiedot. Nämä ovat olleet kultaakin kalliimpia. Millan ystävät jotka olen tavannut ovat kaikki olleet hyvin minun tyylisiä ihmisiä ja olen automaattisesti tullut toimeen heidän kanssaan. Ilman Millaan alkuni olisi ollut paljon vaivalloisempi. Kiitos Milla kaikesta!
Adriana ja Daniel. He olivat ensimmäiset ystäväni täällä. Adri on se tyttö joka mahdollisesti on lähdössä Helsinkiin tammikuussa, Dani menee todennäköisesti Italiaan. Heitä olen nähnyt melko moneen otteeseen kuluneiden viikkojen aikana. Kiitos heidän olen tänä lyhyenä aikana ollut kastajaisissa ja rippijuhlissa. Kiitos heidän olen nähnyt koteja, syönyt ruokia ja viihtynyt. Heidän perheensä ovat olleet hyvin lämpimiä ja vastaanottavaisia minua kohtaan. Olen ollut todella onnekas.
Älkää olettako että olen unohtanut teidät koska en ole kirjoittanut. En ole kirjoittanut kenellekään. Se ei tarkoita että olen hylännyt teidät. Olette mielessäni usein ja muistoissani aina. Riippumatta siitä mitä täällä tapahtuu olette tärkeitä ja rakkaita minulle, kukin omalla tavallaan. Tätä ei kukaan voi ottaa pois.
Puolitoista viikkoa sitten saapui Kelly. Kelly asuu joulukuun puoleen väliin asti viereisessä huoneessa. Hän on Kaliforniasta, 26-vuotias ja opiskelee sosiaalialaa. Hän aloitti espanjan opintonsa tänä kesänä joten keskustelukielemme on toistaiseksi englanti. Hän opiskelee Universidad de Iberoamericassa lähinnä espanjaa viitenä päivänä viikossa. Kaikista kauhukuvista jotka päässäni vilisivät ennen hänen saapumistaan, yksikään ei toteutunut. Kaikkien onneksi tulemme todella hyvin toimeen Kellyn kanssa. Hän on itsevarma, avoin ja tanssia rakastava. Ei perinteisellä tavalla kaunis mutta hänessä on hehkua. Mielenkiintoinen persoona.
Perheeni kanssa menee edelleen hyvin. Ainoana haittapuolena olen huomannut sijaintini. Lähes kaikki ystäväni asuvat kävelymatkan päässä yliopistolta kun taas minä asun 10min bussi- tai taksimatkan päässä. Taksimatka maksaa vajaat 3€ joten ei se talouttani kaada. Oma sijaintini on kuitenkin hyvä sillä jotkut perheissä asuvat joutuvat yliopistolle mentäessä ottamaan kaksi bussia. Joillain on myös kotiintuloajat (joita kylläkin noudatetaan vain ajatustasolla). Olen siis tyytyväinen kokonaisuudessaan. Voi olla että vuoden vaihteessa vaihdan myös asuntoa, katsotaan sitten.
Kuriositeettina mainittakoon energiatasoni täällä. En ole kertaakaan herännyt puoli kymmenen jälkeen täällä. Monta kertaa yöuneni ovat jääneet neljään viiteen tuntiin. Siestan nukuin ensimmäisenä päivänäni. Suurimman osan ajastani vietän tien päällä. Tunnen oloni Duracell-pupuksi.
Toinen kuriositeetti on ollut hyvin pinnalla tällä viikolla. Maanantaina olin ollut kolme viikkoa Meksikossa. Maanantaista eteenpäin päivittäin on ollut vähintään kaksi ihmistä jotka ovat tiedustelleet mikäli olen löytänyt ketään mielenkiintoa herättävää vielä. Huomattakoon että joka kerta tämä on tapahtunut toisen aloitteesta. Myös apua tarjotaan hanakasti tämän rakkauden löytämiseen. Vaihtareilla täällä ei ole kaikista paras maine sillä saralla, oletan että osittain siitä kysymykset kumpuavat. Kerran olen lähtenyt ulos vaihtareiden kanssa täällä. Olimme kolme tyttöä. Kaksi lähti meksikolaisen kanssa kotiin.
Viihtymiseni kannalta kiitän Luojaa (kun uskonnollisesti vahvassa kaupungissa kerta olen) kolmesta ihmisestä. Milla. Milla oli muutama vuosi sitten täällä Pueblassa opiskelemassa. Hän antoi minulle muutaman ihmisen yhteystiedot. Nämä ovat olleet kultaakin kalliimpia. Millan ystävät jotka olen tavannut ovat kaikki olleet hyvin minun tyylisiä ihmisiä ja olen automaattisesti tullut toimeen heidän kanssaan. Ilman Millaan alkuni olisi ollut paljon vaivalloisempi. Kiitos Milla kaikesta!
Adriana ja Daniel. He olivat ensimmäiset ystäväni täällä. Adri on se tyttö joka mahdollisesti on lähdössä Helsinkiin tammikuussa, Dani menee todennäköisesti Italiaan. Heitä olen nähnyt melko moneen otteeseen kuluneiden viikkojen aikana. Kiitos heidän olen tänä lyhyenä aikana ollut kastajaisissa ja rippijuhlissa. Kiitos heidän olen nähnyt koteja, syönyt ruokia ja viihtynyt. Heidän perheensä ovat olleet hyvin lämpimiä ja vastaanottavaisia minua kohtaan. Olen ollut todella onnekas.
Älkää olettako että olen unohtanut teidät koska en ole kirjoittanut. En ole kirjoittanut kenellekään. Se ei tarkoita että olen hylännyt teidät. Olette mielessäni usein ja muistoissani aina. Riippumatta siitä mitä täällä tapahtuu olette tärkeitä ja rakkaita minulle, kukin omalla tavallaan. Tätä ei kukaan voi ottaa pois.
maanantai 1. syyskuuta 2008
Opin tie
Kerron hieman kursseista mita taalla kayn. Minulla on yhteensa kuusi kurssia, yksi kansainvalisten suhteiden, yksi valtiotieteiden ja nelja oikeustieteiden saralla. Yhden tunnin pituus on noin 50 min. Luokka vaihtuu joka kerta, samalla kurssilla tosin yleensa ollaan aina samassa luokassa. Pulpetit ovat amerikkalaismaisia, tuolissa on oikealla puolella poyta joka on istujan oikean kaden alla. Tasta vuodesta lahtien luokissa ei saa syoda tai juoda mitaan, ainoastaan vesi on sallittu. Lisaksi tupakoiminen on kielletty joten tunnin loputtua monet alkavat polttaa heti kaytavalla.
Kursseilla on noin 15-25 henkea. Kurssisysteemi on melko lahella meidan Suomen lukion systeemiamme. Opiskelijoilla on tietyt pakolliset kurssit joiden lisaksi voi valita valinnaisia. Kurssit saa suorittaa koska vain mutta suosituksia edeltavista kursseista yleensa on. Laksyt ovat myos yliopistotasolla hyvin yleisia, tosin oikeustieteissa niita ei juurikaan ensimmaisen vuoden jalkeen harrasteta. Kursseilla taytyy olla 75% lasna. Lasnaolo katsotaan joka kerta nimenhuudolla. Kurssin aikana, joka siis kestaa puolen vuotta, on kaksi tai kolme valikoetta ja yksi loppukoe joka joissain tapauksissa kasittaa koko kurssin.
UPAEP on yksityinen yliopisto, joka viimeisen vuosikymmenen aikana on kasvanut huimasti. Opiskelijat maksavat koulutuksesta. Summa ei ole kuitenkaan kiintea. Jokaisella kurssilla on tietty maara creditoseja eli periaatteessa opintopisteita. Jokainen piste maksaa tietyn verran. Yleensa vaikeammat ja tarkeammat kurssit ovat pisteytetty korkeammalle. Esim. saksan taso 2 kurssi on 10 creditosia kun taas valinnainen ja iltaisin jarjestettava Tecnicas de negociacion y debate on 3 creditosia. Hullunkurista tasta asiasta tekee sen etta opintopisteet jotka saan Suomessa opinnoistani taalla perustuvat naihin creditoseihin. Ne vaan kun eivat ole juurikaan missaan suhteessa tyomaaraan. Minulla on siis kaksi kurssia joiden tunti- ja tyomaara vastaa suurinpiirtein toisiaan. Toinen on 7 creditosia, toinen 3. Ensimmaisesta saan n. 5 op, toisesta 2 op. Kurssini ovat seuraavat:
Politica internacional contemporanea = Tamanhetkinen kansainvalinen politiikka
Maanantaisin 11-14. Kaymme lapi maailman poliittista tilannetta toisen maailmansodan lopusta eteenpain. Opettaja on Kuubasta kotoisin oleva vanhempi mies joka hyvin hauskasti ja tunteikkaasti selitti kylmasta sodasta ja sen vaikutuksista Meksikoon ja Kuubaan. Myoskin Suomen osa Venajan rajanaapurina kasiteltiin vain minun takiani. Opiskelijat ovat toisen ja kolmannen vuoden kansainvalisten suhteiden opiskelijoita.
Historia politica de Iberoamerica = Iberoamerikan poliittinen historia
Ma, ti ja ke 15-16. Tama on kurssi jossa on ensimmaisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoita. Tunneilla huudellaan, puhutaan opettajan paalle, heitellaan paperipalloja ja tehdaan kaikkea mita en ole nahnyt viimeisen viiden vuoden aikana. Opettaja on lempinimeltaan Tahkapaa, han on tumma mutta hanella on takapuoleen asti ulottuva paksu tukka. Han on hyvin huomaavainen minua kohtaan, selittaa aina valilla esim. tiettyjen juhlapaivien taustaa. Opetus muistuttaa paljon ylaastetta mutta aihe on kiinnostava joten minua ei haittaa.
Medicina forense = Oikeuslaaketiede
Ti, ke, to 9-10. Ehka kaikista eniten mielipiteita jakava kurssi oikeustieteilijoiden parissa taalla. Kurssi on sita mita lupaa. Valokuvia, yksityiskohtia, kylmaa ja tehokasta. Kurssin aikana tulemme pitamaan muutamia tunteja Pueblan ruumishuoneella jossa saamme seurata tyoskentelya. Kurssin aikaisemmin kayneet kertoivat kauhutarinoita lapsesta jonka rinta avattiin heidan lasnaollessaan. Kurssia pitaa nainen joka tyoskentelee talla alalla mutta joka joka aamu kiireella tulee opettamaan. Harvinaisen huumorintajuton nainen.
Derecho internacional privado = Kansainvalinen yksityisoikeus
Ti 10-14. Maratonitunti. Opettajana saksalainen herra Voigl joka 17-vuotiaana sai stipendin menna opiskelemaan oikeustieteita USA:aan. Valmistuttuaan tohtoriksi kansainvalisesta yksityisoikeudesta han tyoskenteli 15 vuotta Chigagossa USA:n neljanneksi suurimmassa asianajotoimistossa jossa silloin oli 450 asianajajaa, nykyaan yli 1200. Kun terveys alkoi pettaa han muutti Mekisikoon missa on tehnyt monia tarkeita toita eri yliopistoilla. Viimeiset 8 vuotta han on ollut opettajana UPAEP:lla. Henkilo jolta voi oppia paljon.
Tecnicas de negociacion y debate
Ti 18-20, to 19-20. Ainut kurssi johon en viela ole paassyt sisalle. Opettaja on Taxcosta kotoisin ja puhuu hieman epaselvasti ja paljon ymparipyoreasti. Tama on juuri se ryhma jonka kunnioituksen olen ansainnut. Tarkoituksena on lahinna oppia oikeustieteellista perustelua, likaisten keinojen valttamista ym. Jotkut tunnit ovat muuttuneet lahinna tappeluksi kiitos eraan tyton jolla on hyvin vahvat mielipiteet jotka han myos ilmaisee.
Derecho anglosajón = Angloamerikkalainen oikeus
To 10-13. Opettajana sama herra Voigl kuin kansainvalisessa yksityisoikeudessa. Herra Voigl on mm. opiskellut kaksi vuotta Kairossa islamilaista oikeutta joten ensimmainen tunti meni lahinna roomalaisen, angloamerikkalaisen ja islamilaisen oikeuden historian kertomiseen mika oli oikeinkin mielenkiintoista. Kurssin jalkimmaisella puolella keskitytaan lahinna angloamerikkalaiseen rikosoikeuteen silla meksikolaiset jotka harjoittavat oikeutta USA:ssa yleensa paatyvat puolustamaan muita meksikolaisia jotka ovat joutuneet vaikeuksiin rikoslain kanssa.
Naitten parissa vietan siis aikana joulukuun alkuun asti.
Kursseilla on noin 15-25 henkea. Kurssisysteemi on melko lahella meidan Suomen lukion systeemiamme. Opiskelijoilla on tietyt pakolliset kurssit joiden lisaksi voi valita valinnaisia. Kurssit saa suorittaa koska vain mutta suosituksia edeltavista kursseista yleensa on. Laksyt ovat myos yliopistotasolla hyvin yleisia, tosin oikeustieteissa niita ei juurikaan ensimmaisen vuoden jalkeen harrasteta. Kursseilla taytyy olla 75% lasna. Lasnaolo katsotaan joka kerta nimenhuudolla. Kurssin aikana, joka siis kestaa puolen vuotta, on kaksi tai kolme valikoetta ja yksi loppukoe joka joissain tapauksissa kasittaa koko kurssin.
UPAEP on yksityinen yliopisto, joka viimeisen vuosikymmenen aikana on kasvanut huimasti. Opiskelijat maksavat koulutuksesta. Summa ei ole kuitenkaan kiintea. Jokaisella kurssilla on tietty maara creditoseja eli periaatteessa opintopisteita. Jokainen piste maksaa tietyn verran. Yleensa vaikeammat ja tarkeammat kurssit ovat pisteytetty korkeammalle. Esim. saksan taso 2 kurssi on 10 creditosia kun taas valinnainen ja iltaisin jarjestettava Tecnicas de negociacion y debate on 3 creditosia. Hullunkurista tasta asiasta tekee sen etta opintopisteet jotka saan Suomessa opinnoistani taalla perustuvat naihin creditoseihin. Ne vaan kun eivat ole juurikaan missaan suhteessa tyomaaraan. Minulla on siis kaksi kurssia joiden tunti- ja tyomaara vastaa suurinpiirtein toisiaan. Toinen on 7 creditosia, toinen 3. Ensimmaisesta saan n. 5 op, toisesta 2 op. Kurssini ovat seuraavat:
Politica internacional contemporanea = Tamanhetkinen kansainvalinen politiikka
Maanantaisin 11-14. Kaymme lapi maailman poliittista tilannetta toisen maailmansodan lopusta eteenpain. Opettaja on Kuubasta kotoisin oleva vanhempi mies joka hyvin hauskasti ja tunteikkaasti selitti kylmasta sodasta ja sen vaikutuksista Meksikoon ja Kuubaan. Myoskin Suomen osa Venajan rajanaapurina kasiteltiin vain minun takiani. Opiskelijat ovat toisen ja kolmannen vuoden kansainvalisten suhteiden opiskelijoita.
Historia politica de Iberoamerica = Iberoamerikan poliittinen historia
Ma, ti ja ke 15-16. Tama on kurssi jossa on ensimmaisen ja toisen vuosikurssin opiskelijoita. Tunneilla huudellaan, puhutaan opettajan paalle, heitellaan paperipalloja ja tehdaan kaikkea mita en ole nahnyt viimeisen viiden vuoden aikana. Opettaja on lempinimeltaan Tahkapaa, han on tumma mutta hanella on takapuoleen asti ulottuva paksu tukka. Han on hyvin huomaavainen minua kohtaan, selittaa aina valilla esim. tiettyjen juhlapaivien taustaa. Opetus muistuttaa paljon ylaastetta mutta aihe on kiinnostava joten minua ei haittaa.
Medicina forense = Oikeuslaaketiede
Ti, ke, to 9-10. Ehka kaikista eniten mielipiteita jakava kurssi oikeustieteilijoiden parissa taalla. Kurssi on sita mita lupaa. Valokuvia, yksityiskohtia, kylmaa ja tehokasta. Kurssin aikana tulemme pitamaan muutamia tunteja Pueblan ruumishuoneella jossa saamme seurata tyoskentelya. Kurssin aikaisemmin kayneet kertoivat kauhutarinoita lapsesta jonka rinta avattiin heidan lasnaollessaan. Kurssia pitaa nainen joka tyoskentelee talla alalla mutta joka joka aamu kiireella tulee opettamaan. Harvinaisen huumorintajuton nainen.
Derecho internacional privado = Kansainvalinen yksityisoikeus
Ti 10-14. Maratonitunti. Opettajana saksalainen herra Voigl joka 17-vuotiaana sai stipendin menna opiskelemaan oikeustieteita USA:aan. Valmistuttuaan tohtoriksi kansainvalisesta yksityisoikeudesta han tyoskenteli 15 vuotta Chigagossa USA:n neljanneksi suurimmassa asianajotoimistossa jossa silloin oli 450 asianajajaa, nykyaan yli 1200. Kun terveys alkoi pettaa han muutti Mekisikoon missa on tehnyt monia tarkeita toita eri yliopistoilla. Viimeiset 8 vuotta han on ollut opettajana UPAEP:lla. Henkilo jolta voi oppia paljon.
Tecnicas de negociacion y debate
Ti 18-20, to 19-20. Ainut kurssi johon en viela ole paassyt sisalle. Opettaja on Taxcosta kotoisin ja puhuu hieman epaselvasti ja paljon ymparipyoreasti. Tama on juuri se ryhma jonka kunnioituksen olen ansainnut. Tarkoituksena on lahinna oppia oikeustieteellista perustelua, likaisten keinojen valttamista ym. Jotkut tunnit ovat muuttuneet lahinna tappeluksi kiitos eraan tyton jolla on hyvin vahvat mielipiteet jotka han myos ilmaisee.
Derecho anglosajón = Angloamerikkalainen oikeus
To 10-13. Opettajana sama herra Voigl kuin kansainvalisessa yksityisoikeudessa. Herra Voigl on mm. opiskellut kaksi vuotta Kairossa islamilaista oikeutta joten ensimmainen tunti meni lahinna roomalaisen, angloamerikkalaisen ja islamilaisen oikeuden historian kertomiseen mika oli oikeinkin mielenkiintoista. Kurssin jalkimmaisella puolella keskitytaan lahinna angloamerikkalaiseen rikosoikeuteen silla meksikolaiset jotka harjoittavat oikeutta USA:ssa yleensa paatyvat puolustamaan muita meksikolaisia jotka ovat joutuneet vaikeuksiin rikoslain kanssa.
Naitten parissa vietan siis aikana joulukuun alkuun asti.
tiistai 26. elokuuta 2008
Kuherruskuukausi
Kun lahtee uuteen maahan, uuteen kaupunkiin, on kaikki uutta ja jannaa. Huonot asiat ovat mielenkiintoisia ja niille lahinna naureskelee. Arkikin tuntuu eksoottiselta ja sita liitelee korkeuksissa.
Kun arki todella on lahtenyt kayntiin, kun pakolliset paikat on koluttu ja suurin osa ihmisista nahty kertaalleen, alkaa alamaki. Monet asiat ovat huonommin kuin kotona, taalla on vaikeaa ja tylsaa ja tyhmaa. Kukaan ei ymmarra, itsea ei kiinnosta, yleinen negatiivisten tunteiden myllerrys.
Olen ollut taalla nyt kaksi viikkoa. Tuntuu kuin olisin ollut taalla kuukauden. Ei siksi etta aika olisi kulunut niin hitaasti vaan koska niin paljon on tapahtunut etta en pysty prosessoimaan sita tosiasiaa etta se kaikki on tapahtunut niin lyhyen ajan sisalla. Nyt tunnen yliopiston, kotini, keskustan joten kuten, kurssien ihmiset, maan ja kulttuurin pintaraapaisun verran. Kaikki mita tasta eteenpain tulee vastaan on luultavasti vain tietojeni ja tuntemuksieni syventamista. Uutta ja jannittavaa ei tule samassa maarin.
Uskon kylla etta minulla on kaikki edellytykset viihtya taalla hyvin mutta eri asia on tajuanko sen itse.Taalla olo on ollut janna sekoitus turismia ja kotiutumista. Tunnen kotiutuneeni melko hyvin tanne mutta kunnianhimoni aktiviteettien osalta on turistin tasoa. Toisin sanoen, haluan hyodyntaa joka ikisen sekunnin jonka taalla vietan. Esim. sunnuntaina palattuani kotiin 9h reissun jalkeen harkitsin vakavasti viela soittavani jollekkin tuttavalle. Lopulta fyysinen vasymykseni vei voiton mutta mielessani painiskelin paatokseni kanssa. Nahtavaksi jaa koska pystyn luopumaan turistista itsessani ja vain olemaan, elamaan normaalia elamaa jolloin joka ikinen paiva, joka ikinen hetki, ei tarvitse olla tekemista.
Luulen etta oma kuherruskuutauteni kestaa tasan niin kauan kuin minulla on tekemista 6 paivana viikossa. Jos loydan itseni viikonloppuna ilman tekemista ja ilman seuraa, joudun vastakkain oman "kunnianhimoni" kanssa. Se myoskin luultavasti tulee olemaan yksi kaannekohdista sen suhteen mita tama vuosi tuo tullessaan.
Oman persoonani suhteen olen onnellinen kahdesta asiasta; etta olen positiivinen ja etta en ole kovin tempperamenttinen. Positiivisuuteni on kehittynyt viimeisten vuosien aikana ja auttaa kummasti tilanteessa kuin tilanteessa. Suosittelen lampimasti. Tempperamenttisuuteen taas liittyy se etta vahvat tunteet tavoittavat minut harvoin. Vaikka silla on seka hyvat etta huonot puolensa, on se taalla vain plussaa koska en usko vajoavani masennuksen allokkoon vaikka asiat menisivatkin huonosti.
Taman tekstin motiivina ei suinkaan ole oma huono oloni tai surullisuuteni. Painvastoin, kaikki menee oikein hyvin - mutta juurikin siita syysta mietin mita tapahtuu kun asiat eivat mene hyvin. Olen nyt kuherruskuukauteni puolessa valissa joten jos maailmani seuraisi kalenteria, olisi minulla kahden viikon paasta erilainen aani kellossa.
Aurinkoisia terveisia!
Kun arki todella on lahtenyt kayntiin, kun pakolliset paikat on koluttu ja suurin osa ihmisista nahty kertaalleen, alkaa alamaki. Monet asiat ovat huonommin kuin kotona, taalla on vaikeaa ja tylsaa ja tyhmaa. Kukaan ei ymmarra, itsea ei kiinnosta, yleinen negatiivisten tunteiden myllerrys.
Olen ollut taalla nyt kaksi viikkoa. Tuntuu kuin olisin ollut taalla kuukauden. Ei siksi etta aika olisi kulunut niin hitaasti vaan koska niin paljon on tapahtunut etta en pysty prosessoimaan sita tosiasiaa etta se kaikki on tapahtunut niin lyhyen ajan sisalla. Nyt tunnen yliopiston, kotini, keskustan joten kuten, kurssien ihmiset, maan ja kulttuurin pintaraapaisun verran. Kaikki mita tasta eteenpain tulee vastaan on luultavasti vain tietojeni ja tuntemuksieni syventamista. Uutta ja jannittavaa ei tule samassa maarin.
Uskon kylla etta minulla on kaikki edellytykset viihtya taalla hyvin mutta eri asia on tajuanko sen itse.Taalla olo on ollut janna sekoitus turismia ja kotiutumista. Tunnen kotiutuneeni melko hyvin tanne mutta kunnianhimoni aktiviteettien osalta on turistin tasoa. Toisin sanoen, haluan hyodyntaa joka ikisen sekunnin jonka taalla vietan. Esim. sunnuntaina palattuani kotiin 9h reissun jalkeen harkitsin vakavasti viela soittavani jollekkin tuttavalle. Lopulta fyysinen vasymykseni vei voiton mutta mielessani painiskelin paatokseni kanssa. Nahtavaksi jaa koska pystyn luopumaan turistista itsessani ja vain olemaan, elamaan normaalia elamaa jolloin joka ikinen paiva, joka ikinen hetki, ei tarvitse olla tekemista.
Luulen etta oma kuherruskuutauteni kestaa tasan niin kauan kuin minulla on tekemista 6 paivana viikossa. Jos loydan itseni viikonloppuna ilman tekemista ja ilman seuraa, joudun vastakkain oman "kunnianhimoni" kanssa. Se myoskin luultavasti tulee olemaan yksi kaannekohdista sen suhteen mita tama vuosi tuo tullessaan.
Oman persoonani suhteen olen onnellinen kahdesta asiasta; etta olen positiivinen ja etta en ole kovin tempperamenttinen. Positiivisuuteni on kehittynyt viimeisten vuosien aikana ja auttaa kummasti tilanteessa kuin tilanteessa. Suosittelen lampimasti. Tempperamenttisuuteen taas liittyy se etta vahvat tunteet tavoittavat minut harvoin. Vaikka silla on seka hyvat etta huonot puolensa, on se taalla vain plussaa koska en usko vajoavani masennuksen allokkoon vaikka asiat menisivatkin huonosti.
Taman tekstin motiivina ei suinkaan ole oma huono oloni tai surullisuuteni. Painvastoin, kaikki menee oikein hyvin - mutta juurikin siita syysta mietin mita tapahtuu kun asiat eivat mene hyvin. Olen nyt kuherruskuukauteni puolessa valissa joten jos maailmani seuraisi kalenteria, olisi minulla kahden viikon paasta erilainen aani kellossa.
Aurinkoisia terveisia!
perjantai 22. elokuuta 2008
Sosiaalisaatio
Ulkomailla opiskelu tuo varmasti pintaan kaiken sortin tunteet ennemmin tai myohemmin. Tamakin viikko, vaikka vasta puolivalissa onkin, on tuonut esiin vahan kaiken laista. Olkoon etta kaikki on erittain odotettavissa, tulee se silti kohteelle yllatyksena.
Koulu alkoi vihdoin virallisesti maanantaina. Innostuneena olen odottanut tata paivaa. Minulla on kolmen kurssin tunnit, yhteensa 5h. Luokkahuoneet on hyvin helppo loytaa silla ne ovat loogisesti talon, kerroksen ja luokkajarjestyksen mukaan numeroituja (myos kadut taalla ovat hyvin loogisesti nimetty mika auttaa eksynytta turistia - tai vaihtaria). Luokat ovat pienia ja oppilaita on 15-25. Oikeustieteita opiskelemassa ei pitkaan aikaan ole ollut ketaan vaihtaria joten yllatys on melko suuri kun astun ovesta sisaan. Tama sama tapahtuu lahes jokaisella kurssilla jonne menen ensi kerran - luokka hiljenee ja katseet seuraavat mua niin kauan kun on jotenkuten soveliasta. Muutama kysymys tulee kotimaahan ja opintoihin liittyen, muuten suhtaudutaan lahinna kummajaisena. Tama on paapiirteittan maanantain ja tiistain saldo. Fiilis niitten paivien jalkeen ei ollut aivan pilvissa, tunne oli lahinna "tatako ma teen seuraavan puolen vuotta?".
Keskiviikkona kurssit ovatkin jo samoja joita minulla on ollut viikolla ja paiva on paras tahan mennessa. Muut opiskelijat ovat paasseet alkujarkytyksen yli ja lahestyvat varovaisesti mutta kun huomaavat etten pure rentoutuvat hieman. Tama ei tietysti pade kuin muutamiin mutta naitten muutamien vaikutus minun mielialaani on huikea. Ainakin minun kohdalla maailmalla on hassu tapa toimia. Kun paivalla puhuin aitin kanssa "kaveritilanteestani" joka hieman latisti mun tunnelmia, soi puhelin ja ihminen toisessa paassa pyytaa mina syomaan lounasta. Keskiviikkona syon loppujen lopuksi kaksi kertaa "ulkona" kahden eri ryhman/ihmisen kanssa ilman etta olen tyrkyttanyt seuraani. Kuinka tilattua.
Tanaan minulla oli kolmen kurssin tunnit, kahden kurssin tunneille opettaja ei ikina tullut. Illan viimeinen kurssi oli hieman vanhempien opiskelijoiden kanssa joiden maailmaan en oikein ollut paassyt viela kiinni. Odotellessa kaytavalla muitten opiskelijoitten kanssa opettajaa joka ei koskaan tullut, alkoi juttu luistaa. En usko etta mielenkiinto olisi pysynyt ylla sita tuntia minka kaytavalla seisoimme jos en olisi ollut ns. terassa. Ajoittain aivoni toimivat kiitettavasti ja keksin nasevia kommentteja asioihin. Siella kaytavalla minulla oli tama vaihe paalla ja ellen taysin vaarin tulkinnut tilannetta, ansaitsin jonkin sortin kunnioituksen siella. Tama on ollut ehka suurin eravoittoni tahan mennessa, etta itse, omalla persoonallani, kiinnitan ihmisten huomion enka vain silla etta olen vaaleampi ja 10 cm kaikkia pitempi. Mielenkiinnolla odotan mita tulevat viikot tuovat tullessaan.
Koulu alkoi vihdoin virallisesti maanantaina. Innostuneena olen odottanut tata paivaa. Minulla on kolmen kurssin tunnit, yhteensa 5h. Luokkahuoneet on hyvin helppo loytaa silla ne ovat loogisesti talon, kerroksen ja luokkajarjestyksen mukaan numeroituja (myos kadut taalla ovat hyvin loogisesti nimetty mika auttaa eksynytta turistia - tai vaihtaria). Luokat ovat pienia ja oppilaita on 15-25. Oikeustieteita opiskelemassa ei pitkaan aikaan ole ollut ketaan vaihtaria joten yllatys on melko suuri kun astun ovesta sisaan. Tama sama tapahtuu lahes jokaisella kurssilla jonne menen ensi kerran - luokka hiljenee ja katseet seuraavat mua niin kauan kun on jotenkuten soveliasta. Muutama kysymys tulee kotimaahan ja opintoihin liittyen, muuten suhtaudutaan lahinna kummajaisena. Tama on paapiirteittan maanantain ja tiistain saldo. Fiilis niitten paivien jalkeen ei ollut aivan pilvissa, tunne oli lahinna "tatako ma teen seuraavan puolen vuotta?".
Keskiviikkona kurssit ovatkin jo samoja joita minulla on ollut viikolla ja paiva on paras tahan mennessa. Muut opiskelijat ovat paasseet alkujarkytyksen yli ja lahestyvat varovaisesti mutta kun huomaavat etten pure rentoutuvat hieman. Tama ei tietysti pade kuin muutamiin mutta naitten muutamien vaikutus minun mielialaani on huikea. Ainakin minun kohdalla maailmalla on hassu tapa toimia. Kun paivalla puhuin aitin kanssa "kaveritilanteestani" joka hieman latisti mun tunnelmia, soi puhelin ja ihminen toisessa paassa pyytaa mina syomaan lounasta. Keskiviikkona syon loppujen lopuksi kaksi kertaa "ulkona" kahden eri ryhman/ihmisen kanssa ilman etta olen tyrkyttanyt seuraani. Kuinka tilattua.
Tanaan minulla oli kolmen kurssin tunnit, kahden kurssin tunneille opettaja ei ikina tullut. Illan viimeinen kurssi oli hieman vanhempien opiskelijoiden kanssa joiden maailmaan en oikein ollut paassyt viela kiinni. Odotellessa kaytavalla muitten opiskelijoitten kanssa opettajaa joka ei koskaan tullut, alkoi juttu luistaa. En usko etta mielenkiinto olisi pysynyt ylla sita tuntia minka kaytavalla seisoimme jos en olisi ollut ns. terassa. Ajoittain aivoni toimivat kiitettavasti ja keksin nasevia kommentteja asioihin. Siella kaytavalla minulla oli tama vaihe paalla ja ellen taysin vaarin tulkinnut tilannetta, ansaitsin jonkin sortin kunnioituksen siella. Tama on ollut ehka suurin eravoittoni tahan mennessa, etta itse, omalla persoonallani, kiinnitan ihmisten huomion enka vain silla etta olen vaaleampi ja 10 cm kaikkia pitempi. Mielenkiinnolla odotan mita tulevat viikot tuovat tullessaan.
tiistai 19. elokuuta 2008
Ensiaskeleet
Viikko takana ja monta edessa (olen siis koulun koneella joten aakkoset ovat rajoitettuja). Kuinka erilaista mutta silti samanlaista kaikki on. Viime viikko kului lahinna ihmetellessa, perusjuttuja opetellessa ja ihmisiin tutustuttaessa. Kylla taalla vuoden on.
Kun lahtee kauas Suomesta kuulee usein ihmettelya siita mista uskallusta riittaa. Kerron salaisuuden. Ei tahan kauheasti rohkeutta tarvita. Se mita tarvitaan on kielitaitoa, kykya hoitaa omat asiansa, hiukan kylmapaisyytta ja aimo annos innostuneisuutta. Vaihtoon lahteminen on perusmuodossaan periaatteessa hyvin kaukana seikkailusta. Uskallusta tarvitaan ainoastaan lentokoneeseen noustessa. Muuten on hyvin pieni mahdollisuus etta jokin menee pieleen. Varsinkin taalla missa suurin osa vaihtareista asuu perheessa, on apu koko ajan lasna. Paikallinen aitini, Ana Maria, toi minut ensimmaisena paivana bussilla yliopistolle ja haki minut takaisin jotta oppisin reitin. Yliopistolla selitetaan tarvittaessa rautalangasta vaantaen mita taytyy tehda ja missa taytyy olla. Vaihto-organisaatio jolle tasta huvista maksetaan hoitaa lahes kaiken paperityon ja jarjestelemisen. Ainut mita minun taytyy tehda on tayttaa hakupaperit, hakea viisumia, ostaa lentoliput ja lahtea matkaan. Kun saavun perille on minulla asunto, ruokaa ja opiskelupaikka. Ei tama ihmeita vaadi eika suuria ponnistuksia minulta. Kunhan olen.
On syyta toki huomata etta kaikkialla vaihtoon lahteminen ei toimi samalla tavalla. Monissa maissa esim. asunto taytyy hankkia itse mika varmasti on Suomesta kasin oma lukunsa. Taalla ollaan kuitenkin hyvaksi havaittu perheisiin majoittaminen ja olen samaa mielta. Aamulla ensimmaiseksi ja illalla viimeiseksi puhun espanjaa. Syon paikallista ruokaa, itsetehtyna pitaytyisin varmasti tutuissa resepteissa enka siten saisi samassa mittakaavassa ihmetella ruokakulttuuria taalla. Minulla on jatkuvasti kaytettavissani ihminen joka on valmis vastaamaan tyhmimpiin kysymyksiini ja auttamaan kun tarve vaatii.
Syy miksi tama systeemi ei aina ole vaihto-oppilaiden suosiossa on etta osa itsenaisyydesta tietysti menee. Yolla kotiin palatessa hiippailen isantieni makuuhuoneitten ohi enka voi raahata keta tahansa huoneeseeni. Perheeni kuitenkin kunnioittaa yksityisyyttani kiitettavasti enka tunne oloani ainakaan viela ahdistuneeksi. Perheessa asuttaessa irrottaudun taysin eri tavalla suomalaisesta kulttuuristani kuin yksin asuessani. Tama on yksi tarkeimmista asioita mita talta vaihdolta haen.
Lyhyesti viime viikosta. Olen tutustunut muutamiin paikallisiin enemman tai vahemman sattuman kautta ja voin kutsua heita ystavikseni. Kaupunkiin olen tutustunut. Myonnettakoon etta ensivaikutelma kaupungista ei ollut aivan paras mahdollinen mutta se on parantunut huomattavasti viikon kuluessa. Perjantaina tapasin loput vaihtari. Strategiset tiedot ovat seuraavat: meita on 26. 2 Ranskasta, 2 Chilesta, 2 Meksikosta, 1 Itavallasta, 1 Suomesta (=mina), 10 USA:sta ja 8 Saksasta. Poikia 7, tyttoja 19. Kielitaito on monilla valitettavan huono. Perjantaina tunnin ajan puhuimme ryhmassa odotuksista ja peloista. Koska vapaa sana ei kuulunut juurikaan paadyttiin kaymaan kaikki lapi. Paussilla ulkopuolella ensimmainen asia mita yksi New Yorkilainen tytto sanoo on "I hate Spanish!". Hyva alku.
Meksikolaisista toinen opiskelee USA:ssa, toinen Tijuanissa mutta on yliopistovaihdossa taalla. He, Chilelaiset, kaksi USA:laista ja mina puhuimme pausseilla espanjaa. Muuten tapahtui vaihtareitten keskuudessa yleinen attraktio: USA:laiset keraantyivat puhumaan englantia ja saksalaiset saksaa. Saksalaisten rintama on hieman hajonnut viikonlopun aikana mutta USA:laisista en ole kuullut paljoakaan.
Lauantaina yksi saksalainen poika kutsui minut "illanviettoon" johon sattuman kautta osallistui aluksi aiotun neljan lisaksi 10 muuta. Onni oli totisesti puolellani koska minulla on tasan kahden vaihtarin puhelinnumerot ja toinen syo antibiootteja kotona talla hetkella. Menimme eraan tyypin kotiin minne lopulta paatyi 7 paikallista. Nyt voin sanoa olevani amatoori salsassa, cumbiassa, reggaetonissa ym. silla sain oikein kiitettavaa opetusta eraalta paikalliselta. Alkupaikastamme jatkoimme paikalliseen antroon=luolaan=diskoon missa koin kulttuurishokin tanssilattialla mutta siita joskus myohemmin.
Kiitos todella paljon kirjoittamistanne kommenteista. Sahkopostia saa myos kernaasti lahettaa, hotmail-osoitteen pitaisi loytya taalta sivuilta linkin takaa. Skypen kayttajanimeni on hotmail-osoitteen alkuosa. Skypen kaytto tosin talla hetkella on hieman ajoittaista mutta kuitenkin. Ilmeisesti keskiviikkona seitseman paikkeilla Suomen aikaa kirjaudun seuraavan kerran. Pitakaa huolta itsestanne!
Kun lahtee kauas Suomesta kuulee usein ihmettelya siita mista uskallusta riittaa. Kerron salaisuuden. Ei tahan kauheasti rohkeutta tarvita. Se mita tarvitaan on kielitaitoa, kykya hoitaa omat asiansa, hiukan kylmapaisyytta ja aimo annos innostuneisuutta. Vaihtoon lahteminen on perusmuodossaan periaatteessa hyvin kaukana seikkailusta. Uskallusta tarvitaan ainoastaan lentokoneeseen noustessa. Muuten on hyvin pieni mahdollisuus etta jokin menee pieleen. Varsinkin taalla missa suurin osa vaihtareista asuu perheessa, on apu koko ajan lasna. Paikallinen aitini, Ana Maria, toi minut ensimmaisena paivana bussilla yliopistolle ja haki minut takaisin jotta oppisin reitin. Yliopistolla selitetaan tarvittaessa rautalangasta vaantaen mita taytyy tehda ja missa taytyy olla. Vaihto-organisaatio jolle tasta huvista maksetaan hoitaa lahes kaiken paperityon ja jarjestelemisen. Ainut mita minun taytyy tehda on tayttaa hakupaperit, hakea viisumia, ostaa lentoliput ja lahtea matkaan. Kun saavun perille on minulla asunto, ruokaa ja opiskelupaikka. Ei tama ihmeita vaadi eika suuria ponnistuksia minulta. Kunhan olen.
On syyta toki huomata etta kaikkialla vaihtoon lahteminen ei toimi samalla tavalla. Monissa maissa esim. asunto taytyy hankkia itse mika varmasti on Suomesta kasin oma lukunsa. Taalla ollaan kuitenkin hyvaksi havaittu perheisiin majoittaminen ja olen samaa mielta. Aamulla ensimmaiseksi ja illalla viimeiseksi puhun espanjaa. Syon paikallista ruokaa, itsetehtyna pitaytyisin varmasti tutuissa resepteissa enka siten saisi samassa mittakaavassa ihmetella ruokakulttuuria taalla. Minulla on jatkuvasti kaytettavissani ihminen joka on valmis vastaamaan tyhmimpiin kysymyksiini ja auttamaan kun tarve vaatii.
Syy miksi tama systeemi ei aina ole vaihto-oppilaiden suosiossa on etta osa itsenaisyydesta tietysti menee. Yolla kotiin palatessa hiippailen isantieni makuuhuoneitten ohi enka voi raahata keta tahansa huoneeseeni. Perheeni kuitenkin kunnioittaa yksityisyyttani kiitettavasti enka tunne oloani ainakaan viela ahdistuneeksi. Perheessa asuttaessa irrottaudun taysin eri tavalla suomalaisesta kulttuuristani kuin yksin asuessani. Tama on yksi tarkeimmista asioita mita talta vaihdolta haen.
Lyhyesti viime viikosta. Olen tutustunut muutamiin paikallisiin enemman tai vahemman sattuman kautta ja voin kutsua heita ystavikseni. Kaupunkiin olen tutustunut. Myonnettakoon etta ensivaikutelma kaupungista ei ollut aivan paras mahdollinen mutta se on parantunut huomattavasti viikon kuluessa. Perjantaina tapasin loput vaihtari. Strategiset tiedot ovat seuraavat: meita on 26. 2 Ranskasta, 2 Chilesta, 2 Meksikosta, 1 Itavallasta, 1 Suomesta (=mina), 10 USA:sta ja 8 Saksasta. Poikia 7, tyttoja 19. Kielitaito on monilla valitettavan huono. Perjantaina tunnin ajan puhuimme ryhmassa odotuksista ja peloista. Koska vapaa sana ei kuulunut juurikaan paadyttiin kaymaan kaikki lapi. Paussilla ulkopuolella ensimmainen asia mita yksi New Yorkilainen tytto sanoo on "I hate Spanish!". Hyva alku.
Meksikolaisista toinen opiskelee USA:ssa, toinen Tijuanissa mutta on yliopistovaihdossa taalla. He, Chilelaiset, kaksi USA:laista ja mina puhuimme pausseilla espanjaa. Muuten tapahtui vaihtareitten keskuudessa yleinen attraktio: USA:laiset keraantyivat puhumaan englantia ja saksalaiset saksaa. Saksalaisten rintama on hieman hajonnut viikonlopun aikana mutta USA:laisista en ole kuullut paljoakaan.
Lauantaina yksi saksalainen poika kutsui minut "illanviettoon" johon sattuman kautta osallistui aluksi aiotun neljan lisaksi 10 muuta. Onni oli totisesti puolellani koska minulla on tasan kahden vaihtarin puhelinnumerot ja toinen syo antibiootteja kotona talla hetkella. Menimme eraan tyypin kotiin minne lopulta paatyi 7 paikallista. Nyt voin sanoa olevani amatoori salsassa, cumbiassa, reggaetonissa ym. silla sain oikein kiitettavaa opetusta eraalta paikalliselta. Alkupaikastamme jatkoimme paikalliseen antroon=luolaan=diskoon missa koin kulttuurishokin tanssilattialla mutta siita joskus myohemmin.
Kiitos todella paljon kirjoittamistanne kommenteista. Sahkopostia saa myos kernaasti lahettaa, hotmail-osoitteen pitaisi loytya taalta sivuilta linkin takaa. Skypen kayttajanimeni on hotmail-osoitteen alkuosa. Skypen kaytto tosin talla hetkella on hieman ajoittaista mutta kuitenkin. Ilmeisesti keskiviikkona seitseman paikkeilla Suomen aikaa kirjaudun seuraavan kerran. Pitakaa huolta itsestanne!
tiistai 12. elokuuta 2008
Hanna Pueblassa
Arvon naiset ja herrat, saanko esitellä - Hanna Pueblassa. Todellakin, tänne asti olen päässyt. Nyt hyvin syöneenä, juoneena ja nukkuneena olen raahautunut yliopistolle koneeni kanssa käyttämään Skypeä ja kirjoittamaan tänne.
New Yorkissa kaikki meni oikein hienosti. Yksin matkaavana on se etu että pääsee usein jonojen ohi tai saa (varsinkin naismatkustajana) erikoisetuisuuksia. Näin tapahtui monen monta kertaa. Viikon aikana tuli ennen kaikkea käveltyyn paljon. Ehkä kaikista hauskin asia New Yorkissa on se että et ikinä tiedä mitä seuraavan nurkan takaa löytyy. Esim. Chinatown alkoi kuin tyhjästä, yhtäkkiä kaikki kyltit olivat ensiksi kiinaksi, sitten englanniksi. Brooklynissa vietin melkein kokonaisen päivän vain kävellen ympäriinsä, alueena se oli oikein mukava. Ylivoimaisesti eniten pidin kuitenkin Greenwich Villagesta joka sijaitsee Midtownin alapuolella. Vieressä sijaitseva Soho taas oli kallis ja täynnä turisteja. Turistit, kävelkää enemmän!
Siitä myöskin pikainen maininta että suosittelen lämpimästi Big Apple Hostel-hostellia. Se sijaisee puolen korttelin päässä Times Squarelta. Itse jaoin huoneen kolmen muun kanssa - huoneet ovat sekoitettuja joten ensimmäisen kerran kun kävelin ovesta sisään oli vastassa mies pelkissä boksereissaan. Hostelli on yksinkertainen ilman turhia mukavuuksia, maksaa $45 yöltä. Kalliimpi kuin muut makuusalipaikat mutta sijainti on korvaamaton.
Mutta nyt siis itse asiaan. Olen tällä hetkellä yliopiston tietokonerakennuksessa. Kotona ei ole nettiyhteyttä mutta yliopistolla on WLAN. Yliopistolle ajaa n. 10 min bussilla. Bussi on kooltaan suurinpiirtein pakettiauton kokoinen johon minun kokoisen ihmisen ei ole suunniteltu kiipeävän sisään. Matka maksaa 35 senttiä. Kotini on ilmeisesti ihan hyvällä alueella, 20 korttelin päässä keskustasta. Perheeseen kuuluvat n. 60 vuotiaat isä ja äiti, kolme lasta ovat muuttaneet ajat sitten kotoa. Heistä kumpikaan ei ilmeisesti tee mitään joten nämä kaksi päivää äiti on lähinnä urheillut ja tehnyt ruokaa.
Yliopisto on suurin piirtein kokonaisuudessaan korttelin kokoinen. Ensimmäiset päivät täällä on ollut todella paljon ihmisiä kun paikalliset ovat kirjoittautuneet sisään. Muita vaihtareita en ole vielä nähnyt. Maanantaina "äitini", Ana Maria, toi minut bussilla yliopistolle ja haki bussilla takaisinkin että osaisin reitin. Kävin kansainvälisten asioitten toimistolla kirjoittautumassa sisään. Siellä aloin juttelemaan yhden tytön ja pojan kanssa jotka istuivat samassa pöydässä. Ilmeni että tyttö hakee tammikuussa opiskelemaan Suomeen. Tästähän ilo irtosi. He, Adriana ja Daniel, tekivät minulle sitten yhden suurimmista palveluksista mitä tällä hetkellä voin saada. He toimivat minun "tuuttoreinani". He näyttivät minulle koko kampusalueen, auttoivat minua hakemaan opiskelijakorttini, salasanani, ohjekirjani, tutustuttivat minut eri opettajiin ja olivat kuin Jumalan lahja sillä hetkellä. Tietysti Adrianalla on oma lehmä ojassa minun kanssani mutta hyvin pyyteettömästi he minua kaitsivat. Adrin isä jopa tarjosi minulle ensimmäisen katumaistiaiseni; yksinkertaistetusti se oli n. 15cm pitkä pala juustoa tikussa mikä kastettiin johonkin lettutaikinan näköiseen liemeen ja paistettiin rasvassa hetken.
Kotona syötyäni ja nukuttuani (siesta taitaa olla tämän koko viikon kova sana, pieni stressi, jännitys ja jatkuva keskittyminen vaativat veronsa) Adri ja Daniel (he siis seurustelevat) hakivat minut autolla kotoa. Menimme keskustaan missä he näyttivät vähän paikkoja. Lopuksi menimme kahvilaan istumaan ja juttelemaan kaikesta taivaan ja maan välillä. Ilmeisesti näen heidät tänäänkin. Huomenna on vuorossa Millan tuttu Minerva jolle olen tuonut suomalaista suklaata.
Ehkä päälimmäisenä yllätyksen kohteena on kuitenkin kieli. Suoraan sanottuna olen häkeltynyt kuinka hyvin osaankin espanjaa. New Yorkissa, missä espanjaa kuuli joka puolella, yritin itse välilä kaupassa sönkätä jotain heikolla tuloksella. Ja tällä kielelläkö pitäisi pärjätä? Täällä, siitä lähtien kun nousin bussiin joka vei minut Pueblaan, olen puhunut pelkästään espanjaa. Vielä ei ole tullut vastaan asiaa mitä en olisi osannut selittää niin ettei vastapuoli ymmärtäisi. Heti ensimmäisenä iltana istuimme äitini kanssa keittiön pöydän äärellä kolme tuntia vain puhuen. Välillä tuntuu että suustani putkahtaa sanoja joita en edes tiennyt osaavani. Kuinka hassua kuinka tiukan paikan tullen saavuttaa uusia korkeuksia.
Kaikki on siis tällä puolen palloa hyvin. Perjantaina tapaan toiset vaihtarit, maanantaina alkavat kurssit. Jännityksellä odottaen.
New Yorkissa kaikki meni oikein hienosti. Yksin matkaavana on se etu että pääsee usein jonojen ohi tai saa (varsinkin naismatkustajana) erikoisetuisuuksia. Näin tapahtui monen monta kertaa. Viikon aikana tuli ennen kaikkea käveltyyn paljon. Ehkä kaikista hauskin asia New Yorkissa on se että et ikinä tiedä mitä seuraavan nurkan takaa löytyy. Esim. Chinatown alkoi kuin tyhjästä, yhtäkkiä kaikki kyltit olivat ensiksi kiinaksi, sitten englanniksi. Brooklynissa vietin melkein kokonaisen päivän vain kävellen ympäriinsä, alueena se oli oikein mukava. Ylivoimaisesti eniten pidin kuitenkin Greenwich Villagesta joka sijaitsee Midtownin alapuolella. Vieressä sijaitseva Soho taas oli kallis ja täynnä turisteja. Turistit, kävelkää enemmän!
Siitä myöskin pikainen maininta että suosittelen lämpimästi Big Apple Hostel-hostellia. Se sijaisee puolen korttelin päässä Times Squarelta. Itse jaoin huoneen kolmen muun kanssa - huoneet ovat sekoitettuja joten ensimmäisen kerran kun kävelin ovesta sisään oli vastassa mies pelkissä boksereissaan. Hostelli on yksinkertainen ilman turhia mukavuuksia, maksaa $45 yöltä. Kalliimpi kuin muut makuusalipaikat mutta sijainti on korvaamaton.
Mutta nyt siis itse asiaan. Olen tällä hetkellä yliopiston tietokonerakennuksessa. Kotona ei ole nettiyhteyttä mutta yliopistolla on WLAN. Yliopistolle ajaa n. 10 min bussilla. Bussi on kooltaan suurinpiirtein pakettiauton kokoinen johon minun kokoisen ihmisen ei ole suunniteltu kiipeävän sisään. Matka maksaa 35 senttiä. Kotini on ilmeisesti ihan hyvällä alueella, 20 korttelin päässä keskustasta. Perheeseen kuuluvat n. 60 vuotiaat isä ja äiti, kolme lasta ovat muuttaneet ajat sitten kotoa. Heistä kumpikaan ei ilmeisesti tee mitään joten nämä kaksi päivää äiti on lähinnä urheillut ja tehnyt ruokaa.
Yliopisto on suurin piirtein kokonaisuudessaan korttelin kokoinen. Ensimmäiset päivät täällä on ollut todella paljon ihmisiä kun paikalliset ovat kirjoittautuneet sisään. Muita vaihtareita en ole vielä nähnyt. Maanantaina "äitini", Ana Maria, toi minut bussilla yliopistolle ja haki bussilla takaisinkin että osaisin reitin. Kävin kansainvälisten asioitten toimistolla kirjoittautumassa sisään. Siellä aloin juttelemaan yhden tytön ja pojan kanssa jotka istuivat samassa pöydässä. Ilmeni että tyttö hakee tammikuussa opiskelemaan Suomeen. Tästähän ilo irtosi. He, Adriana ja Daniel, tekivät minulle sitten yhden suurimmista palveluksista mitä tällä hetkellä voin saada. He toimivat minun "tuuttoreinani". He näyttivät minulle koko kampusalueen, auttoivat minua hakemaan opiskelijakorttini, salasanani, ohjekirjani, tutustuttivat minut eri opettajiin ja olivat kuin Jumalan lahja sillä hetkellä. Tietysti Adrianalla on oma lehmä ojassa minun kanssani mutta hyvin pyyteettömästi he minua kaitsivat. Adrin isä jopa tarjosi minulle ensimmäisen katumaistiaiseni; yksinkertaistetusti se oli n. 15cm pitkä pala juustoa tikussa mikä kastettiin johonkin lettutaikinan näköiseen liemeen ja paistettiin rasvassa hetken.
Kotona syötyäni ja nukuttuani (siesta taitaa olla tämän koko viikon kova sana, pieni stressi, jännitys ja jatkuva keskittyminen vaativat veronsa) Adri ja Daniel (he siis seurustelevat) hakivat minut autolla kotoa. Menimme keskustaan missä he näyttivät vähän paikkoja. Lopuksi menimme kahvilaan istumaan ja juttelemaan kaikesta taivaan ja maan välillä. Ilmeisesti näen heidät tänäänkin. Huomenna on vuorossa Millan tuttu Minerva jolle olen tuonut suomalaista suklaata.
Ehkä päälimmäisenä yllätyksen kohteena on kuitenkin kieli. Suoraan sanottuna olen häkeltynyt kuinka hyvin osaankin espanjaa. New Yorkissa, missä espanjaa kuuli joka puolella, yritin itse välilä kaupassa sönkätä jotain heikolla tuloksella. Ja tällä kielelläkö pitäisi pärjätä? Täällä, siitä lähtien kun nousin bussiin joka vei minut Pueblaan, olen puhunut pelkästään espanjaa. Vielä ei ole tullut vastaan asiaa mitä en olisi osannut selittää niin ettei vastapuoli ymmärtäisi. Heti ensimmäisenä iltana istuimme äitini kanssa keittiön pöydän äärellä kolme tuntia vain puhuen. Välillä tuntuu että suustani putkahtaa sanoja joita en edes tiennyt osaavani. Kuinka hassua kuinka tiukan paikan tullen saavuttaa uusia korkeuksia.
Kaikki on siis tällä puolen palloa hyvin. Perjantaina tapaan toiset vaihtarit, maanantaina alkavat kurssit. Jännityksellä odottaen.
perjantai 8. elokuuta 2008
Joskus minäkin olen pieni
Hei vaan kaikille! Kirjoittelen nyt pikaisesti tänne kertoakseni että kaikki on hyvin. Olen hostellissani New Yorkissa, kaupungissa tai ehkä paremmin maassa missä en koskaan ole yksin. Ihmeteltävää on tullut nyt jo monen sivun verran, ne pulpahtelevat sitten ajallaan tänne.
Meksikon perheestäni sain kuulla eilen. Heidän mukaansa mitään viestejä ei ollut perille tullut vaikkakin osoite oli oikea ym.. Nyt kuitenkin kaikki on hyvin silläkin taholla.
Täällä olen hyörinyt ympäriinsä, vaikka olenkin yksinäinen turisti, ei se ole haitannut minua hetkeäkään. Puolensa tälläkin ja kun tehtävää ja nähtävää on paljon, on välillä ihan kiva kun ei tarvitse tehdä kompromisseja.
Lämpimiä terveisiä teille sinne! Nyt markkinoille!
Meksikon perheestäni sain kuulla eilen. Heidän mukaansa mitään viestejä ei ollut perille tullut vaikkakin osoite oli oikea ym.. Nyt kuitenkin kaikki on hyvin silläkin taholla.
Täällä olen hyörinyt ympäriinsä, vaikka olenkin yksinäinen turisti, ei se ole haitannut minua hetkeäkään. Puolensa tälläkin ja kun tehtävää ja nähtävää on paljon, on välillä ihan kiva kun ei tarvitse tehdä kompromisseja.
Lämpimiä terveisiä teille sinne! Nyt markkinoille!
sunnuntai 3. elokuuta 2008
Hanna, mestaripakkaaja
Viimeiset hetket. Viimeiset varmistumiset. Viimeiset jäähyväiset.
Laukut on pakattu. Saldoni on seuraava: matkalaukku 22,5 kg, rinkka 13 kg, käsimatkatavarat 12 kg (jotka siis yli sallitun mutta näillä mennään). Kaikki mukaan lähtevä on kirjattu, erottelu tapahtuu tuonnempana.
Kello on aivan liian paljon suhteessa siihen että lähdemme isäni kanssa ajamaan huomenna klo 3 aamuyöllä kohti Helsinki-Vantaata josta lennän 7.45 Lontoon kautta New Yorkiin, missä olen n. klo 20 Suomen aikaa perillä. Aamiaisleivät olen tehnyt valmiiksi, äiti keittää kaurapuuroa aamulla. Minä vain hyppään vaatteisiini, syön, pesen hampaat ja lähden matkaan. Kuinka innostunut oloni onkaan! Edessä on niin paljon jännittävää ihan perus elämänkin myötä joten tämä ei ole surun hetki. Pikkuveljeni Mikko vuodatti tunteitaan vuolaasti hetki sitten, hän ei herää yöllä minua hyvästelemään. Skypen olemassaolo paransi hänen oloaan. Soveimme että hän kertoo kaikista jännistä koulujutuista sitten hetki kun seuraavan kerran juttelemme.
Hyvästi, Suomi! Olet mielessäni! Te kaikki olette!
Laukut on pakattu. Saldoni on seuraava: matkalaukku 22,5 kg, rinkka 13 kg, käsimatkatavarat 12 kg (jotka siis yli sallitun mutta näillä mennään). Kaikki mukaan lähtevä on kirjattu, erottelu tapahtuu tuonnempana.
Kello on aivan liian paljon suhteessa siihen että lähdemme isäni kanssa ajamaan huomenna klo 3 aamuyöllä kohti Helsinki-Vantaata josta lennän 7.45 Lontoon kautta New Yorkiin, missä olen n. klo 20 Suomen aikaa perillä. Aamiaisleivät olen tehnyt valmiiksi, äiti keittää kaurapuuroa aamulla. Minä vain hyppään vaatteisiini, syön, pesen hampaat ja lähden matkaan. Kuinka innostunut oloni onkaan! Edessä on niin paljon jännittävää ihan perus elämänkin myötä joten tämä ei ole surun hetki. Pikkuveljeni Mikko vuodatti tunteitaan vuolaasti hetki sitten, hän ei herää yöllä minua hyvästelemään. Skypen olemassaolo paransi hänen oloaan. Soveimme että hän kertoo kaikista jännistä koulujutuista sitten hetki kun seuraavan kerran juttelemme.
Hyvästi, Suomi! Olet mielessäni! Te kaikki olette!
torstai 31. heinäkuuta 2008
Vaihtohöperö
Kunnioitan ja ihmettelen suuresti niitä ihmisiä jotka onnistuvat saamaan ajatuksensa järjestykseen kun jotain suurta on lähetymässä ja vielä käymään töissä samanaikaisesti. Muutama viikko sitten löysin muutamia matkaan lähteviä tavaroita. Olin töissä vielä silloin. Mm. hattuni kohtaloksi koitui jonkin sortin hajamielisyys; laitanpa paikkaan mistä varmasti löydän. Katin kontit. Koska en oleta että ikääntymisen mukanaan tuomat muistiongelmat ovat vielä kohdallani akuutteja (eikä alkoholi ole vielä huuhtonut aivojani yhtä kertaa liikaa), laitan tämän kaiken tulevan vaihtovuoteni piikkiin.
Viimeisen viikon ajan on yöpöydälläni tavallisten tuttavuuksien lisäksi ollut espanjan kielioppi, lukion Suomen historian kirja ja paperia ja kynä. Varmasti jokainen tajunnan rajamailla käy päivän tapahtumat läpi. Koska päiväni ovat olleet hyvin Meksiko-värittyneitä, pyörii Meksiko luonnollisena jatkumona ajatuksissani vielä illan viime hetkinä. Tällöin on paperista ja kynästä ollut hyötyä. Muistettavaa, hoidettavaa, postitettavaa, kopioitavaa ja soitettavaa tuntuu riittävän jokaiselle päivälle niin paljon, että silloin kun paperi on vierelläni, kaikki vailla tyydytystä jääneet tehtävät purkautuvat pimeydessä paperille.
Tämän viikon olen viettänyt kotona Porissa äidin ja pikkuveljen kanssa. Pikkuveli Mikko on 8-vuotias, tuleva tokaluokkalainen ja isosiskonsa fani. Koska seuraavaan jälleennäkemiseen on aikaa, tulee kaiken hauskan ja opettavaisen tulla hoidetuksi ennenkuin lähden. Tavanomainen leikkiminen, pelaaminen ja keskusteleminen on siis tämän ja viime viikon aikana saanut uuden sisällön. Sen lisäksi että kaikkea tehdään enemmän, useammin ja hartaammin, on myös Mikko antanut uuden merkityksen sanonnalle "seuraa kuin hai laivaa". Tehokkuuteni päiväsaikaan on osittain tästä syysta, osittain siksi ettei minulla aina ole sydäntä ajaa hyvää tarkoittaavaa pikkuveljeä pois, madaltunut huomattavasti.
Illoista on tullut tehotuntejani. Huonona puolena tässä on se, että kun yöunet väistämättä jäävät lyhykäisiksi, on oravanpyörä valmis. Minulla tosin tarkoittaa tuleva päivä marjojen poimimista, trampoliinilla hyppelyä, ruoan tekemistä ym, ei siis mitään aivoja rasittavaa. Juurikin siistä syystä kunnioitan niitä ihmisiä jotka esim. ovat lähdössä vaihtoon ja joilla on vain muutama päivä aikaa sekä henkisesti että käytännössä valmistautua tulevaan koitokseen. Työpäivät vaativat yllättävän paljon ihmiseltä ja se, että työpäivän jälkeen olisi vielä valmis ahkeroimaan ja olemaan terävä lopunkin iltaa, on raskasta jos mikä.
Minä olen siinä onnekkaassa asemassa että saan rauhassa puida asiat läpi. Rauhallisuustasoni saattaisi olla hyvin erilainen jos kylmettyisin toimistossa ilmastointilaitteen alla perjantaihin saakka. Siltikin, asiat pyörivät lähes lakkaamatta ajatuksissa ja silmissä. Tuntuu kuin minusta pikkuhiljaa on tulossa vaihtohöperö.
Viimeisen viikon ajan on yöpöydälläni tavallisten tuttavuuksien lisäksi ollut espanjan kielioppi, lukion Suomen historian kirja ja paperia ja kynä. Varmasti jokainen tajunnan rajamailla käy päivän tapahtumat läpi. Koska päiväni ovat olleet hyvin Meksiko-värittyneitä, pyörii Meksiko luonnollisena jatkumona ajatuksissani vielä illan viime hetkinä. Tällöin on paperista ja kynästä ollut hyötyä. Muistettavaa, hoidettavaa, postitettavaa, kopioitavaa ja soitettavaa tuntuu riittävän jokaiselle päivälle niin paljon, että silloin kun paperi on vierelläni, kaikki vailla tyydytystä jääneet tehtävät purkautuvat pimeydessä paperille.
Tämän viikon olen viettänyt kotona Porissa äidin ja pikkuveljen kanssa. Pikkuveli Mikko on 8-vuotias, tuleva tokaluokkalainen ja isosiskonsa fani. Koska seuraavaan jälleennäkemiseen on aikaa, tulee kaiken hauskan ja opettavaisen tulla hoidetuksi ennenkuin lähden. Tavanomainen leikkiminen, pelaaminen ja keskusteleminen on siis tämän ja viime viikon aikana saanut uuden sisällön. Sen lisäksi että kaikkea tehdään enemmän, useammin ja hartaammin, on myös Mikko antanut uuden merkityksen sanonnalle "seuraa kuin hai laivaa". Tehokkuuteni päiväsaikaan on osittain tästä syysta, osittain siksi ettei minulla aina ole sydäntä ajaa hyvää tarkoittaavaa pikkuveljeä pois, madaltunut huomattavasti.
Illoista on tullut tehotuntejani. Huonona puolena tässä on se, että kun yöunet väistämättä jäävät lyhykäisiksi, on oravanpyörä valmis. Minulla tosin tarkoittaa tuleva päivä marjojen poimimista, trampoliinilla hyppelyä, ruoan tekemistä ym, ei siis mitään aivoja rasittavaa. Juurikin siistä syystä kunnioitan niitä ihmisiä jotka esim. ovat lähdössä vaihtoon ja joilla on vain muutama päivä aikaa sekä henkisesti että käytännössä valmistautua tulevaan koitokseen. Työpäivät vaativat yllättävän paljon ihmiseltä ja se, että työpäivän jälkeen olisi vielä valmis ahkeroimaan ja olemaan terävä lopunkin iltaa, on raskasta jos mikä.
Minä olen siinä onnekkaassa asemassa että saan rauhassa puida asiat läpi. Rauhallisuustasoni saattaisi olla hyvin erilainen jos kylmettyisin toimistossa ilmastointilaitteen alla perjantaihin saakka. Siltikin, asiat pyörivät lähes lakkaamatta ajatuksissa ja silmissä. Tuntuu kuin minusta pikkuhiljaa on tulossa vaihtohöperö.
sunnuntai 27. heinäkuuta 2008
Iltavirkku, aamun torkku?
Väsynyt mutta onnellinen Hanna istuu jälleen tietokoneen äärellä. Viimeinen viikko alkamaisillaan. Jotta tahiminen jatkuisi huomenna energisenä, kirjoitan (teidän onneksi) lyhyesti.
Pakkaaminen on nyt virallisesti alkanut. Olohuoneen lattialla makaavat nyt levitettyinä mukaan lähtevät vaatteeni. Vaatetilanteen tajuaminen on vain huomattavasti helpompaa sillä tavalla. Viimeiset ostokset tapahtuvat tällä viikolla; salmiakkia ja sukkahousuja.
Ainut pieni murheeni tällä hetkellä on se, etten ole vieläkään kuullut isäntäperheestäni mitään. Olen saanut tietää perheeni äidin nimen, osoitteen ja sähköpostin. Ensimmäisen viestini lähetin parisen viikkoa sitten. Vastausta ei ole tullut. Onneksi hotellit Pueblassa eivät ole kalliita niinkuin eivät myöskään taksit. Jos seuraavan kahden viikon aikana en vastausta saa, yövyn sunnuntain hotellissa ja hurautan maanantaina aamulla yliopistolle laittamaan espanjankielentaitoni ensi kertaa kunnolla koetukselle.
Pienenä mielenkiintoisena asiana voin kertoa jostain minkä sain perjantaina tietää. Olin siinä uskossa että olin hukannut muuton yhteydessä tietokoneeni palautuslevyn. Levy kylläkin löytyi myöhemmin mutta olin perjantaina ehtinyt soittaa Toshiban asiakaspalveluun. Tiedustelin mahdollisuutta saada uutta palautuslevyä. Englantilainen herra toisessa päässä (kesäaikaan ei ole suomenkielistä asiakaspalvelua) kertoi että palautuslevy on varaosa. Hinta 440 €. Muuta ei tarvinne sanoa.
Uni tosiaankin painaa joten taikljhaefdzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz.............
Pakkaaminen on nyt virallisesti alkanut. Olohuoneen lattialla makaavat nyt levitettyinä mukaan lähtevät vaatteeni. Vaatetilanteen tajuaminen on vain huomattavasti helpompaa sillä tavalla. Viimeiset ostokset tapahtuvat tällä viikolla; salmiakkia ja sukkahousuja.
Ainut pieni murheeni tällä hetkellä on se, etten ole vieläkään kuullut isäntäperheestäni mitään. Olen saanut tietää perheeni äidin nimen, osoitteen ja sähköpostin. Ensimmäisen viestini lähetin parisen viikkoa sitten. Vastausta ei ole tullut. Onneksi hotellit Pueblassa eivät ole kalliita niinkuin eivät myöskään taksit. Jos seuraavan kahden viikon aikana en vastausta saa, yövyn sunnuntain hotellissa ja hurautan maanantaina aamulla yliopistolle laittamaan espanjankielentaitoni ensi kertaa kunnolla koetukselle.
Pienenä mielenkiintoisena asiana voin kertoa jostain minkä sain perjantaina tietää. Olin siinä uskossa että olin hukannut muuton yhteydessä tietokoneeni palautuslevyn. Levy kylläkin löytyi myöhemmin mutta olin perjantaina ehtinyt soittaa Toshiban asiakaspalveluun. Tiedustelin mahdollisuutta saada uutta palautuslevyä. Englantilainen herra toisessa päässä (kesäaikaan ei ole suomenkielistä asiakaspalvelua) kertoi että palautuslevy on varaosa. Hinta 440 €. Muuta ei tarvinne sanoa.
Uni tosiaankin painaa joten taikljhaefdzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzzz.............
torstai 24. heinäkuuta 2008
Vinkkipankki
Monilla blogeilla mitä olen lukenut on viihdearvonsa lisäksi ollut myös ns. tietoarvoa. Ne ovat sisältäneet Marttamaiseen tyyliin vinkkejä kodin siivoamisesta, internetlinkkejä, ruokaohjeita ym. Tulevana vaihto-opiskelijana olen mielenkiinnolla lukenut myös muiden ihmisten vaihtokokemuksista. Tätä kautta olen saanut myös korvaamattomia vinkkejä. Viimeisimpänä voin mainita Austraaliassa tällä hetkellä oleilevan Saran vinkin siitä että adapterin lisäksi kannattaa ottaa myöskin jakaja mukaan. Onni onnettomuudessa, häneltä se jäi, minä tajuan (kiitos hänen) ottaa sen mukaani. Tack Sara!
Yhdistys- ja organisaatiotaholta tulevat vinkit taasen ovat olleet valitettavan yksipuolisia. Viisumit mainitaan moneen otteeseen kuin myös se että kohdemaahan kannattaa tutustua etukäteen ja että kulttuurishokki on jokatapauksessa tiedossa. Kiitos, tämä asia on tullut jo selväksi. Mutta entä sen jälkeen kun lentoliput on ostettu, viisumiin painettu sormenjäljet ja matkashekit hankittu?
Yksi asia mitä olen kaivannut on jonkinlainen lista asioista mitään vaihtoon lähtijät ovat mukaansa ottaneet ja mitä he ovat havainneet hyödyttömiksi vuoden aikana. Luonnollisesti keskustelujen kautta näitä asioita on tullut eteen mutta systemaattinen lista olisi silti mieluinen. Vaikka jokaisella ovat ne henkilökohtaiset tavaransa, vähenisi jonkun tärkeän tavaran unohtamisen pelko puoleen jos olisi jokin puolivalmis lista mistä tarkistaa. Tälläisen listan olen itselleni tehnyt tavallisia matkoja varten ja se on osoittautunut hyvinkin arvokkaaksi. Koska vaihtarivuotta koskevaa tavaralistaa ei kuitenkaan ole löytynyt, teen sellaisen siis itse. Kasa huoneeni lattialla koostuen Meksikoon lähtevistä tavaroista leviää laavan lailla. Erottelen sen pakkaamisvaiheessa.
On eräs toinenkin asia, mikä mieltäni painaa, mutta siinä voin olla vain vinkin antajan asemassa. Kun vaihtopaikkaa hakee, tulee (ainakin ISEP:in kanssa) varsinaisten hakukaavakkeitten lisäksi täyttää kurssilista missä siis lukevat kurssit mitä aion ulkomailla suorittaa ja mitä ne vastaavat Suomessa. Varsinkin Suomeen tulevilla vaihtareilla tämä parhaassa tapauksessa toimii erinomaisesti; oppiaineesta riippuen luentojen määrä ei ole päätä huimaava joten lukujärjestyksen saa melko helposti toimimaan.
Meksiko on asia erikseen. Kuten sanoin, yliopistossa opiskeleminen muistuttaa suuresti Suomen lukion käyntiä. Kurssien lukujärjestykset tulevat oppilaiden tietoon vasta kesän keskivaiheilla. Mikäli olisin kuin tavallinen meksikolainen opiskelija joka kävisi samat pakolliset kurssit luokkatovereittensa kanssa, ei ongelmia olisi. Mutta, minä taas valitsen kurssin sieltä, toisen täältä, joiden lukujärjestysten ei ole edes tarkoitus olla toistensa kanssa harmoniassa. Syy ja seuraus, alunperin valitsemani kurssit ovat täydellisellä törmäyslinjalla toistensa kanssa. Tämä tarkoittaa siis sitä että saan alkaa alusta tekemään kurssivalintoja ja hyväksyttämään niitä professoreilla jotka kaikki ovat kesälomalla tällä hetkellä. Toisin sanoen, teen saman työn kahteen kertaan. Tämä uskoakseni pätee melko hyvin kaikkii Latinalaisen Amerikan maihin. Ensimmäisen yrityksen onnistumisprosentti taitaa olla hyvin lähellä nollaa.
Vaikkakin tämän vinkin arvo on lähinnä keskustelua edistävä sillä vaihtoehtoa ei ole, on ääneni jälleen kerran kuultu. Te bloggaajat, arvon kolleegat, jotka olette jaksaneet tahia loppuun asti, toimikaa tiedon välittäjinä, sillä teille on suotu siihen mahdollisuus. Aamen.
Yhdistys- ja organisaatiotaholta tulevat vinkit taasen ovat olleet valitettavan yksipuolisia. Viisumit mainitaan moneen otteeseen kuin myös se että kohdemaahan kannattaa tutustua etukäteen ja että kulttuurishokki on jokatapauksessa tiedossa. Kiitos, tämä asia on tullut jo selväksi. Mutta entä sen jälkeen kun lentoliput on ostettu, viisumiin painettu sormenjäljet ja matkashekit hankittu?
Yksi asia mitä olen kaivannut on jonkinlainen lista asioista mitään vaihtoon lähtijät ovat mukaansa ottaneet ja mitä he ovat havainneet hyödyttömiksi vuoden aikana. Luonnollisesti keskustelujen kautta näitä asioita on tullut eteen mutta systemaattinen lista olisi silti mieluinen. Vaikka jokaisella ovat ne henkilökohtaiset tavaransa, vähenisi jonkun tärkeän tavaran unohtamisen pelko puoleen jos olisi jokin puolivalmis lista mistä tarkistaa. Tälläisen listan olen itselleni tehnyt tavallisia matkoja varten ja se on osoittautunut hyvinkin arvokkaaksi. Koska vaihtarivuotta koskevaa tavaralistaa ei kuitenkaan ole löytynyt, teen sellaisen siis itse. Kasa huoneeni lattialla koostuen Meksikoon lähtevistä tavaroista leviää laavan lailla. Erottelen sen pakkaamisvaiheessa.
On eräs toinenkin asia, mikä mieltäni painaa, mutta siinä voin olla vain vinkin antajan asemassa. Kun vaihtopaikkaa hakee, tulee (ainakin ISEP:in kanssa) varsinaisten hakukaavakkeitten lisäksi täyttää kurssilista missä siis lukevat kurssit mitä aion ulkomailla suorittaa ja mitä ne vastaavat Suomessa. Varsinkin Suomeen tulevilla vaihtareilla tämä parhaassa tapauksessa toimii erinomaisesti; oppiaineesta riippuen luentojen määrä ei ole päätä huimaava joten lukujärjestyksen saa melko helposti toimimaan.
Meksiko on asia erikseen. Kuten sanoin, yliopistossa opiskeleminen muistuttaa suuresti Suomen lukion käyntiä. Kurssien lukujärjestykset tulevat oppilaiden tietoon vasta kesän keskivaiheilla. Mikäli olisin kuin tavallinen meksikolainen opiskelija joka kävisi samat pakolliset kurssit luokkatovereittensa kanssa, ei ongelmia olisi. Mutta, minä taas valitsen kurssin sieltä, toisen täältä, joiden lukujärjestysten ei ole edes tarkoitus olla toistensa kanssa harmoniassa. Syy ja seuraus, alunperin valitsemani kurssit ovat täydellisellä törmäyslinjalla toistensa kanssa. Tämä tarkoittaa siis sitä että saan alkaa alusta tekemään kurssivalintoja ja hyväksyttämään niitä professoreilla jotka kaikki ovat kesälomalla tällä hetkellä. Toisin sanoen, teen saman työn kahteen kertaan. Tämä uskoakseni pätee melko hyvin kaikkii Latinalaisen Amerikan maihin. Ensimmäisen yrityksen onnistumisprosentti taitaa olla hyvin lähellä nollaa.
Vaikkakin tämän vinkin arvo on lähinnä keskustelua edistävä sillä vaihtoehtoa ei ole, on ääneni jälleen kerran kuultu. Te bloggaajat, arvon kolleegat, jotka olette jaksaneet tahia loppuun asti, toimikaa tiedon välittäjinä, sillä teille on suotu siihen mahdollisuus. Aamen.
maanantai 21. heinäkuuta 2008
Jäähyväiskierros
Kun aikaa lähtöön on kaksi viikkoa, alkavat jäähyväiset. Huomenna ovat ensimmäiset tiedossa kun Bea tulee varta vasten Poriin.
Jäähyväiset ovat perinteisesti surullisia. Koko tapaamisen yllä on jonkin sortin tumma pilvi joka illan päätteeksi ryöpsäyttää kylmän suihkun niskaan. Illasta voi toki nauttia mutta tapaamisen varsinainen syy vaikuttaa varmasti jossain määrin.
Ehkä jollain lailla olisi parasta huijata kaikkia niitä joille erikseen sanoo hei-heit. Kertoisin että näemme vielä kahden viikon päästä, mikä sitten olisi viimeinen kerta vuoteen. Tämän "viimeisen kerran" peruuttaisin sitten "äkillisten kiireitten" vuoksi. Kuulostaa ikävältä mutta jollain lailla se voisi olla parempi. Illasta nauttisi puhtaasti seuran vuoksi. Illan päättyessä viimeiset tervehdykset olisivat iloisia, saisi nauttia ihmisistä aidoimmillaan. Toki olisi ikävä temppu sitten ilmoittaa ettei enää näe toista hetkeen mutta miksi vielä viime hetken näkemisen täytyisi olla erilainen kuin aivan tavallisen kohtaamisen?
Vastaan on tullut monenlaista reaktioa puolituttujen parissa. Jotkut ovat olleet peloissaan sen suhteen josko ikinä palaan sieltä takaisin. Että nämä jäähyväiset voivat olla viimeiset. Moni vanhempi kauhistelee lapsensa poislähtöä riippumatta siitä kuinka kauas lapsi lähtee mutta ei uhraa montaa ajatusta sille että sama aikuinen lapsi lähtee ajamaan autoa. Esim. vaihtovuosi on kyllä potentiaalisesti vaarallinen mutta jokapäiväinen elämämme ei juuri siitä eroa. Viimeinen hetkemme voi tulla koska vain eteen. Eikö juuri siitä syystä jokaisesta tapaamisesta pitäisi nauttia ainakin osittain niin kuin viimeisestä?
Tulevan kahden viikon tapaamisteni luonne on kaikkien osapuolien tiedossa. Toiveeni näiden suhteen on se että saan nauttia siitä minkä takia nämä ihmiset ovat minulle läheisiä. Olkaamme iloisia että olemme löytäneet toisemme ja että saamme mahdollisuuden sanoa jäähyväiset hetkeksi jotta jälleennäkemisen hetkellä osaamme arvostaa taas vähän enemmän toistemme olemassa oloa.
Aika kuluu nopeasti. Mikäli tunnelmanne kuitenkin ovat haikeita läheisen tilapäisen poissaolon johdosta, muistakaa että ilman pieniä eroja ei ole lämpimiä jälleennäkemisiä.
Jäähyväiset ovat perinteisesti surullisia. Koko tapaamisen yllä on jonkin sortin tumma pilvi joka illan päätteeksi ryöpsäyttää kylmän suihkun niskaan. Illasta voi toki nauttia mutta tapaamisen varsinainen syy vaikuttaa varmasti jossain määrin.
Ehkä jollain lailla olisi parasta huijata kaikkia niitä joille erikseen sanoo hei-heit. Kertoisin että näemme vielä kahden viikon päästä, mikä sitten olisi viimeinen kerta vuoteen. Tämän "viimeisen kerran" peruuttaisin sitten "äkillisten kiireitten" vuoksi. Kuulostaa ikävältä mutta jollain lailla se voisi olla parempi. Illasta nauttisi puhtaasti seuran vuoksi. Illan päättyessä viimeiset tervehdykset olisivat iloisia, saisi nauttia ihmisistä aidoimmillaan. Toki olisi ikävä temppu sitten ilmoittaa ettei enää näe toista hetkeen mutta miksi vielä viime hetken näkemisen täytyisi olla erilainen kuin aivan tavallisen kohtaamisen?
Vastaan on tullut monenlaista reaktioa puolituttujen parissa. Jotkut ovat olleet peloissaan sen suhteen josko ikinä palaan sieltä takaisin. Että nämä jäähyväiset voivat olla viimeiset. Moni vanhempi kauhistelee lapsensa poislähtöä riippumatta siitä kuinka kauas lapsi lähtee mutta ei uhraa montaa ajatusta sille että sama aikuinen lapsi lähtee ajamaan autoa. Esim. vaihtovuosi on kyllä potentiaalisesti vaarallinen mutta jokapäiväinen elämämme ei juuri siitä eroa. Viimeinen hetkemme voi tulla koska vain eteen. Eikö juuri siitä syystä jokaisesta tapaamisesta pitäisi nauttia ainakin osittain niin kuin viimeisestä?
Tulevan kahden viikon tapaamisteni luonne on kaikkien osapuolien tiedossa. Toiveeni näiden suhteen on se että saan nauttia siitä minkä takia nämä ihmiset ovat minulle läheisiä. Olkaamme iloisia että olemme löytäneet toisemme ja että saamme mahdollisuuden sanoa jäähyväiset hetkeksi jotta jälleennäkemisen hetkellä osaamme arvostaa taas vähän enemmän toistemme olemassa oloa.
Aika kuluu nopeasti. Mikäli tunnelmanne kuitenkin ovat haikeita läheisen tilapäisen poissaolon johdosta, muistakaa että ilman pieniä eroja ei ole lämpimiä jälleennäkemisiä.
sunnuntai 13. heinäkuuta 2008
Vuosi Meksikossa
Voisin hieman valottaa tämän blogin nimivalintaa. "Vuosi Meksikossa" olisi ollut looginen ratkaisu "Hanna Meksikossa" ym jälkeen. "Vuosi Amerikassa" kuitenkin vastaa mahdollisesti enemmän totuutta. Älkää hämääntykö. Amerikka ei ole USA. Eräs yhdysvaltalainen poika joka vietti neljä viikkoa Pueblassa kielikurssilla pohti tätä hankaluutta. Hän ei voi sanoa olevansa amerikkalainen, sillä siinä vaiheessa paikalliset hyvin topakasti huomauttavat myös olevansa amerikkalaisia. Yhdysvaltalaisuuskin tuottaa tiettyjä ongelmia sillä Meksiko koostuu myös osavaltioista mikä tekee Meksikosta yhdysvallan. Tämä oli kuitenkin kielikurssilaisen valinta.
Kuten teille kerroin, järjestetään viimeiset koetilaisuudet Pueblassa toukokuun puolessa välissä. Paluulentoni tuo minut Suomen kamaralle kylläkin vasta heinäkuun lopulla. Tämä johtuu siitä että kesän aion viettää jossain Amerikassa. Paikkaa en tiedä enkä tiedä mitä teen, sen näemme kaikki sitten. Ehdotuksia tutkimusmatkalle itseeni otetaan vastaan. Vuoden vietän kuitenkin kokonaisuudessaan jossain Amerikassa, siitä nimi.
(Saarnavaroitus)
Tähän asiaan liittyen voisin valoittaa hieman vapaaehtoistyön ihmeellisyyttä. Sädekehän kiillottaminen on yllättävän kallista hommaa. Esim. iso vapaaehtoistyön yhdistys I-to-i (www.i-to-i.com) järjestää paljon kaikkea jännittävää. On luonnonsuojelua, orpokoteja, merikilpikonnien pelastamista ym ym. Jos haluat vaikkapa työskennellä vähävaraisten perheitten parissa Monterreyssa kaksi viikoa saat pulittaa siitä huvista $ 1165. Ottakaamme toki huomioon että hinta sisältää majoituksen, ruoat ja vakuutuksen. Summa sisältää myös koko yhdistyksen pyörittämisen, työpaikan organisoimisen jne. Ikäväksi asin tekee se että I-to-i:n työntekijät saavat myöskin melko palkitsevaa palkkaa.
Jos maksat 10 € joka kuukausi sademetsien pelastamiseksi, tiedätkö mitä niille rahoille oikeasti tapahtuu? Peruskysymys mutta se esitetään liian harvoin. Oman edun tavoittelu muitten kustannuksella. Käytetään toisten hätää oman yrityksen voiton paisuttamiseksi. Eikö ihmisten pitäisi nähdä punaista tässä vaiheessa? Siksi oli mukava Intiassa konkreettisesti nähdä että Planille maksetuilla rahoilla oikeasti tehdään jotain kestävää ja hyvää. Luonnollisesti I-to-i tuo paljon hyvää tähän maailmaan ja pelkästään Planin organisaation ylläpitäminen maksaa maltaita. Onko olemassa hyvää hyväntekeväisyysjärjestöä?
Oma ryhmänsa ovat ns. feissaajat, nämä kävelykatujen kauhut, jotka tuovat uusia hyväntekijöitä järjestöille. He saavat itse palkkaa 10 € tunnissa. Toisaalta, he herättävät ihmisissä syyllisyyden tunteen nopealla vauhdilla näyttämällä kuvia kituvista lapsista ja kuolleista eläimistä. Syyllisyyden tunne taitaa taas olla suorassa suhteessa siihen miten lompakon nyörit höltyvät. Hyvään tarkoitukseen saadaan jälleen veronmaksajan kovalla työllä ansaitsemia rahoja. Tarkoittaako tämä siis sitä että hän on hyväntekijä joka saa muut ihmiset mukaan hyväntekeväisyyteen? Onko se ihminen hyväntekijä joka kerran on laittanut allekirjoituksensa suoraveloitusvaltakirjaan eikä sen jälkeen mieti asiaa? Voiko hyvää tehdä rahalla? Ilmeisesti voi, koska $ 1495 pääsee opettamaan englantia Meksikolaisessa kylässä. Mitä tapahtui ajoille jolloin nukuttiin bambumajoissa yöt ja syötettiin norsuja päivät eikä kukaan puhunut rahasta mitään?
(Saarnavaroitus ohi)
Pahoittelut rönsyilystä. Paluu arkeen tapahtuu seuraavassa kirjoituksessa. Siihen asti, hyvää yötä ja huomenta.
Kuten teille kerroin, järjestetään viimeiset koetilaisuudet Pueblassa toukokuun puolessa välissä. Paluulentoni tuo minut Suomen kamaralle kylläkin vasta heinäkuun lopulla. Tämä johtuu siitä että kesän aion viettää jossain Amerikassa. Paikkaa en tiedä enkä tiedä mitä teen, sen näemme kaikki sitten. Ehdotuksia tutkimusmatkalle itseeni otetaan vastaan. Vuoden vietän kuitenkin kokonaisuudessaan jossain Amerikassa, siitä nimi.
(Saarnavaroitus)
Tähän asiaan liittyen voisin valoittaa hieman vapaaehtoistyön ihmeellisyyttä. Sädekehän kiillottaminen on yllättävän kallista hommaa. Esim. iso vapaaehtoistyön yhdistys I-to-i (www.i-to-i.com) järjestää paljon kaikkea jännittävää. On luonnonsuojelua, orpokoteja, merikilpikonnien pelastamista ym ym. Jos haluat vaikkapa työskennellä vähävaraisten perheitten parissa Monterreyssa kaksi viikoa saat pulittaa siitä huvista $ 1165. Ottakaamme toki huomioon että hinta sisältää majoituksen, ruoat ja vakuutuksen. Summa sisältää myös koko yhdistyksen pyörittämisen, työpaikan organisoimisen jne. Ikäväksi asin tekee se että I-to-i:n työntekijät saavat myöskin melko palkitsevaa palkkaa.
Jos maksat 10 € joka kuukausi sademetsien pelastamiseksi, tiedätkö mitä niille rahoille oikeasti tapahtuu? Peruskysymys mutta se esitetään liian harvoin. Oman edun tavoittelu muitten kustannuksella. Käytetään toisten hätää oman yrityksen voiton paisuttamiseksi. Eikö ihmisten pitäisi nähdä punaista tässä vaiheessa? Siksi oli mukava Intiassa konkreettisesti nähdä että Planille maksetuilla rahoilla oikeasti tehdään jotain kestävää ja hyvää. Luonnollisesti I-to-i tuo paljon hyvää tähän maailmaan ja pelkästään Planin organisaation ylläpitäminen maksaa maltaita. Onko olemassa hyvää hyväntekeväisyysjärjestöä?
Oma ryhmänsa ovat ns. feissaajat, nämä kävelykatujen kauhut, jotka tuovat uusia hyväntekijöitä järjestöille. He saavat itse palkkaa 10 € tunnissa. Toisaalta, he herättävät ihmisissä syyllisyyden tunteen nopealla vauhdilla näyttämällä kuvia kituvista lapsista ja kuolleista eläimistä. Syyllisyyden tunne taitaa taas olla suorassa suhteessa siihen miten lompakon nyörit höltyvät. Hyvään tarkoitukseen saadaan jälleen veronmaksajan kovalla työllä ansaitsemia rahoja. Tarkoittaako tämä siis sitä että hän on hyväntekijä joka saa muut ihmiset mukaan hyväntekeväisyyteen? Onko se ihminen hyväntekijä joka kerran on laittanut allekirjoituksensa suoraveloitusvaltakirjaan eikä sen jälkeen mieti asiaa? Voiko hyvää tehdä rahalla? Ilmeisesti voi, koska $ 1495 pääsee opettamaan englantia Meksikolaisessa kylässä. Mitä tapahtui ajoille jolloin nukuttiin bambumajoissa yöt ja syötettiin norsuja päivät eikä kukaan puhunut rahasta mitään?
(Saarnavaroitus ohi)
Pahoittelut rönsyilystä. Paluu arkeen tapahtuu seuraavassa kirjoituksessa. Siihen asti, hyvää yötä ja huomenta.
keskiviikko 9. heinäkuuta 2008
Tervetulotoivotus!
Olet siis eksynyt lukemaan blogiani. Hienoa! Vierailu täällä tarkoittaa lisämotivaatiota minulle, bloggaaminen kun on hieman vieras käsite ja mahdollisesti vaikeasti ylläpidettävä. Heti kärkeen toivon siis mahdollisia vierailijoita kommentoimaan ja vaikka vain terveisiä lähettämään tänne, ei mene hukkaan, takaan sen!
Teille jotka jostain kumman syystä olette tänne eksyneet (ja teille jotka kaipaatte muistin virkistämistä), sietänette pienen esittäytymisen. Hanna on nimi, Suomi on kotimaa ja Meksiko on kohteena. Lähden opiskelemaan Meksikoon, Pueblan kaupunkiin, Universidad Popular Autónoma del Estado de Puebla, tuttavallisemmin UPAEP, nimiseen yliopistoon. Tulen asumaan perheessä ja opiskelen espanjaksi.
Moni on kysynyt "Miksi Meksiko?". Latinalaisessa Amerikassa on aina mielikuvissani ollut sitä jotain. Vaikka en kertaakaan ole Atlantin toisella puolella ollut, olen liittänyt eteläiseen Amerikkaan - ja täten jotenkin johdannaisesti espanjan kieleen - tietyn jännityksen ja seikkailun tunteen. Tätä mielikuvaa eivät ole muuttaneet tieto korruptiosta, köyhyydestä, luonnonkatastrofeista tai vastaavasta.
Kuulun niihin onnekkaisiin ihmisiin joilla on mahdollisuus jättää nykyinen elämä hetkeksi taakse (vaikkei se täysin toteudukkaan) ja kokea jotain muuta, jotain uutta, jotain perinteistä. Uskon että nyt kun olen muutaman vuoden elänyt poissa kotoa, itsenäistynyt ja kehittynyt, niin voin nauttia ja hyötyä tulevasta kokemuksestani eri tavalla kuin olisin esim. lukioaikana voinut.
Lähden Suomesta maanantaina 4.8 klo 7.45 Lontoon kautta kohti New Yorkia. Siellä vietän 6 yötä turistina. Sunnuntaina 10.8 lennän NYsta Mexico Cityyn josta jatkan bussilla Pueblaan. Näillä näkymin menen sieltä taksilla isäntäperheeseeni ja maanantaina tapaan vastaanottavan yliopistoni edustajan. Tämä on siis alustava sotasuunnitelma. Se myöskin tarkoittaa sitä että minulla on alle 4 viikkoa aikaa täällä.
Valmisteluni ovat olleet jo pitkään käynnissä. Hakemuksen jättämisen määräaika oli 15.11.2007. Se tuli jätettyä aivan liian tiukalla aikataululla. Paksu nippu paperia, perustelukirjeitä englanniksi ja espanjaksi (avusta suuren suuri kiitos Boijelle ja Ainolle!), kurssilista (siitä ei niin suurta kiitosta Åbo Akademille, epäselvyys on lievä ilmaisu, tästä taas kiitos Ninalle joka tahi omien papereittensa kanssa ja on nyt Kanadassa) ja monia muita vakuutteluja ym. Haen kahteen eri yliopistoon, UPAEP:iin Pueblassa ja toissijaisesti erääseen yliopistoon Guanajuatossa. Niinkin pian kuin 30.11.2007 on Åbo Akademi hyväksynyt minut hakijaksi. Tämä tarkoittaa että olen oikeutettu stipendiin ja että vaihtoon pääsyni on 90% varma. Seuraava yhteydenotto tapahtuu 7.5.2008 jolloin vaihtariyhdistys ISEP, joka siis järjestää tämän kaiken matkoja lukuunottamatta, ilmoittaa että minut on hyväksytty hakijaksi UPAEP:iin, ensisijaiseen vaihtoehtooni. Tämä on erittäin positiivinen yllätys sillä erä toinen tyttö joka nyt on lähdössä myös Meksikoon päätyi viidenteen vaihtoehtoonsa Guadalajaraan.
Pueblassa opintoni kestävät elokuun puolesta välistä toukokuun alkupuolelle. Sen perusteella mitä olen lukenut ja mitä minulle on kerrottu, on opetus yliopistotasolla Meksikossa hyvin lukiomaista. Kurssilla on tietty tuntimäärä viikossa. Kurssi kestää puolen lukuvuotta, kolmen välikokeen jälkeen on koeviikkomaisesti ajoitettu pääkoe. Kotitehtäviä on paljon ja holhous sen mukaista.
Omat kurssini tulevat käsittelemään lähinnä Meksikon oikeustieteitä ja valtio-oppia. Sen enempää en tässä vaiheessa osaa sanoa. Tänään nettiin tulivat luentoajat joten niitten parissa meneekin tovi. Yllättäen joidenkin kurssien luento voi alkaa klo 7 aamulla. Tämä ilmeisesti Latinalaisessa Amerikassa on yleisemminkin käytäntö myös peruskoulutasolla. Tähän kun lisää sitten kaupungissa tunnin koulumatkan niin ei ole yllätys jos koulunkäynti ei aina maistu kaikille. Jotta tasapaino säilyisi tarjoaa UPAEP myös luentoja jotka ovat klo 20-22. Kuulenko kysyttävän "Missä vapaa-aika?"? Mutta sehän on päivällä! Yliopisto tarjoaa erilaisia harrastusvaihtoehtoja, monet niistä järjestetään klo 14-16 päivällä. Se on vielä kysymysmerkki miten saan tämän sisällytettyyn suomalaiseen elämänryhtmiini jonka pakostakin vien mukanani Meksikoon. Mm. siitä lisää myöhemmin.
Nyt saa hengittää syvään, loppusuora häämöttää. Pahoittelut kirjakielestä, se todennäköisesti on enää muisto vain kun alan päivittäisiä tapahtumiani latomaan. Tätä blogia saa vapaasti mainostaa eteenpäin. En ole ennen blogia kirjoittanut koska en ole ollut oikein vakuuttunut siitä että voin antaa lukijoilleni mitään elämää suurempaa (etsivä löytää) mutta oletan että täytän tämän blogin tarkoituksen kertaamalla tekemisiäni. Mikäli monimutkaisempia aivoituksia haluatte kuulla, vinkatkaa kernaasti!
Thank you and come again!
Teille jotka jostain kumman syystä olette tänne eksyneet (ja teille jotka kaipaatte muistin virkistämistä), sietänette pienen esittäytymisen. Hanna on nimi, Suomi on kotimaa ja Meksiko on kohteena. Lähden opiskelemaan Meksikoon, Pueblan kaupunkiin, Universidad Popular Autónoma del Estado de Puebla, tuttavallisemmin UPAEP, nimiseen yliopistoon. Tulen asumaan perheessä ja opiskelen espanjaksi.
Moni on kysynyt "Miksi Meksiko?". Latinalaisessa Amerikassa on aina mielikuvissani ollut sitä jotain. Vaikka en kertaakaan ole Atlantin toisella puolella ollut, olen liittänyt eteläiseen Amerikkaan - ja täten jotenkin johdannaisesti espanjan kieleen - tietyn jännityksen ja seikkailun tunteen. Tätä mielikuvaa eivät ole muuttaneet tieto korruptiosta, köyhyydestä, luonnonkatastrofeista tai vastaavasta.
Kuulun niihin onnekkaisiin ihmisiin joilla on mahdollisuus jättää nykyinen elämä hetkeksi taakse (vaikkei se täysin toteudukkaan) ja kokea jotain muuta, jotain uutta, jotain perinteistä. Uskon että nyt kun olen muutaman vuoden elänyt poissa kotoa, itsenäistynyt ja kehittynyt, niin voin nauttia ja hyötyä tulevasta kokemuksestani eri tavalla kuin olisin esim. lukioaikana voinut.
Lähden Suomesta maanantaina 4.8 klo 7.45 Lontoon kautta kohti New Yorkia. Siellä vietän 6 yötä turistina. Sunnuntaina 10.8 lennän NYsta Mexico Cityyn josta jatkan bussilla Pueblaan. Näillä näkymin menen sieltä taksilla isäntäperheeseeni ja maanantaina tapaan vastaanottavan yliopistoni edustajan. Tämä on siis alustava sotasuunnitelma. Se myöskin tarkoittaa sitä että minulla on alle 4 viikkoa aikaa täällä.
Valmisteluni ovat olleet jo pitkään käynnissä. Hakemuksen jättämisen määräaika oli 15.11.2007. Se tuli jätettyä aivan liian tiukalla aikataululla. Paksu nippu paperia, perustelukirjeitä englanniksi ja espanjaksi (avusta suuren suuri kiitos Boijelle ja Ainolle!), kurssilista (siitä ei niin suurta kiitosta Åbo Akademille, epäselvyys on lievä ilmaisu, tästä taas kiitos Ninalle joka tahi omien papereittensa kanssa ja on nyt Kanadassa) ja monia muita vakuutteluja ym. Haen kahteen eri yliopistoon, UPAEP:iin Pueblassa ja toissijaisesti erääseen yliopistoon Guanajuatossa. Niinkin pian kuin 30.11.2007 on Åbo Akademi hyväksynyt minut hakijaksi. Tämä tarkoittaa että olen oikeutettu stipendiin ja että vaihtoon pääsyni on 90% varma. Seuraava yhteydenotto tapahtuu 7.5.2008 jolloin vaihtariyhdistys ISEP, joka siis järjestää tämän kaiken matkoja lukuunottamatta, ilmoittaa että minut on hyväksytty hakijaksi UPAEP:iin, ensisijaiseen vaihtoehtooni. Tämä on erittäin positiivinen yllätys sillä erä toinen tyttö joka nyt on lähdössä myös Meksikoon päätyi viidenteen vaihtoehtoonsa Guadalajaraan.
Pueblassa opintoni kestävät elokuun puolesta välistä toukokuun alkupuolelle. Sen perusteella mitä olen lukenut ja mitä minulle on kerrottu, on opetus yliopistotasolla Meksikossa hyvin lukiomaista. Kurssilla on tietty tuntimäärä viikossa. Kurssi kestää puolen lukuvuotta, kolmen välikokeen jälkeen on koeviikkomaisesti ajoitettu pääkoe. Kotitehtäviä on paljon ja holhous sen mukaista.
Omat kurssini tulevat käsittelemään lähinnä Meksikon oikeustieteitä ja valtio-oppia. Sen enempää en tässä vaiheessa osaa sanoa. Tänään nettiin tulivat luentoajat joten niitten parissa meneekin tovi. Yllättäen joidenkin kurssien luento voi alkaa klo 7 aamulla. Tämä ilmeisesti Latinalaisessa Amerikassa on yleisemminkin käytäntö myös peruskoulutasolla. Tähän kun lisää sitten kaupungissa tunnin koulumatkan niin ei ole yllätys jos koulunkäynti ei aina maistu kaikille. Jotta tasapaino säilyisi tarjoaa UPAEP myös luentoja jotka ovat klo 20-22. Kuulenko kysyttävän "Missä vapaa-aika?"? Mutta sehän on päivällä! Yliopisto tarjoaa erilaisia harrastusvaihtoehtoja, monet niistä järjestetään klo 14-16 päivällä. Se on vielä kysymysmerkki miten saan tämän sisällytettyyn suomalaiseen elämänryhtmiini jonka pakostakin vien mukanani Meksikoon. Mm. siitä lisää myöhemmin.
Nyt saa hengittää syvään, loppusuora häämöttää. Pahoittelut kirjakielestä, se todennäköisesti on enää muisto vain kun alan päivittäisiä tapahtumiani latomaan. Tätä blogia saa vapaasti mainostaa eteenpäin. En ole ennen blogia kirjoittanut koska en ole ollut oikein vakuuttunut siitä että voin antaa lukijoilleni mitään elämää suurempaa (etsivä löytää) mutta oletan että täytän tämän blogin tarkoituksen kertaamalla tekemisiäni. Mikäli monimutkaisempia aivoituksia haluatte kuulla, vinkatkaa kernaasti!
Thank you and come again!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
